Spotify palkitsee Robinin vuoden innovatiivisimpana artistina Emma Gaalan yhteydessä

Report this content

- Musiikkipalvelu Spotify ja Musiikkituottajat IFPI Finland ry palkitsevat teinisensaatio Robinin “Vuoden innovaattori” -pystillä Emma Gaalan yhteydessä. Palkinto myönnetään tunnustuksena luovasta ja innovatiivisesta työstä fanien parissa. 

Spotifyn “Vuoden innovaattori” -palkinto annetaan artistille tai yhtyeelle, joka erottuu luovuudellaan ja kekseliäisyydellään. Palkinnon saaja käyttää ahkerasti sosiaalista mediaa ja digitaalisia välineitä fanien kanssa keskusteluun, ja promoaa musiikkiaan uudenlaisilla tavoilla. Tunnustuksen lisäksi voittaja saa 20 000 euron mainoskampanjan Spotify-musiikkipalvelussa.

Palkinnon voittajan Robinin suosio on ollut huimaa, Frontside Ollie -kappaleen läpimurron jälkeen. Lokakuussa 2012 julkaistiin ”Robinin huikea tarina” -kirja ja joulukuussa 2012 ensi-iltansa sai myös Robin-elokuva. Uransa alusta alkaen Robin on ollut erittäin aktiivinen sosiaalisessa mediassa, ja on sen kautta rakentanut vahvan siteen faneihinsa. Frontside Ollie -videota on katsottu Youtubessa yli 10 miljoona kertaa, ja lisäksi sadat fanit ovat tehneet videosta omia versioitaan. Robinin luovuutta osoitti myös Chillaa-albumin kanteen liittyvän kansikuvakilpailun järjestäminen. 

“Fanit on mulle supertärkeitä, ja haluun olla heihin aktiivisesti yhteydessä sosiaalisessa mediassa. Mun mielestä sosiaalinen media tuo fanit lähemmäksi, ja toivottavasti myös mut lähemmäksi fanejani. Oon erittäin kiitollinen faneilleni ”Vuoden innovaattori” -tunnustuksesta”, Robin iloitsee.

Muut ehdokkaat vuoden innovaattoreiksi olivat Aste, Elokuu, PMMP ja Tuuli. Helmikuussa lukuisat musiikinystävät äänestivät omaa suosikkiaan Spotifyn äänestyssivustolla. Robin nousi äänestyksen kärkisijalle ja vastaanottaa Spotifyn ”Vuoden innovaattori” -palkinnon 1. maaliskuuta Barona Areenalla järjestettävässä Emma Gaalassa.

”Artistin tulee keksiä innovatiivisia tapoja olla esillä sosiaalisessa mediassa, jotta hän saa äänensä kuuluviin. Robin on tästä loistava esimerkki, koska hän on muun muassa innostanut muita tekemään omia musiikkivideoita ja taitelemaan levynkansia”, kertoo Sofie Grant, Spotifyn Pohjois-Euroopan viestintävastaava.

Spotify jakaa ”Vuoden innovaattori” -palkinnon kaikissa Pohjoismaissa seuraavissa tapahtumissa: Danish Music Awards Tanskassa, Spellemann Norjassa ja EMMA Gaala Suomessa.  

Kuuntele Robinia Spotifyssa täältä.

Kuuntele ”Vuoden innnovaatori” -ehdokkaita täältä.

Lisätietoja: press-fi@spotify.com  

Spotify

Spotify on palkittu digitaalisen musiikin palvelu, jonka kautta voi kuunnella yli 20 miljoonaa kappaletta (musiikkikirjaston koko vaihtelee maittain). Spotifyn tavoitteena on tuoda kaikki maailman musiikki helposti saataville – nopeasti, ajasta ja paikasta riippumatta. Spotifyn avulla musiikin löytäminen, järjestäminen ja jakaminen ystävien kesken on entistä helpompaa.

Spotify on tällä hetkellä saatavilla 20 maassa: Yhdysvallat, Iso‐Britannia, Ruotsi, Suomi, Norja, Tanska, Ranska, Saksa, Sveitsi, Itävalta, Belgia, Hollanti, Espanja, Australia, Uusi-Seelanti, Irlanti, Luxembourg, Italia, Puola ja Portugali . Palvelulla on yli 20 miljoonaa aktiivista käyttäjää ja yli 5 miljoonaa maksavaa tilaajaa.

www.spotify.com     

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia