SOTKAMO SILVER: HOPEAKAIVOKSEN RIKASTETUOTANTO KÄYNNISTYNYT  -  AVAJAISJUHLA OLI YLEISÖMENESTYS

Report this content

Pörssitiedote: Tukholmassa 28.3.2019, kello 8.45.

Hopeakaivoksen rikastetuotanto on nyt käynnistynyt. Tavoitteena on rikastaa malmia 330 000 - 350 00 tonnia vuoden 2019 aikana ja lisätä rikastuskapasiteetti 450 000 tonniin vuonna 2020.

Hopeakaivoksen tuotannon avajaiset 27.3. 2019 oli menestys. Kaivoksen avasi Pääministeri Juha Sipilä. Hän piti mielenkiintoisen ja rohkaisevan puheen samalla kun juhlistimme rikastetuotannon käynnistymistä Hopeakaivoksella.

Päiväjuhlassa paikalla oli yli 240 kutsuvierasta ja Sotkamo Silverin ystävää. Juhlapuheiden ja avajaistilaisuuden lisäksi vieraat tutustuivat toiminnassa olevaan rikastuslaitokseen ja kaivosalueeseen. Iltajuhlaa vietimme tanssin ja musiikin merkeissä Naapurivaaran Huvikeskuksessa yhdessä noin 200 lähialueen asukkaan kanssa.

Avoimien ovien päivä kaivoksella pidetään 5.6. 2019, jolloin osakkeenomistajat, lähialueen asukkaat ja kaikki Hopeakaivoksesta kiinnostuneet ovat tervetulleita tutustumaan kaivoksen toimintaan.

 
Timo Lindborg, Sotkamo Silver AB:n konsernijohtaja.

 
Tukholma, 28.maaliskuuta 2019

Timo Lindborg, konsernijohtaja.

 
Nämä tiedot ovat sellaista tietoa, jonka Sotkamo Silver AB on velvollinen julkistamaan arvopaperimarkkinalain mukaan. Tieto on toimitettu edellä mainittujen yhteyshenkilöiden välityksellä julkistettavaksi 28.maaliskuuta 2019 klo 8.45 Ruotsin aikaa.

Viralliset pörssitiedotteet ovat ruotsin kielellä. Käännetyissä versioissa saattaa olla eroja alkuperäiseen.

Kontaktihenkilö: Timo Lindborg, Sotkamo Silver AB:n konsernijohtaja, puh. +358 40 508 3 507.

 
Tietoa Sotkamo Silver AB:stä

Sotkamo Silver AB:n liikeideana on hyödyntää mineraaliesiintymiä Pohjoismaissa huomioiden samalla yhteiskunnan ja ympäristön asettamat vaatimukset. Sotkamo Silver omistaa hopea, kultaa ja volframia sisältäviä malmiesiintymiä Suomessa ja sinkkiä sekä kultaa sisältäviä esiintymiä Norjassa. Yhtiön tärkein kehityshanke on Hopeakaivos projekti Sotkamossa.

Sotkamo Silver soveltaa SveMin'in & FinnMin'in raportointisääntöjä julkisille kaivos- ja malmitutkimusyhtiöille. Sotkamo Silver raportoi mineraalivaransa ja malmivaransa kansainvälisesti hyväksytyn JORC (2012) tai NI 43-101-koodin mukaan. Yhtiö soveltaa International Financial Reporting Standards -järjestelmää (IFRS) Euroopan unionin hyväksymällä tavalla.

Yhtiön kaupankäyntitunnus on SOSI Tukholman NGM-pörssissä ja SOSI1 päälistalla NASDAQ Helsingissä.

ISIN-koodi Sotkamo Silverin osakkeille on SE0001057910.

Legal Entity Identifier (LEI) tunnus on 213800R2TQW1OZGYDX93.

Lisää tietoa Sotkamo Silveristä verkkosivustolla www.sotkamosilver.com tai www.silver.fi

Yhtiön lehdistötiedotteet ja taloudelliset tiedotteet jakaa Cision Sverige ja ne ovat saatavilla verkkosivustolla www.silver.fi 

Avainsanat:

Tilaa

Liitteet & linkit