Eniro Sentraali Oy:n yt-neuvottelut päättyneet

Report this content

Eniro Sentraali Oy:n yhteistoimintalain mukaiset kuusi viikkoa kestäneet yt-neuvottelut on saatettu päätökseen. Neuvottelujen alkaessa arvioitiin sopeuttamistoimenpiteiden kohdistuvan irtisanomisina 121 henkilöön, joista nyt irtisanotaan 96 henkilöä. Eniro Sentraali Oy on työllistänyt yhteensä yli 500 henkilöä Helsingissä, Porissa, Kajaanissa, Suomussalmella ja Joensuussa. Henkilövähennykset kohdentuvat yhtiön Porin, Joensuun sekä osin Kajaanin yksiköiden henkilöstöön.

Eniro Sentraali Oy:n 9.1.-21.2.2012  välisenä aikana käydyt tuotannollisiin ja taloudellisiin syihin perustuneet yt-neuvottelut ovat päättyneet. Neuvotteluissa etsittiin yhdessä henkilöstön kanssa vaihtoehtoja työvoiman käytön vähentämiselle, toimipaikkojen sulkemiselle ja seurauksien lieventämiselle. Neuvotteluja käytiin rakentavassa yhteishengessä lain edellyttämällä tavalla yhteisen näkemyksen löytämiseksi. Neuvotteluiden lopputuloksena todettiin, että toiminnan uudelleen organisoiminen on välttämätöntä Outbound-puhelinmyyntitoimintojen tuloksen parantamiseksi sekä toiminnan sopeuttamiseksi vastaamaan vallitsevaan markkinatilanteeseen.  

Sopeuttamistoimenpiteet koskevat Porin, Joensuun sekä Kajaanin yksiköitä, joista Porin ja Joensuun toimipisteiden lakkauttaminen toiminnan uudelleenorganisoimiseksi sekä kiinteiden kulujen karsimiseksi todettiin välttämättömäksi.

Porin toiminta loppuu elokuun loppuun mennessä, ja jäljelle jäävä tuotanto siirretään Helsingin ja Kajaanin yksiköihin. Joensuun toimintaa ryhdytään ajamaan alas heti. Kajaanin yksikön toiminta jatkuu ennallaan, mutta Eniro Sentraali Oy vähentää yksikön Outbound-liiketoiminnan henkilökuntaa 41 työntekijällä.  Lakkauttamiset aiheuttavat tuotannollisin ja taloudellisin perustein Porin ja Joensuun henkilöstön irtisanomisen.

-       Kävimme rakentavassa hengessä yhteistoimintaneuvotteluita läpi ja etsimme keinoja työllistymismahdollisuuksiin. Neuvotteluiden lopputuloksena ehdotetut toimenpiteet ovat välttämättömiä säilyttääksemme Eniro Sentraali Oy:n kilpailukyvyn sekä parantaaksemme Outbound-puhelinmyyntitoiminnan kustannusrakenteita. Nyt tehtävät toimenpiteet tulevat kehittämään Outbound-liiketoimintaamme ja mahdollistavat sen kannattavuuden jo tänä vuonna, Eniro Sentraali Oy:n toimitusjohtaja Kaj Lindholm kiteyttää.

Neuvotteluiden tuloksena Eniro Sentraali Oy:n henkilöstömäärä vähenee enintään 96 henkilöllä Porissa, Joensuussa ja Kajaanissa. Irtisanomiset käynnistyvät heti. Osalle irtisanotuista on työtä tarjolla Eniro Sentraalin muissa yksiköissä.

-       Voimme tarjota työtä yhteensä noin kolmellekymmenelle hengelle Eniro Sentraalin Kajaanin, Suomussalmen ja Helsingin toimipisteissä, kertoo Eniro Sentraalin HR-johtaja Minna Gardemeister.

Yt-neuvotteluiden sopeutustoimenpiteet eivät vaikuta Eniro Sentraali Oy:n asiakaspalveluun.

Lisätietoja:

Kaj Lindholm
toimitusjohtaja
Eniro Sentraali Oy
gsm 050 552 0740
e-mail: kaj.lindholm@sentraali.fi

Minna Gardemeister
HR-johtaja
Eniro Sentraali Oy
gsm 050 389 2880
e-mail: minna.gardemeister@sentraali.fi

Sentraali on contact center -yritys, joka tuottaa asiakkailleen monikanavaisia asiakaspalveluratkaisuja, helpdesk- ja moderointipalveluita, myynti- ja asiakkuudenhoitopalveluita sekä info- ja vaihdepalveluita. Sentraali tuottaa myös numero- ja hakupalveluita, mm. 0 100 100 ja 118 Numeropalveluita.

Liitteet & linkit