Optikko varoittaa: Halloween-linssit voivat vahingoittaa silmiä

Report this content

Efektipiilolinssit ovat kasvattaneet suosiotaan Halloween-juhlijoiden keskuudessa. Juhlakäyttöön tarkoitettujen piilolinssien kanssa kannattaa kuitenkin olla tarkkana: optikko muistuttaa silmätulehduksen riskin olevan suuri, jos linssejä käyttää väärin.

Suomalaiset ovat viime vuosina innostuneet viettämään Yhdysvalloista rantautunutta Halloween-juhlaa yhä näyttävämmin: niin lapset kuin aikuisetkin meikkaavat ja pukeutuvat juhlaa varten. Jopa efektipiilolinssit, jotka saavat silmät näyttämään esimerkiksi kissan silmiltä, ovat yleistyneet. Linssit itsessään eivät ole sen vaarallisempia kuin tavallisetkaan piilolinssit, mutta käyttötavoissa voi olla reilusti eroa. Siksi optikko Marina Åkerlund Itäkeskuksen Specsaversista varoittaa suosittujen juhlalinssien riskeistä:

– Moni jakaa juhlissa käytettävät efektipiilolinssit kaverin kanssa. Tätä tulisi kuitenkin välttää – kaikilla meillä on omanlaisemme bakteerikanta, ja taudit voivat levitä jaettujen linssien kautta. Yhteisiä linssejä ei siksi missään nimessä kannata hankkia, hän toteaa.

Toinen vaara piilee siinä, että linssejä käytetään liian kauan:

– Tavallisesti tässä on kyse niin kutsutuista kuukausilinsseistä. Kun pakkaus on avattu, on käyttöaikaa 30 päivää riippumatta siitä, kuinka monta päivää linssejä on pidetty silmissä. Bakteerit kasvavat piilolinssikotelossakin. Linssit jäävät helposti koteloonsa ilman että piilolinssinestettä vaihdetaan, mikä kasvattaa infektion riskiä, varoittaa Åkerlund.

Mitä Halloween-juhlijoiden kannattaa pitää mielessä efektilinssejä käytettäessä?

– Efektilinssejä voi toki käyttää vapaasti, mutta tärkeää on muistaa putsata ne huolella käytön jälkeen. En missään nimessä suosittele vaihtamaan linssejä kaverin kanssa tai lainaamaan niitä kenellekään, muuten tulee helposti levittäneeksi tulehduksia. Halloweenin jälkeen linssit on aika heittää pois!

Efektilinssien käyttäjän muistilista:

  1. Puhdista linssit kunnolla.
  2. Älä vaihda linssejä kaverin kanssa.
  3. Heitä linssit roskiin Halloween-juhlien jälkeen.


 

Lisätietoja:
Marina Åkerlund, optikko, Specsavers Oy, +358 40 585 7336, marina.akerlund@st.fi.specsavers.com 
Irene Hernberg, viestintäjohtaja, Specsavers Oy, +358 40 662 5866, irene.hernberg@specsavers.com  

Specsavers Optical Group on maailman suurin yksityinen optisen alan yhtymä, jolla on yli 1 700 optikkoliikettä Iso-Britanniassa, Irlannissa, Alankomaissa, Espanjassa, Australiassa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Suomessa ja Uudessa-Seelannissa. Yhtymän kokonaisliikevaihto oli vuonna 2017 yli 2,9 miljardia euroa. Optikot Doug ja Mary Perkins perustivat Specsaversin vuonna 1984, ja se on edelleen perheyritys. Suomessa Specsavers aloitti heinäkuussa 2007, ja ketjun suomalaisten paikallisyrittäjien omistuksessa oleva liikeverkosto kattaa koko maan. Specsaversillä on alan suurin liikekohtainen liikevaihto. Specsavers on Great Place to Work -sertifioitu työpaikka.  www.specsavers.fi

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia