Levi Blackin lumetus on aloitettu

Report this content

Tiedote, World Cup Levi
14.10.2014 julkaisuvapaa heti


Pohjoisen pakkaslukemien myötä Levin maailmancupin kisarinteen lumetus päästiin aloittamaan tiistai-iltana komeassa revontulien loisteessa.

Lumitykit ja tulevien päivien sääolosuhteet lupaavat hyvää. Tällä hetkellä kisarinteen lisäksi lumetus on käynnissä myös Levin Eturinteillä ja Ensilumenladulla.

"Lumitykit käynnistettiin tiistaina. Tällä hetkellä kisarinnettä lumetetaan täysillä ja hyvältä näyttää. Viikon sääennuste pakkaslukemineen on meille hyvä viesti", kommentoi kisojen järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Jouni Palosaari.

Valkoisen lumipeitteen myötä kisaviikonlopun lähestyminen alkaa konkretisoitua. Tällä hetkellä kisojen alkuun on kolmekymmentä päivää aikaa ja kisajärjestelyt etenevät suunnitelmien mukaan.

"Tunnelma Levin kylässä on hyvä ja odottava. Hienoa, että saadaan kausi käynnistettyä. Me olemme valmiina", lisää Palosaari.


Levin maailmancupissa rinteeseen pääsevät myös lapset

Tänä vuonna World Cup Levi kutsuu myös lapset osallistumaan ja kokemaan aitoa alppimaailman meininkiä. Juhlavuoden kunniaksi lapsille järjestetään Levi Lapland Kids Race -tapahtuma. Levi Ski Club ry:n järjestämä tapahtuma on suunnattu juhlavuotta ajatellen 10-vuotiaille tytöille ja pojille. Perjantaina Eturinteellä järjestettävään tapahtumaan voi osallistua 100 nopeimmin ilmoittautunutta nuorta alppiurheilijaa.

Tanja Poutiainen on ilmoittaunut mukaan lasten tapahtumaan. Poutiainen toimii kisan kummina ja on mukana perjantain treeniklinikalla. Lapsille suunnattu ohjelma jakautuu kahteen osioon treeniklinikkaan sekä kilpailuun. Treeniklinikalla osallistujilla on mahdollisuus kerätä viime hetken vinkit ennen kisastrattia.

"Hienoa on, että maailman parhaat laskijat tulevat kisaamaan aivan meidän silmien alle. Sen näkeminen ja aistiminen on upea kokemus lajia harastaville lapsille, joista osa haaveilee olevansa jonain päivänä yksi maailman huipuista", kommentoi kisasta innostunut Poutiainen.
 
***
Liiteenä olevat käytettävissä Levin maailmancupin uutisoinnissa.
Kuvaaja: Teemu Moisio

Seuraa Levin lumisirkusta:

www.worldcuplevi.com

www.facebook.com/worldcuplevi

www.twitter.com/worldcuplevi
www.instagram.com/worldcuplevi

www.vimeo.com/worldcuplevi

Lisätietoja:

Jouni Palosaari, järjestelytoimikunnan puheenjohtaja, World Cup Levi, 0400 690770, jouni.palosaari@levi

Levi Lapland Kid's Race
Jaana Karhila, kilpailunjohtaja, +358505811451, jaana.karhila@kotiportti.fi


Levin maailmancupin tiedotuspalvelut:

Source Creative, PL 637, 00101 Helsinki, www.source.fi

Mediapäällikkö Soili Hirvonen, puh. 040 083 7583, email: soili.hirvonen@source.fi

Mediakoordinaattori Sanni Kivipelto, puh. 050 590 9163, email: sanni.kivipelto@source.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia