Yksinäinen ja muistamaton häpeä

Muistisairaus on sairaus, jota vieläkin hävetään ja peitellään. Yleinen käsitys sairaudesta on lisäksi se, että muistisairaus koskettaa iäkkäämpää sukupolvea, ja että se on vain mummojen ja pappojen sairaus. Totuus on kuitenkin se, että siihen sairastuu joka päivä 36 suomalaista ja sairaus koskettaa yhä enemmän myös työikäisiä ihmisiä.

Kun muisti temppuilee, on se häpeän aihe, vaikka sairaudelle ei mahda mitään. Ei sen syntymiselle eikä sen etenemiselle.  Hyvillä elintavoilla on toki vaikutusta, ja pitämällä itsestään huolta voi myös vaikuttaa muistisairauden syntymiseen tai etenemiseen. Kun sairaus iskee, on sairastunut itse hämmentynyt ja pelkää ennen kaikkea sitä, ettei pian enää hallitse elämäänsä. Läheiset ympärillä häpeävät sairastuneen muuttunutta käytöstä eivätkä osaa kohdata sairastunutta.  Sairastunut ei puolestaan enää halua kohdata muita ihmisiä ja hämmentyy uusissa tilanteissa. Oma lukumme ovat me tavalliset kaduntallaajat, jotka kävelemme rivakasti ohi, jos joku näyttää vaeltelevan päämäärättömästi reittimme varrella vähissä vaatteissa. Häpeäminen ja välinpitämättöyys johtavat pahimmillaan sairastuneen erakoitumiseen tai vielä pahempaan lopputulokseen. Olemme viime viikkoina saanet liian usein lukea lehtien sivuilta kuinka eksynyt tai kadonnut muistisairas ihminen menehtyy yksin kylmissään ja vailla apua siksi, että kukaan ei pysähtynyt hänen kohdalleen.

Pahinta mitä muistisairaalle voi tehdä, on antaa hänen jäädä yksin tai jättää hänet oman onnensa nojaan silloin, kun hän on avun tarpeessa. Mitä vähemmän virikkeitä sairastunut saa, sitä nopeammin hänen tilansa heikkenee. Arjen rutiinit ja tuttu ympäristö luovat turvallisuuden tunnetta muistisairauden kanssa elävälle ihmiselle. Muistisairaalla ihmisellä on yhtäläinen oikeus hyvään, ihmisarvoa kunnioittavaan ja elämänlaatua ylläpitävään elämään.

Potilasjärjestöt ja edunvalvontajärjestöt tekevät arvokasta sekä pitkäjänteistä työtä sairaiden ja heidän läheistensä hyväksi. Meillä jokaisella on myös mahdollisuus ja jopa velvollisuus huolehtia kanssaihmisistämme. Muistiliiton muutamien jäsenyhdistysten kautta voi liittyä Muisti-KaVeRiksi, joka voi sairastuneen kanssa tehdä pieniä tai suuria asioita. Arjen pienet teot eivät maksa juurikaan aikaa tai vaivaa. Ukin voi viedä kalaan, naapurin kauppaan tai tutun luona käydä kahvilla. Edes joskus. Vaikka ei liittyisikään mukaan viralliseen toimintaan, voi vähintäänkin pysähtyä auttamaan, jos kadulla törmää apua tarvitsevaan ihmiseen. Älä kävele sairastuneen ohi. Mottomme mukaisesti: Välitä.Muista.

Merja Mäkisalo-Ropponen

Muistiliitto

hallituksen puheenjohtaja