Tammikuussa vuokrattiin ennätysmäärä videoita

Report this content

Soneran KotiTV:n videokirjastosta vuokrattiin tammikuussa noin 30 000 videota. Suosituimpia olivat uutuudet ja tammikuun suosituimmaksi videoksi nousi suomalainen teinityttöjen kuvaus ”Sisko tahtoisin jäädä”. Soneralla on Suomen suurin IPTV-videokirjasto, jossa on noin 3000 elokuvaa. Uusia elokuvia tulee keskimäärin yli 50 joka kuukausi, joista noin 30 on täysin uusia elokuvia. Valtaosa elokuvista tulee Soneran KotiTV:n videovuokraamoon samaan aikaan kuin DVD:llä myytäväksi. HD-elokuvia on uusien videoiden joukossa 3-6 kpl joka kuukausi.

”Elokuvasäätiön vuoden 2009 raportin mukaan videovuokraamisen markkinakoko on noin 10 MEUR. Uskomme, että vuokravideomarkkina tulee kasvamaan tilausvideoiden myötä. Ensimmäisten kuukausien kokemuksemme tältä markkinalta tukevat tätä näkemystämme ja näemmekin, että Sonera voi saada KotiTV-asiakkaidensa määrän jatkuvasti kasvaessa potista hyvän osuuden”, sanoo Soneran kuluttajalaajakaistaliiketoiminnasta vastaava Jussi Salminen ja jatkaa: ”Videoiden vuokraaminen omalta kotisohvalta kaukosäätimen nappia painamalla on vain aivan ylivoimaisen paljon mukavampaa, ekologisempaa ja halvempaakin kuin videovuokraamon etsiminen.”

Soneran lokakuussa 2010 julkistaman Koti ja TV –tutkimuksen mukaan television katselu on muuttunut viime vuosina entistä aktiivisemmaksi. Yhä harvempi katsoo televisiota suunnittelematta itse, mitä katsoo. Tutkimuksen mukaan elokuvien vuokraaminen tv-ruudusta kiinnostaa asiakkaita jo maksutelevisiopalveluja enemmän ja elokuvanvuokrausta suoraan televisiosta toivoi jo 28 % vastaajista.  

Vuokratuimmat videot Soneran KotiTV:n videovuokraamossa tammikuussa:

1. Sisko tahtoisin jäädä

2. Inception

3. Toy Story 3

4. 22 Bullets

5. Unthinkable

6. Shrek ja ikuinen onni

7. The Twilight Saga: Eclipse

8. Noidan oppipoika

9. Killers

10. Kissat ja koirat: Katti Katalan kosto

Videokirjasto kuuluu automaattisesti Sonera KotiTV-palveluun ja elokuvat laskutetaan käytön mukaan suoraan laajakaistalaskulla. elokuvien hinnat vaihtelevat välillä 1,90 eur – 6,90 eur. Elokuvia voi katsella 20 tunnin ajan. Soneran KotiTV-palvelu on jo noin 3 miljoonan suomalaisen saatavilla.

Lisätietoja:

Jussi Salminen, johtaja, kuluttajalaajakaistaliiketoiminta

puh. 040 8345818

sähköposti: etunimi.sukunimi@teliasonera.com

Lisätietoja Soneran Koti ja TV –tutkimuksesta: www.sonera.fi/koti&tv-tutkimus2010

Lehdistöpalvelu 02040 60235

Sonera tarjoaa tietoliikenne- ja viestintäpalveluja kuluttajille, yrityksille ja yhteisöille Suomessa. Palvelumme yhdistävät ihmiset heille tärkeisiin yhteisöihin ja asioihin sekä lisäävät jokapäiväisen elämän mukavuutta ja laatua. Yrityksille luomme kestävää kehitystä tukevia viestintäratkaisuja, jotka vapauttavat aikaa ja energiaa tuottavaan työhön ja kasvuun. Soneralla oli vuoden 2009 lopussa 3,8 miljoonaa kiinteän  ja matkaviestinverkon liittymäasiakasta. Soneran palveluksessa työskentelee 4 800 henkilöä, ja yhtiö toimii yli 50 paikkakunnalla ympäri Suomea. www.sonera.fi

Sonera on osa TeliaSonera-konsernia, joka toimii Pohjoismaissa, Baltian maissa, Euraasian kehittyvillä markkinoilla Venäjä ja Turkki mukaan lukien, sekä Espanjassa.  www.teliasonera.fi