Tiedote: Puolustusvoimat tehostaa toimintaansa uudella videoneuvottelujärjestelmällä

Report this content

Puolustusvoimat ottavat joulukuussa käyttöönsä uuden videoneuvottelujärjestelmän, joka on osa valtion turvallisuusverkkohanketta. Puolustusvoimien videoneuvottelujärjestelmä on Suomen laajin viimeisen vuoden aikana.

Joulukuussa 2009 kokonaisuudessaan käytössä oleva videoneuvottelujärjestelmä tehostaa Puolustusvoimien tietohallinnon työajan käyttöä ja vähentää matkustamisen tarvetta. Uuden videoneuvottelujärjestelmän toimitti puolustusvoimille Videra Oy. — Tämä hankinta on Suomen mittakaavassa suurin yksittäinen viimeisen vuoden aikana tehty. Etäneuvotteluiden hyödyntämisaste on julkihallinnossa huomattavasti suurempi kuin on yleisesti tiedossa. Olemme todella iloisia siitä, että luottamus meitä kohtaan on näin vakaalla pohjalla hyvin vaativien valtionhallinnon asiakkaiden keskuudessa, kertoo Videran myyntijohtaja Pekka Haataja. Käynnissä olevassa valtion turvallisuusverkkohankkeessa videoneuvottelupalvelut on määritelty yhdeksi keskeiseksi yhteiseksi palveluksi. Puolustusvoimien uusiessa videoneuvottelujärjestelmäänsä hankinnan yhtenä lähtökohtana olivatkin viranomaisyhteistyön velvoitteet sekä erityisesti yhteensopivuus sisäministeriön hallinnollisen tietopalvelukeskuksen (HALTIK) videoneuvottelujärjestelmän kanssa. Etähallitut päätelaitteet ja järjestelmä hyödyntävät Puolustusvoimien omaa tietoliikenneverkkoa. Keskittäminen helpottaa järjestelmän hallintaa ja käyttöä. Puolustusvoimien tietohallinnon yhtenä tehtävänä on tehostaa organisaation toimintaa ja tuottaa kustannussäästöjä. Videra on viimeisen viiden vuoden aikana toimittanut yhteensä yli 1100 videoneuvottelujärjestelmää valtionhallinnon eri organisaatioille. Muiden muassa sisäasiainministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, opetusministeriö, oikeusministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö sekä valtiovarainministeriö hyödyntävät etäneuvottelua aktiivisesti. Reilusti yli puolet valtionhallinnolle toimitetuista ratkaisuista on Videran Virtual Office — palvelutoteutuksia ja oman verkkoympäristön videoneuvottelujärjestelmät ovat keskittyneet turvallisuusviranomaisten piiriin.