SOTKAMO SILVER AB: TUOTANTOPÄIVITYS JA OHJEISTUS 2021

Report this content

Pörssitiedote: Tukholmassa 23.4.2021, kello 08:45.

Hopeakaivoksella on tuotettu 3 miljoonaa unssia hopeaa sen jälkeen, kun tuotanto aloitettiin vuonna 2019.

Hopean tuotanto oli 1,00 miljoonaa unssia vuonna 2019 ja 1,58 miljoonaa unssia vuonna 2020. Hopean tuotanto oli vuoden 2021 ensimmäisellä neljänneksellä 344 000 unssia ja 3 miljoonan unssin virstanpylväs saavutettiin huhtikuun puolivälissä.

Huhtikuun kolmen ensimmäisen viikon aikana tuotettiin 97 000 unssia hopeaa ja yhtiö toistaa tuotanto-ohjeistuksen vuodelle 2021 ja ennustaa tuottavansa 1,45–1,75 miljoonaa unssia hopeaa vuonna 2021.

Tukholma, 23. huhtikuuta 2021

Sotkamo Silver AB

Erkki Kuronen, konsernijohtaja

Yhteyshenkilö

Erkki Kuronen, konsernijohtaja, puh. +358 50 599 3539

Tiedote on toimitettu julkistettavaksi 23. huhtikuuta 2021 klo 08:45 Ruotsin aikaa.

Nämä tiedot ovat sellaista tietoa, jonka Sotkamo Silver AB on velvollinen julkistamaan markkinoiden väärinkäyttöä koskevan EU:n asetuksen ja arvopaperimarkkinalain mukaan.
Viralliset pörssitiedotteet ovat ruotsin kielellä. Käännetyissä versioissa saattaa olla eroja alkuperäiseen, tällöin sovelletaan ruotsinkielistä versiota.

Tietoa Sotkamo Silver AB:stä

Sotkamo Silver AB:n liikeideana on kehittää ja hyödyntää mineraaliesiintymiä huomioiden samalla yhteiskunnan ja ympäristön asettamat vaatimukset. Sotkamo Silver omistaa Hopeakaivoksen Sotkamossa, jonka tuotanto alkoi maaliskuussa 2019. Lisäksi Yhtiöllä on mineraalioikeuksia jalo- ja perusmetalleja sisältäviin mineraaliesiintymiin Suomessa.

Sotkamo Silver soveltaa SveMin'in & FinnMin'in raportointisääntöjä julkisille kaivos- ja malmitutkimusyhtiöille. Sotkamo Silver raportoi mineraalivaransa ja malmivaransa kansainvälisesti hyväksytyn JORC (2012) tai NI 43-101-koodin mukaan. Yhtiö soveltaa International Financial Reporting Standards -järjestelmää (IFRS) Euroopan unionin hyväksymällä tavalla.

Yhtiön kaupankäyntitunnus on SOSI Tukholman NGM-pörssissä ja SOSI1 päälistalla NASDAQ Helsingissä.

ISIN-koodi Sotkamo Silverin osakkeille on SE0001057910.

Legal Entity Identifier (LEI) tunnus on 213800R2TQW1OZGYDX93.

Lisää tietoa Sotkamo Silveristä verkkosivustolla www.silver.fi

Yhtiön lehdistötiedotteet ja taloudelliset tiedotteet jakaa Cision Sverige ja ne ovat saatavilla verkkosivustolla www.silver.fi

Avainsanat:

Tilaa

Liitteet & linkit