Mert Otsamon aurinkolasit ovat naisellisen maskuliiniset

Report this content

Osa Otsamon aurinkolasien tuotoista ohjataan Uusi lastensairaala 2017 -hyväntekeväisyyskeräykseen 

Vaatesuunnittelijana kansainvälistä mainetta niittänyt Mert Otsamo tuo Suomen markkinoille uuden aluevaltauksensa.

Otsamon suunnittelemat design-aurinkolasit saapuvat Specsavers Optikko -liikkeisiin maaliskuussa 2015. Pohjoismaalaisia kasvoja imartelevat aurinkolasit istuvat niin miesten kuin naisten kasvoille.

Suomalainen muotoilu kukoistaa myös kierrätysdesignin saralla – Lahden muotoiluinstituutin opiskelijat vastasivat Specsaversin haasteeseen luomalla uutta suomalaisille tarpeettomaksi jääneistä kehyksistä. Kehysten suunnittelu on vaatesuunnittelijana työskentelevälle Mert Otsamolle uusi aluevaltaus. Mert kertoo noudattaneensa aurinkolasien suunnittelussa samaa linjaa kuin vaatteiden suunnittelussa. Kehysten värimaailma on tummaa, ja materiaaleissa näkyy esimerkiksi metallia, aivan kuten Mertin suunnittelemissa vaatteissa.

- Suunnittelijalle on tärkeää päästä näyttämään monipuolista osaamista. Vaatesuunnittelussa pyrin suunnittelemaan linjoja, jotka imartelevat naisen vartaloa ja kehyssuunnittelussa taas muotoja, jotka imartelevat naisen kasvoja. Toisaalta olen hakenut kehyksissä tietynlaista androgyynisyyttä ja vahvuutta – naisellista maskuliinisuutta, joka sopii myös minun kaltaisilleni miehille, Mert kuvailee suunnittelemiaan aurinkolaseja.

Suomalaisen suunnittelijan tuotanto on uusi lisäys myös Specsaversin tuotevalikoimaan, jonka pohjoismaista osaamista Otsamo täydentää nyt ensimmäisenä suomalaisena suunnittelijana.

- Pohjoismaisella designilla on kova kysyntä Suomessa, ja olemme erittäin innoissamme saadessamme tehdä yhteistyötä yhden suomalaisen muodin innovatiivisimman suunnittelijan kanssa. Mert Otsamon vaatteissa näkyy hänen kädenjälkensä, ja myös hänen suunnittelemansa aurinkolasit ilmentävät Mertille ominaista tyyliä, kertoo Specsaversin tuotejohtaja Tanja Korteniemi.

Mert Otsamon suunnittelemat aurinkolasit tulevat myyntiin yksinoikeudella kaikkiin Specsavers Optikko -liikkeisiin 9.3.2015 ja jokaisen aurinkolasiparin tuotoista 5 euroa ohjataan Uusi lastensairaala 2017 -hyväntekeväisyyskeräykseen.

Specsaversin pop-up -galleriassa esillä Lahden muotoiluinstituutin opiskelijoiden luomaa kierrätysdesignia

Specsavers halusi löytää hyödyllisiä tapoja kierrättää suomalaisille tarpeettomaksi jääneitä kehyksiä, jotka eivät olleet tarpeeksi hyväkuntoisia toimitettaviksi käyttöön apua tarvitseville. Kierrätysdesignia luomaan pyydettiin Lahden muotoiluinstituutin opiskelijat. Ympäristömuotoilun kurssin osallistujat ideoivat myymälöistä ylijääneistä kehyksistä muun muassa sisustustuotteita ja koruja. Finalistit ja voittajan valitsi raati, johon kuului Specsavers Finland Oy:n viestintäpäällikön lisäksi kierrätysmateriaalin hyödyntämisestä tunnetun Globe Hopen toimitusjohtaja Seija Lukkala. Töitä esitellään Specsaversin pop-up -galleriassa Miltton Showroomilla 6.3. – 13.3. välisenä aikana arkisin klo 9-16.

- Haasteeseen osallistui yhteensä 13 opiskelijaa, joista voiton nappasi Keny Muesa suunnittelemallaan design-valaisimella. Halusimme tarjota kaikille mahdollisuuden inspiroitua Lahden muotoiluinstituutin opiskelijoiden kierrätysdesignista, joten esittelemme viisi parasta työtä pop-up -galleriassamme. Galleriassa voi myös asiantuntijan avulla valita juuri omille kasvoille sopivat kehykset tai aurinkolasit ja voittaa upeita tuotepalkintoja päivittäisissä arvonnoissa, kertoo Specsaversin viestintäpäällikkö Irene Hernberg.

Hyväkuntoisia ja ehjiä silmä- ja aurinkolaseja otetaan vastaan ympäri vuoden kaikissa Specsavers Optikko -liikkeissä, joista ne toimitetaan vuosittaisten avustusmatkojen yhteydessä apua tarvitseville.

Lisätietoja:
Viestintäpäällikkö Irene Hernberg, Specsavers Finland, 040 662 5866, irene.hernberg@specsavers.com
Tuotejohtaja Tanja Korteniemi, Specsavers Finland, 040 670 6240, tanja.korteniemi@specsavers.com

Kuvapyynnöt:
PR- ja viestintätoimisto Marsaana Communications, Tytti Varila, 0400-629225,  tytti@marsaana.com 

Kehyslainat:
Marsaana Communications showroom, Korkeavuorenkatu 47 B 8 krs, Helsinki, 09 2522 6200, info@marsaana.com

Specsavers Optical Group on maailman suurin yksityinen optisen alan yhtymä, jolla on yli 1 700 optikkoliikettä Iso-Britanniassa, Irlannissa, Alankomaissa, Espanjassa, Australiassa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Suomessa ja Uudessa-Seelannissa. Yhtymän kokonaisliikevaihto oli vuonna 2014 yli 3,1 miljardia euroa. Optikot Doug ja Mary Perkins perustivat Specsaversin vuonna 1984, ja se on edelleen perheyritys. Suomessa Specsavers aloitti heinäkuussa 2007, ja ketjun suomalaisten paikallisyrittäjien omistuksessa oleva liikeverkosto kattaa koko maan. www.specsavers.fi

Avainsanat:

Tilaa