Julia Ranta valittiin Suomen sähäkimmäksi silmälasimalliksi 2015 I love me -messuilla 16.10.

Report this content

Tiukan kisan juonsi valovoimainen Krista Siegfrids.

Suomen sähäkin silmälasimalli 2015 -kilpailun voittaja on turkulainen Julia Ranta. Kärkisijoille pääsivät myös Essi Unkuri Vaasasta ja Hannes Leminen Hämeenlinnasta. Optikkoketju Specsaversin suuren suosion kerännyt silmälasimallikilpailu järjestettiin Suomessa tänä vuonna jo kahdeksatta kertaa. Kuusi näyttävää finalistia kilpailivat Suomen sähäkimmän silmälasimallin tittelistä ja upeista palkinnoista Krista Siegfridsin juontamassa finaalissa I love me -messuilla, Helsingin Messukeskuksessa 16.10.2015.

Optikkoketju Specsaversin Suomen sähäkin silmälasimalli -kilpailu on maailman ensimmäinen ja ainoa mallikilpailu, joka kannustaa käyttämään silmälaseja tyylikeinona. Kilpailussa korostetaan edustavan ulkonäön lisäksi persoonallisuutta, sanavalmiutta sekä ennen kaikkea positiivista ja sähäkkää asennetta kantaa pokia.

Kilpailu keräsi tänä vuonna huimat 2000 hakemusta eri puolilta Suomea, joista kuusi pääsi mukaan I love me -messuilla käytyyn finaaliin.

Suomen sähäkin silmälasimalli 2015 -tittelin pokannut 23-vuotias Julia Ranta vakuutti tuomariston kilpailun luonteeseen sopivalla sähäkällä asenteella. Mallin töitä ennenkin tehnyt Julia haki kilpailuun jo toisena vuonna peräkkäin, sillä Suomen Sähäkimmän silmälasimallin -titteli oli hänelle unelmien täyttymys.

- Olen innoissani voitosta, sillä silmälasit ovat mielestäni yhdet makeimmista asusteista. Olen onnellinen, että pääsen toimimaan voiton myötä silmälasimallina, Julia kuvailee kilpailun jälkeisiä tunnelmiaan.

Julia Ranta saa palkinnoksi matkan Tukholmaan yhdessä kilpailun mentorin Krista Siegfridsin kanssa.  Kisan voittajaa lähtee myös hyväntekeväisyysmatkalle Tansaniaan Specsaversin ja Vision for All -järjestön silmälasilähettiläänä. Lisäksi Julia lunastaa itselleen silmälasilahjakortin Specsaversille.

- Matka Tansaniaan on ainutlaatuinen kokemus, jota odotan innolla. Tukholman reissua odotan myös paljon, sillä pääsen reissuun Krista Siegfridsin seurassa, Julia kertoo innostuneena.

- Finaali oli todella korkeatasoinen ja mukana oli näyttäviä ja upeita kilpailijoita. Voittajan valinta oli haasteellinen, mutta yksimielisyys löytyi lopulta. Julia erottui joukosta Reippautensa ja ulospäin suuntautuneisuutensa ansiosta, tuomaristosta kuvaillaan voittajan valintaa. 

Kilpailun juonsi Suomen valovoimaisimpiin tähtiin lukeutuva laulaja ja lauluntekijä Krista Siegfrids. Finalistien lavashowsta ja tyyleistä vastasi mallitoimisto Modelpointin johtaja Sari Salo yhdessä Tommy Hilfigerin, IsaDoran ja Koulutus Centerin kanssa.

Lisätietoja:

Viestintäpäällikkö Irene Hernberg, Specsavers Finland, p. 040 662 5866, irene.hernberg@specsavers.com

PR- ja viestintätoimisto Marsaana Communications, Tytti Varila, p. 0400 629 225, tytti@marsaana.com  

Finalistien haastattelu- ja kuvapyynnöt:
PR- ja viestintätoimisto Marsaana Communications, Tytti Varila, p. 0400 629225, tytti@marsaana.com   

Specsavers Spectacle Wearer of the Year -kilpailu järjestetään tänä vuonna yhteensä kahdeksassa maassa, jotka ovat Australia, Iso-Britannia, Irlanti, Ruotsi, Norja, Tanska, Hollanti ja Suomi. Spectacle Wearer of the Year -kilpailu on maailman ensimmäinen silmälasimallikisa ja sen tarkoituksena on rohkaista ihmisiä käyttämään silmälaseja asusteena, osana omaa tyyliä ja persoonaa.

Specsavers Optical Group on maailman suurin yksityinen optisen alan yhtymä, jolla on yli 1 700 optikkoliikettä Iso-Britanniassa, Irlannissa, Alankomaissa, Espanjassa, Australiassa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Suomessa ja Uudessa-Seelannissa. Yhtymän kokonaisliikevaihto oli vuonna 2014 yli 3,1 miljardia euroa. Optikot Doug ja Mary Perkins perustivat Specsaversin vuonna 1984, ja se on edelleen perheyritys. Suomessa Specsavers aloitti heinäkuussa 2007, ja ketjun suomalaisten paikallisyrittäjien omistuksessa oleva liikeverkosto kattaa koko maan. www.specsavers.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia