• news.cision.com/
  • Soprano Oyj OLD/
  • Ohjelmistoyrittäjät ry vahvistaa rivejään toimitusjohtajalla: Ohjelmistoala aikoo taantuman jälkeiseksi talousveturiksi

Ohjelmistoyrittäjät ry vahvistaa rivejään toimitusjohtajalla: Ohjelmistoala aikoo taantuman jälkeiseksi talousveturiksi

Report this content

Ohjelmistoalan puolestapuhuja Ohjelmistoyrittäjät ry vahvistaa resurssejaan palkkaamalla toimitusjohtajan. Yhdistyksen tavoitteena on nostaa ohjelmistoala taantuman jälkeisen talouskasvun veturiksi.

Ohjelmistoyrittäjät ry on kehittynyt nopeasti ja sitä kehitetään edelleen uuden tehtävän avulla. Kokopäivätoimisella toimitusjohtajalla halutaan lisätä yhdistyksen näkyvyyttä ja painoarvoa. Paikalle nousee yhdistyksen hallituksen jäsen, Ravensoftin toimitusjohtaja Jaakko Salminen.

Salmisella on pitkä kokemus alalta: hänen edeltäviä pestejään ovat olleet ohjelmistotuotteiden kehityspalveluita tuottavan Ravensoftin lisäksi varatoimitusjohtajuus Anilinker Oy:llä (nykyisin Liaison Technologies) sekä pitkä ura Sun Microsystemsillä, muun muassa kansainvälisen projektiorganisaation johdossa Saksassa ja USA:ssa.

Ohjelmistoyrittäjien toiminta tähtää alan toimintaedellytysten kohentamiseen. Salminen mainitsee agendalla olevan muun muassa kasvuyritysten verouudistuksen valmistelun, yrittäjyysopintojen mukaan saamisen peruskouluun ja toisen asteen oppilaitoksiin sekä ohjelmistoalan tarpeiden huomioon ottamisen Aalto-yliopistossa. Työtä jatketaan Microsoftin kanssa käynnistetyn Kasvufoorumi 08 - hankkeen pohjalta. Myös muut monivuotiset kehitysohjelmat, kuten kasvu- ja kansainvälistymisklinikka, jatkuvat.

Ohjelmistoalan yrityksissä ei olla Salmisen mukaan vaivuttu synkkyyteen. Vaikka taantuma koskettaa niitäkin, näyttää tulevaisuus hyvältä. Ohjelmistoteollisuus kasvaa talouden taantumasta huolimatta; hitaammin kuin viime vuonna, mutta nopeammin kuin talous keskimäärin.

- Taantuman ennustetaan vaikuttavan ohjelmistoalaan hitaammin ja vaimeammin kuin muuhun IT - markkinaan. Ohjelmistoalan investointeja ei laiteta jäihin heti, koska ne ovat tärkeä osa yrityksen kilpailukykyä ja säästöjä. Jos taantuman elpyminen alkaa Euroopasta, kuten joillain tahoilla on arvioitu, olemme myös ensimmäisten joukosta siitä palautumassa, Salminen sanoo.

Ohjelmistoala onkin lyhyessä ajassa kehittynyt oheis- ja tukitoiminnoista kilpailuedun kannalta strategiseksi toiminnoksi. Teknologiateollisuus ry:n tietotekniikka-alasta vastaava johtaja Jukka Viitasaari arvioi tietotekniikka-alan parantaneen 2000-luvun alkupuoliskolla suomalaisen työn tuottavuutta lähes prosentilla.

– Se on enemmän kuin koko muu teollisuus yhteensä sähköteknistä teollisuutta lukuun ottamatta. Työvoiman vähentyessä ja etenkin nyt, taantuman kynnyksellä, työn tuottavuuden merkitys korostuu entisestään, Viitasaari sanoo.

Ohjelmistoyrittäjien hallituksen kokoonpanoa vahvistettiin myös Futuremarkin toimitusjohtajalla Tero Sarkkisella. Sarkkinen näkee yhdistyksen tärkeänä vaikuttajana omalla alallaan.

– Palattuani 7 vuoden komennukselta Piilaaksosta huomasin Ohjelmistoyrittäjät järjestöksi joka oikeasti edesauttaa koko alaa sekä sillä toimivia yrityksiä. Olen iloinen voidessani jakaa kokemuksiani alan kehittämiseksi, Sarkkinen sanoo.


Ohjelmistoyrittäjien hallituksen kokoonpano vuonna 2009:
Matti Heikkonen, Digium (puheenjohtaja)
Seppo Takanen, CodeBakers (varapuheenjohtaja)
Mika Ahokas, ScaleWise (rahastonhoitaja)
Antti Pietilä, VBS Net (sihteeri)
Jarmo Kalliola, ProfICT
Jyrki Kontio, R&D-Ware
Jari Mielonen, SSH
Jaakko Salminen, Ravensoft
Esa Mäkeläinen, Valuatum
Sara Henriksson, Really
Tero Sarkkinen, Futuremark