TIEDOTE: Jouhkimainen luisteli voittoon Jyväskylän historiallisessa alamäkiluistelukilpailussa

Report this content

Tiedote WICL/alamäkiluistelu

15.2.2014 julkaisuvapaa heti

Lauantaina käytiin kuuma kamppailu alamäkiluistelun uuden maailmanliigan World Ice Cross Leaguen osakilpailuvoitosta. Ensimmäistä kertaa lajin historiassa mukana olivat myös juniorit.

Aamupäivällä kilpailtiin karsinnat aikalaskuperiaatteella. Aikalaskujen paras oli maailmanrankingin kärjessä oleva Kanadan Scott Croxall. Croxall oli aikalaskuihinsa tyytyväinen.

”Sain kaksi hyvää suoritusta. Mietin vain, että pysyn pystyssä, sillä jää pehmeni nopeasti kisan aikana. Finaalierissä tavoitteena on päästä ensimmäisenä irti starttiportista.”

Laajavuoren monimuomuotoisella radalla ohituspaikkoja oli hyvin, mutta jään pehmeneminen piti urheilijat tarkkoina.

Top 32 -luistelijan kierroksilla Croxall piti muut takanaan ja lähti finaaliin ennakkosuosikkina. Omat eränsä voitokkaasti suorittanut aikalaskujen neljäs Miikka Jouhkimainen lähti finaalissa haastamaan maailmanrankingin ykkösmiestä. Jouhkimainen voitti lopulta tiukan finaalin maaliviivakamppailussa.

”Uskomaton fiilis. Kun tulimme eilen, oli niin lämmin keli, ettei päässyt treenaamaan. Ennen finaalia voitettiin vielä tiimikisa suomalaisten joukkueella”, Jouhkimainen sanaili.

Jyväskylän osakilpailun teki mielenkiintoiseksi niin lämpimän sään vuoksi pehmennyt rata kuin laatuaan ensimmäinen ylämäkistartti.

”Tietysti lähtö oli tärkeä. Ensimmäistä kertaa minun uralla oli nyt ylämäkilähtö. Se sopi minulle hyvin, jaksoin hyvin polkea siinä itseni irti muista. Finaalissa lähdin vasta kolmantena, mutta pystyin klaaraamaan sen kuitenkin.”

Kilpailun toiseksi luisteli Scott Croxall ennen aikalaskujen toiseksi laskenutta Suomen Antti Tolvasta.

Naisten sarjan voitti Sanna Kyhälä, joka luisteli myös tiimikilpailussa.

Jyväskylän Laajavuoreen kokoontui muutamatuhatpäinen yleisö seuraamaan historiallista alamäkiluistelutapahtumaa. Tapahtuma toteutettiin ensimmäistä kertaa kyseisellä formaatilla, jossa rata oli monipuolinen, mutta niin kokemattomille kuin kokeneemmillekin sopiva. Uuden World Ice Cross maailmanliigan tavoitteena on kasvattaa lajia ja tulla valituksi tuleviin olympialaisiin.

Alamäkiluistelu, Jyväskylä, tulokset, 15.2.2014:

1.Miikka Jouhkimainen, FIN
2.Scott Croxall, CAN
3.Antti Tolvanen, FIN
4.Jere Lehto, FIN
5.Paavo Klintrup, FIN
6.Markus Juola, FIN
7.Rickard Van Wijhe, NED
8.Paavo Kellosaari, FIN

Kuva: Miikka Jouhkimainen http://1drv.ms/1bz9gUZ

Kuvia tapahtumasta median käyttöön http://1drv.ms/1hkMIcJ
Kuvaaja Source Creative/Jaakko Kantola.





World Ice Cross League sosiaalisessa mediassa:



Instagram 

WorldIceCross #WICL #IceCross




Twitter


@WorldIceCross

Facebook:


https://www.facebook.com/WorldIceCross

Web:


www.worldicecross.com


www.futurenow.com



www.laajis.fi/world-ice-cross-league-laajavuori



Alamäkiluistelutapahtuman kaikki mediatiedotteet luettavissa http://news.cision.com/fi/source-creative-oy/

Lisätietoja
:
World Ice Cross League, Tim Cimmer, puh. +358 41 481 5556, +1 403 880 7600, tim@futurenow.com

Ice Cross Laajavuori / Laajis, Lasse Niivuori, +358 45 350 6888, lasse@laajis.fi

***

Tiedotuspalvelut:
Source Creative Oy, PL 637, 00101 Helsinki, www.source.fi

Soili Hirvonen, puh. 0400 837 583, soili.hirvonen@source.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia