Tiedote: Kristoferssen laski iloiseen voittoon Levillä

Report this content

Alppikisa oheistapahtumineen korkealla tasolla

Tiedote, World Cup Levi
16.11.2014 julkaisuvapaa heti

Levin maailmancupin kisoissa avattiin sunnuntaina miesten pujottelukausi. Lähtökohdat kauden ensimmäiseen kisaan olivat jännittävät.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen viime vuonna poronsa Ferdinandiksi nimennyt Marcel Hirscher johti kisaa kuudella sadasosalla ennen Norjan Henrik Kristofferseniä.

Toisella kierroksella nuori Kristoffersen voitti itävaltalaisen Hirscherin 0.12 sekunnin erolla.

"Tuntuu, että Levin kisa on minulle yksi parhaimmista. Viime vuonna laskin ensimmäisen podiumpaikkani ja tänään voitto. Paikan päällä tuntui olevan todella paljon kannustusjoukkoja, mikä tuntui mahtavalta. Levihän on lähellä kotiani ja on minulle tuttu treenipaikka. Rinne oli tänään siinä kunnossa, että minusta ei ollut mitään väliä laskiko numerolla 24 tai 1."

Palkintoporonsa Kristoffersen nimesi isänsä mukaan Larsiksi.

"Minulla ei ollut valmiina nimeä porolle, mutta muistin Marchelin nimenneen poronsa viime vuonna isänsä mukaan. Haluan jatkaa perinnettä ja poro saa nimen Lars."

Toisella kierroksella Hirscher joutui taipumaan norjalaiselle ja sunnuntain kisassa mies sijoittui toiseksi.

"Näin jo viime vuonna,että Henrik on todella kovassa kunnossa. Toinen kierros oli minulle vaikea, mutta täytyy sanoa, että olen todella tyytyväinen päivän tulokseen. Olen onnekas, että olen näin lähellä häntä. Täytyy sanoa, että on hienoa nähdä laskija, joka laskee hyvällä tekniikalla", kommentoi itävaltalainen.

Felix Neureuther laski tänään kolmanneksi. Mies oli selvästi iloinen päivän suorituksestaan.

"Olen todella tyytyväinen. Minulla on ollut isoja ongelmia selkäni kanssa, joten en olettanut olevani näin hyvä. Tästä on hyvä jatkaa kautta eteenpäin; haluan pitää tämän tunteen yllä."

Suomalaisista parhaalla lähtönumerolla rinteeseen lähti Santeri Paloniemi, joka laski radan alkuosan hyvällä sykkeellä, mutta jyrkällä Paloniemen lasku päätyi ulosajoon.

"Lähdin aggresiivisesti ja tosissaan polkemaan rinteen yläosassa, joka myös onnistui aika hyvin. Siihen asti mihin radalla pääsin oli ihan fyysistä suorittamista. Jyrkkä tuli aika nopeasti ja siinä yksi käännös liian suoraan", Paloniemi kertasi maalialueella.

Muista suomalaisista radan varteen jäivät Paloniemen lisäksi Max Luukko ja Arttu Niemelä. Tuloslistalla korkeimmalle selvisi Joonas Räsänen 44. sijan myötä (+2.50). Seuraavina olivat 50. sijoittunut Juho Dahl (+2.71) ja 65. Jens Henttinen (+4.44).

Alppikisa oheistapahtumineen korkealla tasolla

Kansainvälisen Hiihtoliiton (FIS) miesten kilpailunjohtaja Markus Waldner piti Levin maailmancupia jälleen huikeana suorituksena.

”Kilpailuviikonloppu oli jälleen kerran menestyksekäs ja korkeatasoinen. Olosuhteet olivat erittäin hyvät ja tasaiset kaikille, erityisesti tänään sunnuntaina. Kun katsoo tuloksia, huomaa, että jopa numeroilla 54 ja 70 laskettiin toiselle kierrokselle. Myös joukkueilta tuli hyvää palautetta. On hienoa nähdä, että top 30 joukossa on niin monta eri maata.”

Myös kilpailuorganisaatio sai vilpittömät kehut.

”Kiitos siitä työstä, jota teette ja olette tehneet täällä monta vuotta. Olette mukana intohimosta ja suurella sydämellä, se näkyy”, jatkoi Waldner.

Levin maailmancupin järjestelyorganisaation puheenjohtaja Jouni Palosaari vakuuttui kilpailun asemasta suomalaisessa alppikulttuurissa. Niin oheistapahtumat kuin itse kisa veti yleisöä, oman tähtilaskijan puuttumisesta huolimatta.

”Levin maailmancup on vakiinnuttanut paikkansa niin kansainvälisessä alppikalenterissa kuin myös suomalaisessa alppikulttuurissa. Vaikka tänä vuonna meiltä puuttuikin kirkkain tähti rinteessä, niin siitä huolimatta yleisö tuli paikalle ja tunnelma oli todella hyvä”, pohti järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Jouni Palosaari maalialueella kisan ollessa käynnissä.

Yleisötavoite ei aivan täyttynyt, laskua edellisvuosien noin 20 000 vieraasta tuli noin 20 %. Perjantain ja lauantain iltatapahtumiin osallistui noin 2000-3000 ihmistä kumpanakin päivänä. Kisarinteellä lauantainen naisten kilpailu veti hitusen enemmän katsojia paikan päälle.

Kisaviikonlopun oheistapahtumiin yleisö löysi itsensä hyvin paikalle. Viikonlopun aikana tunnelmasta nautittiin niin ensimmäistä kertaa järjestetyssä lasten kisassa perjataina kuin Official Bar -tapahtumassakin.

"Oheistapahtumat onnistuivat hyvin. Tänä vuonna kokeilimme uusia asioita ja niitä halutaan kehittää myös eteenpäin. Tulevaisuudessa paikallisia toimijoita halutaan saada vahvemmin mukaan ja sitä kautta lisätä Levin alueen kokonaisnäkyvyyttä", kommentoi markkinoinnista ja oheistapahtumista vastaava Mikko Luukkaa.

***
Liiteenä olevat kuvat käytettävissä Levin maailmancupin uutisoinnissa.
Kuvaaja: Teemu Moisio ja Ville Kantee

Seuraa Levin lumisirkusta:
www.worldcuplevi.com
www.facebook.com/worldcuplevi
www.twitter.com/worldcuplevi
www.instagram.com/worldcuplevi
www.vimeo.com/worldcuplevi

Lisätietoja:
Mikko Saarinen, pääsihteeri, World Cup Levi, 0400 431 207, mikko.saarinen@levi.fi  

Levin maailmancupin tiedotuspalvelut:
Source Creative, PL 637, 00101 Helsinki, www.source.fi
Lehdistöpäällikkö Soili Hirvonen, puh. 040 083 7583, email: soili.hirvonen@source.fi
Mediakoordinaattori Sanni Kivipelto, puh. 050 590 9163, email: sanni.kivipelto@source.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia