KUTSU: ROBININ LEHDISTÖTILAISUUS JA BOOM KAH!

Robin julkaisee uuden Boom Kah -singlensä huomenna perjantaina 30.8. ja isännöi lehdistötilaisuuden klo 16.30 Linnanmäen Funky Kitchen -ravintolassa.

Suomen suosituin teiniartisti, jo yli 200.000 levyä myynyt Robin esittelee seuraavan albuminsa ensimmäisen singlen Boom Kah huomenna perjantaina. Robinille tyypillistä, spektaakkelinomaista lanseeraustilaisuutta edeltää lehdistötapaaminen, jossa medialla on mahdollisuus kuulla ja kysyä tähden viimeaikaiset kuulumiset. Esimakua saadaan myös platinaiset odotukset omaavasta 4.10. ilmestyvästä Robinin kolmannesta levystä ja sitä seuraavasta kiertueesta.

Robinin neljä ensimmäistä musiikkivideota ovat keränneet lähes 20 miljoonaa katselukertaa ja huomenna hieno sarja saa jatkoa, kun medialle esitellään ensimmäistä kertaa myös Robinin uusin, Boom Kah -musiikkivideo.

Lehdistötilaisuuden jälkeen Robin juhlii sinkun julkaisua yhdessä faniensa kanssa. Näyttävä lanseeraustilaisuus on yleisölle vapaa ja sen aikana esitetään tuttujen hittien lisäksi livenä paitsi Boom Kah -single, myös kesän albuminauhoituksista kertova minidokumentti ja Boom Kah -musiikkivideo. Robinin yleisötapahtuma ja minikonsertti järjestetään Linnanmäen Estradi-lavalla huomenna perjantaina 30.8. kello 18–19. Tapahtuma on kaikille avoin ja ne fanit jotka eivät pääse paikalle, voivat seurata konserttia ainutlaatuisine lisämausteineen suorana lähetyksenä Robinin YouTube -kanavalla.

Lähetystä voi seurata ja linkata myös suoraan medioihin tämän linkin kautta: http://www.youtube.com/embed/PUeObyYA-CU

Medialle on varattu katsomopaikkoja Funky Kitchen- ravintolan terassilta, josta on suora näköyhteys Estradi-lavalle.

Ilmoittautumiset:

Heidi Nuopponen
heidi.nuopponen@powerchanel.fi
040-583 5005

Yrityksestä

Soprano yhdistää verkkokaupan ja viestinnän tulokselliseksi kokonaisuudeksi asiakkaan koon ja tarpeen mukaan. Konseptoidut tuotteemme ja palvelumme, sekä tarkkaan määritellyt prosessimme tuottavat asiakkaillemme parempaa tulosta.