Atria aloitti näyttävän brändikampanjan tapaninpäivänä

Report this content

Atria käynnisti tapaninpäivänä laajan mainos- ja viestintäkampanjan, jonka tavoitteena on vahvistaa kuvaa Atriasta puhtaasti kotimaisena lihatalona. Kolme kuukautta kestävän kampanjan pääroolissa ovat suomalaiset lihatilalliset ja lihan alkuperän merkitys.

Atrian perustivat suomalaiset karjankasvattajat 110-vuotta sitten. Nyt ruuan alkuperän merkitys on jälleen noussut suureen arvoon, ja siksi on tärkeää että kuluttajat osaavat yhdistää Atrian kotimaiseen lihantuotantoon. Atria käyttää tuotannossaan Suomessa ainoastaan kotimaisten kasvattajien lihaa.

“Nyt kun joulukinkut on syöty, on aika muistuttaa suomalaisia kotimaisen lihantuotannon eduista. Meillä eläimet voivat huomattavasti paremmin kuin esimerkiksi muualla EU:ssa, puhumattakaan sen ulkopuolisista alueista”, kertoo Atria Suomen markkinoinnista ja tuotekehityksestä vastaava johtaja Pasi Luostarinen.

Kolme kuukautta kestävässä kampanjassa isossa roolissa ovat Atrian lihantuottajat.

“Atrian logo on kuluttajalle tae kotimaisesta, laadukkaasta ja hyvän makuisesta lihasta”, Luostarinen kertoo. “Kotimaiset lihatilalliset muodostavat edelleen suurimman omistajaryhmämme, ja kaikki Atria-merkillä olevat tuotteemme tehdään heidän kasvattamasta lihasta.”

Monikanavainen kampanja näkyy ja kuuluu ympäri Suomen

Atrian valtakunnallinen mainos- ja viestintäkampanja alkoi tapaninpäivänä. Atrian mainoksia nähdään valtakunnallisilla televisiokanavilla aina maaliskuuhun saakka. Lisäksi mainontaa on suurimmissa sanomalehdissä sekä verkkomedioissa. Mainoskampanjassa kumppaneina ovat mainostoimisto TBWA ja mediatoimisto OMD.

Mainosten lisäksi Atria panostaa kampanjan aikana myös viestintään, jossa painotetaan erityisesti näkyvyyttä maakunnissa. Viestintätoimenpiteet toteuttaa viestintätoimisto Soprano Communications.

“Atrian kantavana voimana ovat aina olleet kotimaiset lihatilalliset. Tällä kampanjalla haluamme muistuttaa kuluttajia Atrian vahvasta perustasta ja lihan alkuperän tärkeydestä”, Pasi Luostarinen summaa.

Katso kampanjan mainosfilmi täältä.

Lisätietoja:

Pasi Luostarinen
Markkinointijohtaja, Atria Suomi Oy
p. +358 040 5354973

pasi.luostarinen@atria.fi

Atria Suomi on osa kasvavaa ja kansainvälistä elintarvikealan yritystä Atria Oyj:tä. Atria on yksi johtavista ruoka-alan yrityksistä Pohjoismaissa,Venäjällä ja Baltian alueella. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2012 noin 1 344 miljoonaa euroa, ja sen palveluksessa on lähes 5 000 henkilöä. Atria Suomen tuotantolaitokset sijaitsevat Nurmossa, Kuopiossa, Kauhajoella ja Forssassa. Atrian juuret ulottuvat vuoteen 1903, jolloin perustettiin sen vanhin omistajaosuuskunta. Atria Oyj:n osakkeet listataan Nasdaq OMX Helsinki Oy:ssä. Lisätietoja: www.atria.fi ja www.atriagroup.com.