Mahdollisuuden turvalliseen asumiseen täytyy olla tasapuolista asumismuodosta riippumatta
Suomessa joka päivä 36 ihmistä saa diagnoosin muistisairaudesta. Sairastuneiden määrän arvellaan kasvavan tulevaisuudessa. Moni sairastuneista asuu omassa kodissaan, mikä onkin usein elämänlaadun kannalta paras vaihtoehto, jos sairauden aste sen sallii. Lähimmäisten huolenpito ja tekniset ratkaisut helpottavat kotona asumista. Yksin asuminen ei voi jatkua, kun toiminta- ja harkintakyky ovat merkittävästi alentuneet. Unohtaminen aiheuttaa riskejä.
Suomessa yli 65-vuotiaiden osuus tulipaloissa kuolleista on kasvanut selvästi. Läheltä piti -tilanteita tapahtuu lukuisia. Kuumuus ja myrkylliset kaasut koituvat kohtaloksi, ellei ihminen pääse omin avuin tai autettuna ulos tulipalon keskeltä. Palokuoleman riski on suurin henkilöillä, joiden toimintakyky on heikentynyt.
Toinen tyypillinen tapaturma on kaatuminen tai liukastuminen kotona. Kaatumisonnettomuudet ovat jo kansantaloudellisestikin merkittävä ongelma. Kaatuminen voi merkitä pysyvää toimintarajoitteisuutta ja kipua. Iäkkäimmille ihmisille kaatuminen voi johtaa laitoshoitoon, joka aiheuttaa inhimillisiä kärsimyksiä ja rasittaa yhteiskunnan kukkaroa.
Kotona asuvia muistisairaita on Suomessa yli 40.000. Asumisen turvallisuuden tulisi niin muistisairailla kuin muihinkin erityisryhmiin kuuluvilla olla tasapuolista asumismuodosta riippumatta. Turvallisen elämän ja asumisen edellytyksenä on, että asumisympäristön riskit ja vaarat kartoitetaan ja epäkohdat parannetaan.
Erilaissa palvelutaloissa asuvia turvaa monenlainen tekniikka. Yksin asuvalla tulee olla samanlaiset mahdollisuudet turvalliseen asumiseen. Riskit voidaan minimoida usein pienillä muutoksilla.
Kodin varustaminen automaattisella sammutuslaitteistolla on ainoa tunnettu ratkaisu, joka pelastaa ihmisen hengen lähes sataprosenttisella varmuudella, jos tuli on päässyt irti. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö edistää varsinkin toimintakyvyiltään rajoittuneiden ihmisten asuntojen varustamista automaattisilla sammutuslaitteistoilla.
Lainsäädännön antamasta hyvästä suunnasta huolimatta turvallisuuskulttuurimme ei vielä ole riittävän korkealla tasolla. Yhteiskunnan tasolla on huolehdittava siitä, että tasapuoliset edellytykset turvalliseen ja hyvään elämään säilyvät myös sairauden puhjettua. Kotihoidossa työskentelevillä on velvollisuus ilmoittaa turvallisuusriskeistä. Yksilötasolla jokaisen vastuulla on auttaa toista silloin kun avun tarve on ilmeinen.
Muistisairaiden ja muiden erityisryhmien asumisen ja elämisen turvallisuuteen tulee kiinnittää entistä enemmän huomiota. Systemaattinen vaarojen ja riskien kartoittaminen on osa hyvää turvallisuuskulttuuria riippumatta asumismuodosta. Vielä tärkeämpi osa turvallisuuskulttuuria on toinen toisistamme välittäminen ja auttaminen tarvittaessa. Haastankin suomalaiset mukaan turvallisuustalkoisiin paremman ja turvallisemman elämän puolesta! Välitä muista!
Karim Peltonen
Varautumisjohtaja, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö