SOTKAMO SILVER JULKISTAA OSAKEANTIEN LOPULLISET TULOKSET

Report this content

EI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, AUSTRALIASSA, KANADASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, SINGAPORESSA, ETELÄ-AFRIKASSA, UUDESSA-SEELANNISSA, YHDYSVALLOISSA TAI MISSÄÄN MUUSSA MAASSA, JOSSA JULKAISEMINEN, LEVITTÄMINEN TAI JULKISTAMINEN OLISI LAINVASTAISTA TAI EDELLYTTÄISI LISÄDOKUMENTTIEN LAATIMISTA TAI REKISTERÖINTIÄ TAI MUITA TOIMENPITEITÄ, RUOTSIN LAINSÄÄDÄNNÖN VAATIMUSTEN LISÄKSI. TÄMÄ LEHDISTÖTIEDOTE EI OLE ESITE TAI TARJOUS ARVOPAPEREIDEN MYYMISEKSI. ARVOPAPEREITA EI SAA MYYDÄ YHDYSVALLOISSA, ELLEI NIITÄ OLE REKISTERÖITY YHDYSVALTAIN ARVOPAPERI- JA PÖRSSIKOMISSIOSSA TAI ELLEI REKISTERÖINTIVELVOLLISUUDESTA OLE POIKKEUSTA YHDYSVALTAIN VUODEN 1933 ARVOPAPERILAIN, MUUTOKSINEEN, MUKAISESTI. SOTKAMO SILVERIN TARKOITUKSENA EI OLE REKISTERÖIDÄ MITÄÄN OSAA OSAKEANNISTA YHDYSVALLOISSA EIKÄ TARJOTA MERKINTÄOIKEUKSIA TAI OSAKKEITA YLEISÖLLE YHDYSVALLOISSA. MUITA RAJOITUKSIA SOVELLETAAN. KATSO TÄRKEÄT TIEDOT LEHDISTÖTIEDOTTEEN LOPUSTA.
 
Sotkamo Silver AB:n (“Sotkamo Silver” tai “Yhtiö”) merkintäetuoikeusannin (”Merkintäetuoikeusanti”) ja suunnatun osakeannin (”Suunnattu Osakeanti” ja yhdessä Merkintäetuoikeusannin kanssa ”Osakeannit”) merkintäaika päättyi 8.3.2023. Yhtiön hallitus on tänään päättänyt merkintöjen hyväksynnästä ja allokaatiosta, ja julkistaa Osakeantien lopulliset tulokset.

 

Merkintäetuoikeusannissa merkittiin 64 602 769 uutta osaketta merkintäoikeuksia käyttäen, vastaten noin 64,5 % Merkintäetuoikeusannista. Lisäksi 20 789 173 uutta osaketta merkittiin ilman merkintäoikeuksia, vastaten noin 20,8 % Merkintäetuoikeusannista. Yhteensä Merkintäetuoikeusannissa merkittiin 85 391 942 uutta osaketta, vastaten noin 85,2 % Merkintäetuoikeusannista. Merkintäetuoikeusantiin osallistui yli 6 000 sijoittajaa. Kaikki merkinnät hyväksyttiin ja allokoitiin merkitsijöille kokonaisuudessaan. Näin ollen Yhtiö saa Merkintäetuoikeusannista yhteensä noin 3,4 M€:n tai noin 38,4 MSEK:n bruttovarat ennen transaktiokustannuksia.

 

Suunnatussa Osakeannissa, joka oli suunnattu rajatulle määrälle institutionaalisia sijoittajia, ei vastaanotettu merkintöjä uusista osakkeista. Näin ollen Yhtiön hallitus päätti olla allokoimatta uusia osakkeita Suunnatussa Osakeannissa.

 

Merkintäetuoikeusannin toteutuksen myötä Yhtiön osakkeiden lukumäärä kasvaa 85 391 942 uudella osakkeella 200 366 211 osakkeesta 285 758 153 osakkeeseen ja Yhtiön osakepääoma kasvaa 4 633 161,088616 SEK:lla 15 504 549,073664 SEK:iin. Merkintäetuoikeusannin laimennusvaikutus on noin 29,9 %.

 

16.2.2023 pidetyn ylimääräisen yhtiökokouksen valtuutuksen perusteella Yhtiön hallitus päätti rekisteröidä 260 000 000 MSEK:n maksuttoman osakeannin Ruotsin kaupparekisteriin (Bolagsverket). Kun Merkintäetuoikeusanti ja maksuton osakeanti on rekisteröity Ruotsin kaupparekisteriin, Yhtiön osakepääoma on 275 504 549,073664 SEK jakautuen 285 758 153 osakkeeseen.

 

Kaupankäynti väliaikaisilla osakkeilla (BTA, ISIN SE0019889833) alkoi NGM Main Regulated -pörssissä 22.2.2023 ja alkaa Nasdaq Helsingissä arviolta 13.3.2023. Kaupankäynti väliaikaisilla osakkeilla jatkuu NGM Main Regulated -pörssissä ja Nasdaq Helsingissä siihen saakka, kunnes Merkintäetuoikeusanti on rekisteröity Ruotsin kaupparekisteriin (Bolagsverket) arviolta viikolla 12.

 

Yhteyshenkilö

Mikko Jalasto, konsernijohtaja, puh. +358 50 482 1689

Nämä tiedot ovat sellaista tietoa, jonka Sotkamo Silver AB on velvollinen julkistamaan markkinoiden väärinkäyttöä koskevan EU:n asetuksen ja arvopaperimarkkinalain mukaan. Tiedote on toimitettu julkistettavaksi 10. maaliskuuta 2023 klo 16:10 Ruotsin aikaa.

Viralliset pörssitiedotteet ovat ruotsinkielisiä. Käännetyissä versioissa saattaa olla eroja alkuperäiseen, tällöin sovelletaan ruotsinkielistä versiota.

 

Tietoa Sotkamo Silver AB:stä

Sotkamo Silver AB:n liikeideana on kehittää ja hyödyntää mineraaliesiintymiä huomioiden samalla yhteiskunnan ja ympäristön asettamat vaatimukset. Sotkamo Silver omistaa Hopeakaivoksen Sotkamossa, jonka tuotanto alkoi maaliskuussa 2019. Lisäksi Yhtiöllä on mineraalioikeuksia jalo- ja perusmetalleja sisältäviin mineraaliesiintymiin Suomessa.

Yhtiö soveltaa International Financial Reporting Standards -järjestelmää (IFRS) Euroopan unionin hyväksymällä tavalla.

Yhtiön kaupankäyntitunnus on SOSI Tukholman NGM-pörssissä ja SOSI1 päälistalla NASDAQ Helsingissä.

ISIN-koodi Sotkamo Silverin osakkeille on SE0001057910.

Legal Entity Identifier (LEI) tunnus on 213800R2TQW1OZGYDX93.

Lisää tietoa Sotkamo Silveristä verkkosivustolla www.silver.fi

Yhtiön lehdistötiedotteet ja taloudelliset tiedotteet jakaa Cision Sverige ja ne ovat saatavilla verkkosivustolla www.silver.fi

 

Tärkeää tietoa

Tämän tiedotteen julkistamiselle ja levittämiselle voi olla lainsäädännöllisiä rajoituksia tietyissä valtioissa. Kyseisissä valtioissa oleskelevien henkilöiden tulee ottaa selvää kyseisistä rajoituksista ja toimia niiden mukaisesti. Tämän tiedotteen vastaanottaja on vastuussa lehdistötiedotteen ja sen sisällön käyttämisestä soveltuvan valtion lakien mukaisesti.

Tämä lehdistötiedote ei sisällä eikä muodosta kehotusta eikä tarjousta hankkia, myydä, merkitä tai muutoin käydä kauppaa Sotkamo Silverin osakkeilla, merkintäoikeuksilla tai muilla arvopapereilla. Tarjous arvopapereiden merkitsemisestä tullaan tekemään ainoastaan esitteellä, jonka Yhtiö aikoo julkaista omalla verkkosivustollaan sen jälkeen, kun esitteelle on saatu hyväksyntä Ruotsin Finansinspektionilta. Esite sisältää mm. arvopapereihin ja Yhtiöön liittyviä riskitekijöitä sekä valikoituja taloudellisia tietoja. Mikään viranomainen ei ole hyväksynyt tätä tiedotetta, eikä tämä tiedote ole esite. Sijoittajien ei tule merkitä tai hankkia mitään tässä tiedotteessa tarkoitettuja arvopapereita muutoin kuin Sotkamo Silverin julkaiseman esitteen tietojen perusteella.

Tätä tiedotetta ei ole suunnattu henkilöille, jotka oleskelevat Australiassa, Kanadassa, Hongkongissa, Japanissa, Singaporessa, Etelä-Afrikassa, Uudessa-Seelannissa, Yhdysvalloissa, tai missään muussa sellaisessa maassa, jossa tarjous tai merkintäoikeuksien, väliaikaisten osakkeiden tai uusien osakkeiden myynti ei ole sallittua. Tätä tiedotetta ei saa julkistaa tai levittää, suoraan tai välillisesti, Australiassa, Kanadassa, Hongkongissa, Japanissa, Singaporessa, Etelä-Afrikassa, Uudessa-Seelannissa, Yhdysvalloissa, tai missään muussa sellaisessa valtiossa, jossa kyseinen toimenpide olisi kokonaan tai osittain oikeudellisten rajoitusten alainen tai jossa tällainen toimenpide edellyttäisi lisäesitteitä, tarjousasiakirjoja, rekisteröintejä tai muita toimenpiteitä Ruotsin lainsäädännön edellyttämän lisäksi. Tämän lehdistötiedotteen sisältämiä tietoja ei saa välittää, jäljentää tai julkistaa tavalla, joka olisi ristiriidassa tällaisten rajoitusten kanssa tai edellyttäisi tällaisia lisäesitteitä, tarjousasiakirjoja, rekisteröintejä tai muita toimenpiteitä. Näiden ohjeiden noudattamatta jättäminen voi johtaa sovellettavan lain rikkomiseen. Tämä tiedote ei ole tarjous arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten mukaisesti tai ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Mitään osaa arvopapereita koskevista Osakeanneista ei rekisteröidä Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita tarjota yleisölle Yhdysvalloissa. Kopioita tästä tiedotteesta ei levitetä tai jaella eikä niitä saa levittää tai jakaa Yhdysvalloissa.

Tämä tiedote voidaan jakaa ja on suunnattu vain henkilöille, jotka ovat (i) Yhdistyneen kuningaskunnan ulkopuolella; tai (ii) vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen (”Määräys”) artiklan 19(5) piiriin kuuluvia sijoitusalan ammattilaisia; tai (iii) Määräyksen artiklan 49(2)(a)-(d) piiriin kuuluvia korkean varallisuusaseman yhtiöitä (high net worth companies) ja muita henkilöitä, joille se voidaan laillisesti tiedottaa (kaikki tällaiset henkilöt jäljempänä ”Relevantit henkilöt”). Kaikki tässä tiedotteessa mainitut arvopaperit on tarkoitettu vain Relevanteille henkilöille, ja jokainen kutsu, tarjous tai sopimus merkitä, ostaa tai muutoin hankkia sanottuja arvopapereita tehdään ainoastaan Relevanteille henkilöille. Kenenkään, joka ei ole Relevantti henkilö, ei tule toimia tämän tiedotteen perusteella tai luottaa siihen tai sen sisältöön.

Tämä tiedote jaetaan Euroopan talousalueen jäsenvaltioissa asetuksen (EU) 2017/1129 (”Esiteasetus”) alaisesti vain henkilöille, jotka ovat Esiteasetuksen tarkoittamassa merkityksessä kokeneita sijoittajia kyseisessä jäsenvaltiossa, eikä henkilön, joka ei ole Relevantti henkilö tai kokenut sijoittaja, tule toimia tämän tiedotteen perusteella tai luottaa siihen tai sen sisältöön.

Tämä tiedote saattaa sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, joihin kuuluvat mm. lausumat Yhtiön tulevaisuudesta, kasvusta, muista markkinaennusteista ja muista Osakeanteja koskevista vaikutuksista.  Lausumat, joiden yhteydessä on käytetty sanoja ”aikoa”, ”arvioida”, ”ennakoida”, ”ennustaa”, ”jatkua”, ”odottaa”, ”olettaa”, ”pyrkiä”, ”saattaa”, ”suunnitella”, ”tavoitella”, ”tulla”, ”tähdätä”, ”uskoa”, ”voisi” ja muut vastaavat tai niiden kielteiset vastaavat ilmaisut ilmentävät tulevaisuutta koskevia lausumia, mutta kyseiset lausumat eivät rajoitu näihin ilmaisuihin. Tulevaisuutta koskeviin lausumiin liittyy luonnostaan riskejä ja epävarmuustekijöitä, jotka saattavat aiheuttaa sen, että toteutuneet seuraukset tai todellinen liiketoiminnan tulos eroavat olennaisesti ennakoidusta. Lukijan ei tule tukeutua liikaa näihin tulevaisuutta koskeviin lausumiin. Mikä tahansa tulevaisuutta koskeva lausuma tässä tiedotteessa on annettu tiedotteen päivämääränä, eikä Yhtiöllä ole velvollisuutta päivittää lausumia.

Avainsanat:

Tilaa

Liitteet & linkit