SOSTE: Kehysriihen säästöpaineissa investoitava hyvinvointiin

Report this content

Nykyinen hallitus vahvisti vaikeimmassa asemassa olevien pienituloisten asemaa korottamalla perusturvaa kautensa alussa. Näitä hyviä päätöksiä ei pidä mitätöidä nyt, kun tulevan kehysriihen keskustelut keskittyvät säästöihin, vaativat sosiaali- ja terveysjärjestöt tänään SOSTEn yhdistyksen kokouksessa.

Miljardisäästöjen paineessa tarvitaan pitkäjänteistä ajattelua. Kestävää taloutta voidaan rakentaa ja säästöjä saavuttaa vain investoimalla hyvinvointiin riittävän ajoissa.

Vaarana on, että kulutusverojen korottaminen syö orastavan talouskasvun ja kotimaisen kysynnän, jolloin työllisyyskehitys vaarantuu. Erityisen haitallista tämä olisi yhdistettynä sosiaaliturvan leikkauksiin. Hallituksen ei pidä omilla toimillaan tuhota hyvien päätöstensä vaikutuksia.

Uudet asiakaslähtöiset mallit syntyvät paikallis- ja aluetasolla

Julkinen keskustelu on jumiutunut odottamaan soterakenteiden uudistamista. Samaan aikaan eri puolilla Suomea kehitetään tehokkaita käytäntöjä, joista parhaat pitäisi järjestelmällisesti ottaa käyttöön laajemminkin.

”Paikallis- ja aluetasolta löytyy jo nyt uusia toimintamalleja, joissa on käytetty nykyiset resurssit aiempaa tehokkaammin ja ennen kaikkea tarjottu ihmisille toimivampaa tukea. Samalla ehkäistään pitkäjänteisesti syrjäytymistä”, SOSTEn pääsihteeri Vertti Kiukas toteaa.

Hyviä esimerkkejä ovat mm. lastensuojelun piiristä Imatran hyvinvointineuvola ja Kotkan Lasten talo, Lapin Koillismaalla viranomaisten, kuntien, järjestöjen ja elinkeinoelämän yhteinen Arjen turvaa -hanke sekä Nuorten Palvelu ry:n ja ABC-liikenneasemien juuri päättynyt, eri puolilla maata toteutettu ABC kohtaa nuoria -hanke.

”Näissä kaikissa on ymmärretty, ettei rakenteiden uudistaminen riitä, vaan pitää uudistaa käytäntöjä ja yhdistää erilaisten kumppanien osaaminen ja resurssit. Sosiaali- ja terveysjärjestöt tuovat uudistustyöhön palvelujen käyttäjien näkökulman, Kiukas sanoo.

Lisätietoja:
pääsihteeri Vertti Kiukas, SOSTE, puh. 040 592 4287, vertti.kiukas@soste.fi

SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry on valtakunnallinen kattojärjestö, joka kokoaa yhteen yli 240 sosiaali- ja terveysalan järjestöä ja yhteisöä. SOSTEn jäsenjärjestöissä on 1,3 miljoonaa jäsentä ja satojatuhansia vapaaehtoisia. www.soste.fi

Avainsanat: