SOTKAMO SILVER AB: PÄIVITETTY OHJEISTUS HOPEAN TUOTANNOLLE VUONNA 2022

Report this content

Pörssitiedote: Tukholmassa, 18.10.2022, kello 12:00 CET

 

Sotkamo Silver AB päivittää vuoden 2022 hopean tuotantoarviotaan sähkön hinnan epävarmuuden ja vaihtelun vuoksi. Päivitetty ohjeistus perustuu kolmannen vuosineljänneksen loppuun mennessä toteutuneeseen hopean tuotantoon, 875 koz, ja päivitettyyn neljännen vuosineljänneksen tuotantosuunnitelmaan. Yhtiö on varautunut sopeuttamaan tuotantoaan korkeampien sähkönhintojen aikana kassavirran optimoimiseksi. Yhtiö arvioi rikastamon kuukausittaiseksi seisokkiajaksi 15–45 % johtuen korkeasta sähkön hinnasta ja siihen liittyvästä jaksottaisesta tuotannosta.

 

Uusi tuotanto-ohjeistus vuodelle 2022:

Arvioimme hopean tuotannon olevan 1,0–1,2 miljoonaa unssia vuonna 2022. Päätökset jaksottaisesta tuotannosta tehdään kassavirran optimoimiseksi.

 

Aiempi tuotanto-ohjeistus vuodelle 2022 (annettu 29.7.2022):

Keskitymme edelleen metallien suhteellisen määrän sekä liikevaihdon ja operatiivisen kassavirran optimointiin. Tämän johdosta arvioimme tuottavamme 1,25–1,35 miljoonaa unssia hopeaa vuonna 2022.

 

 

 

Tukholma, 18. lokakuuta 2022

Sotkamo Silver AB

Mikko Jalasto, konsernijohtaja

 

Yhteyshenkilö

Mikko Jalasto, konsernijohtaja, puh. +358 50 482 1689

 

 

 

Nämä tiedot ovat sellaista tietoa, jonka Sotkamo Silver AB on velvollinen julkistamaan markkinoiden väärinkäyttöä koskevan EU:n asetuksen ja arvopaperimarkkinalain mukaan. Tiedote on toimitettu julkistettavaksi 18. lokakuuta 2022 klo 12:00 Ruotsin aikaa.

 

Viralliset pörssitiedotteet ovat ruotsin kielellä. Käännetyissä versioissa saattaa olla eroja alkuperäiseen, tällöin sovelletaan ruotsinkielistä versiota.

 

 

Tietoa Sotkamo Silver AB:stä

Sotkamo Silver AB:n liikeideana on kehittää ja hyödyntää mineraaliesiintymiä huomioiden samalla yhteiskunnan ja ympäristön asettamat vaatimukset. Sotkamo Silver omistaa Hopeakaivoksen Sotkamossa, jonka tuotanto alkoi maaliskuussa 2019. Lisäksi Yhtiöllä on mineraalioikeuksia jalo- ja perusmetalleja sisältäviin mineraaliesiintymiin Suomessa.

Yhtiö soveltaa International Financial Reporting Standards -järjestelmää (IFRS) Euroopan unionin hyväksymällä tavalla.

Yhtiön kaupankäyntitunnus on SOSI Tukholman NGM-pörssissä ja SOSI1 päälistalla NASDAQ Helsingissä.

ISIN-koodi Sotkamo Silverin osakkeille on SE0001057910.

Legal Entity Identifier (LEI) tunnus on 213800R2TQW1OZGYDX93.

Lisää tietoa Sotkamo Silveristä verkkosivustolla www.silver.fi

Yhtiön lehdistötiedotteet ja taloudelliset tiedotteet jakaa Cision Sverige ja ne ovat saatavilla verkkosivustolla www.silver.fi

Avainsanat:

Tilaa

Liitteet & linkit