Taneli Tikka valittiin vuoden 2010 tietotekniikan vaikuttajaksi

Report this content

Tietotekniikan liitto on valinnut vuoden 2010 suomalaiseksi tietotekniikkavaikuttajaksi Taneli Tikan ja tietotekniikkatuotteeksi Rovion kehittämän Angry Birds -pelin.

Vuoden tietotekniikkavaikuttajaksi valittu Taneli Tikka on sarjayrittäjä, joka nuoresta iästään huolimatta on ehtinyt sekä perustaa että tukea montaa uuden teknologian yritystä. Taneli on toiminut muun muassa IRC-Gallerian toimitusjohtajana, Tekesin Verso -ohjelman johtoryhmässä ja TEM:in käynnistämän Vigo-ohjelman johtoryhmässä.  Tanelin kokemus ja osaaminen kasvuyritysten johtamisesta ja kansainvälistymisestä tuo ohjelmiin osallistuville yrityksille erinomaista tietoa siitä, minkälaisia haasteita yrityksen kasvuvaiheessa esiintyy.

 – Valinta on oikein mieluinen yllätys. On hieno juttu tulla valituksi samaan aikaan Angry Birdsin kanssa ja saada tunnustusta pitkästä yrittäjäurasta kasvuyhtiöiden parissa. Tällaiset tunnustukset ovat omiaan antamaan kannustusta ja korostamaan yrittäjyyden keskeistä roolia tulevaisuuden Suomessa, kommentoi valinnastaan iloisesti yllättynyt Tikka.

– Haluaisin herätellä keskustelua siitä, millaisin keinoin rakennamme Suomea teollisen yhteiskunnan jälkeen. Vanhat mallit eivät enää johda parhaisiin lopputuloksiin. Tarvitsemme asenteiden, johtajuuden ja koko työn luonteen ajattelun perusteellista remonttia. Tietotekniikka on yksi voimakkaimmista työvälineistämme ja pitää sisällään ison osan mahdollisuuksista, joiden avulla Suomi voi uudistaa itsensä, Tikka pohtii.

Verkkopalveluihin ja web-tietojärjestelmiin keskittyvän Soprano Brain Alliancen toimitusjohtajana toimiva Tikka toivoo, että hän voi toimia esimerkkinä tuleville kasvuyrittäjille, kenties jopa sarjayrittäjille.

Vuoden tietotekniikatuotteen ja -vaikuttajan valitsivat Tietotekniikan liiton hallitus, johon kuuluvat puheenjohtaja Esa Korvenmaa sekä jäsenet Marco Halén, Pete Nieminen, Markku Turunen, Marjo-Riitta Bruun, Päivi Hokkanen, Mitro Kivinen, Markku Silén ja Aki Siponen. Vuoden tietotekniikkatuote on valittu vuodesta 1986 ja tietotekniikkavaikuttaja vuodesta 1987 alkaen. Vuosi sitten vuoden vaikuttajaksi valittiin Sitran Mikko Kosonen ja tuotteeksi Nokian Maemo.

– Valinnallamme haluamme osoittaa, että Tietotekniikan liitto tukee uusia ratkaisuja ja tuoreita näkemyksiä. Tietoteknistä ammattitaitoa löytyy myös perinteisten ICT-piirien ulkopuolelta, sanoo Tietotekniikan liiton toiminnanjohtaja Robert Serén.

Lisätietoja:

Soprano Brain Alliance
Taneli Tikka, toimitusjohtaja
 040 771 9828
taneli.tikka@soprano.fi

Verkkoviestintäyhtiö Soprano Oyj on Nasdaq OMX Helsingin pörssissä listattu viestintään ja verkkopalveluihin erikoistunut julkinen yhtiö. Konsernin tuotevalikoima kattaa markkinoinnin ja viestinnän kokonaispalvelut, dynaamiset verkkoratkaisut sekä verkkopalveluiden sisällöntuotannon. Soprano toteuttaa Suomen tunnetuimpia verkkopalveluja, käytetyimpiä tilausjärjestelmiä ja verkkokauppoja sekä markkinoinnin ja myynnin kokonaisratkaisuja yrityksille ja julkishallinnolle.