Olympiastadion saa torninsa takaisin

Report this content

Olympiastadion uudistuu niin olemukseltaan kuin tunnuksensa kautta. Uudistuneelle ulkomuodolle haettiin uutta tunnusta kansallisen kilpailun kautta, johon osallistuttiin innokkaasti 199 ehdotuksen voimin. Voittaja julkistettiin Stadionin kunnostetun tornin avajaistilaisuudessa tänään.

Olympiastadion uudistuu. Tornin ja torniaulan perusteellinen kunnostustyö on nyt valmistunut, ja tilat vastaavat tämän päivän tarpeita. Samalla kovasti kiinnostusta herättänyt kansallinen logokilpailu on päättynyt, ja voittajatyö ratkennut. Logoehdotuksista kahdeksan työtä oli äänestettävissä Olympiastadionin Facebook-sivuilla, ja sen jälkeen kilpailun raati valitsi nimettöminä esitetyistä töistä voittajatyön. Kilpailuun lähetettiin kaikkiaan 199 yritystunnusehdotusta, joista kaarinalaisen Juuso Järvisen ehdotus keräsi eniten ääniä. Voittajatyö tulee toimimaan Stadionin uuden logon pohjana viimeistelyn jälkeen.

-       Järvisen tunnuksesta pidettiin, koska siinä on erittäin hyvin tuotu esille uudella tavalla Stadionin torni. Lisäksi se on selkeä ja tulee kestämään aikaa, Stadion-säätiön puheenjohtaja Otto Lehtipuu uskoo.

Juuso Järvinen osallistui ensimmäistä kertaa vastaavaan graafiseen kilpailuun, joskin työskentelee alalla. Olympiastadion on entuudestaan hänelle tuttu, ja idean logoon hän sai Stadionin tornista.

-       Pyrin tekemään logon niin, että se viestisi modernilla tavalla suomalaisuutta. Logon muoto suuntaa ylöspäin samalla tuoden liikettä ja urheilullisuutta esille, ja tuo esiin myös kovan tahdon ja pyrkimyksen voittoon, mainostoimiston AD:nä toimiva Juuso Järvinen luonnehtii voittotyötään.

Kansalla ja raadilla sama maku

Raatiin kuuluivat Stadion-säätiön hallituksen puheenjohtaja Otto Lehtipuu, kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki, Stadion-säätiön hallituksen jäsen ja Suomen Palloliiton puheenjohtaja Sauli Niinistö, EM 2012 -kisaorganisaation yhteyspäällikkö Mikaela Ingberg, Helsingin kaupungin apulaiskaupunginjohtaja Tuula Haatainen, Grafian varapuheenjohtaja, taiteen tohtori, Aalto-yliopiston vanhempi tutkija Marja Seliger, kansainvälisen muotoilujärjestö Icsidin hallituksen jäsen, Teollisuustaiteen liitto Ornamon puheenjohtaja Tapani Hyvönen, Stadion-säätiön hallituksen jäsen Riitta Hämäläinen-Bister, Stadion-säätiön toimitusjohtaja Maija Innanen, ja esittelijänä Stadion-säätiön markkinointipäällikkö Marju Paju.

-       Voittajatyö oli eniten äänestetty. Sekä kilpailun raati että Facebookin kautta kansa äänestivät Juuso Järvisen työn lähes yksimielisesti voittajaksi, kertoo Lehtipuu.

Stadionin palvelut kehittyvät ja uudistuvat

Samassa tilaisuudessa juhlittiin Stadionin tornin uutta, kunnostettua olemusta. Perusparannus jatkuu Olympiastadionin ravintolatiloissa, vanhassa selostamossa sekä yleisöpalvelutiloissa. Uudistettu Stadionin torni on avoinna yleisölle 3.11.2011 alkaen, ja sinne pääsee tutustumaan maksutta 3.-6-11.

Lisätietoja:
Otto lehtipuu
Puheenjohtaja
Stadion-säätiö
puh. 040-8622014                                                      


Maija Innanen
Toimitusjohtaja
Stadion-säätiö
puh. 040-5305522
maija.innanen@stadion.fi

Juuso Järvinen
puh. 040 531 9 304
juusojarvin@luukku.com

Rakennustaiteellisesti arvokas Olympiastadion vihittiin käyttöön 12.6.1938. Olympiastadionin merkittävin tapahtuma on ollut XV Olympiadin kesäkisat vuonna 1952. Olympiastadionia hallinnoi Stadion-säätiö, jonka päätehtävä on rakennuksen ja toiminnan kehittäminen. Säätiön hallinnossa ovat edustettuina Helsingin kaupunki, Opetusministeriö sekä keskeiset urheilujärjestöt.

Liitteet & linkit