Rillit huurussa? Näin teet liikunnasta helpompaa

Report this content

Moni on käynnistänyt tuoreen vuosikymmenen vauhdikkaasti uuden urheilulajin parissa. Hikoillessa valuvat silmälasit häiritsevät kuitenkin monen liikkujan keskittymistä, ja aktiivisuusrannekkeen lukemia syynätään salilla lukulasien kanssa. Lue asiantuntijan vinkit, joilla tehdä liikunnan harrastamisesta vaivattomampaa, vaikka käyttäisikin arkena silmälaseja.

Uusi vuosi, uusi minä? Urheilukärpänen puraisee vuodenvaihteessa monia, ja kuntosalit täyttyvät treenaajista. Neljänkympin rajapyykin ylittäneistä suomalaisista jo yli 70 prosenttia käyttää silmälaseja*, mutta liikkuessa lasit likaantuvat ja huuruuntuvat helposti. Hikoillessa ne saattavat myös valua häiritsevästi.

Toisin kuin herkästi kuvitellaan, piilolinssit sopivat lähes kaikille, ja ne ovatkin kätevä ratkaisu silmälaseja käyttävälle liikkujalle. Piilolinssien kohdalla ei tarvitse pelätä, että ne urheillessa rikkoontuisivat tai likaantuisivat silmälasien tapaan. Ne eivät huuruunnu tai rajaa näkökenttää, jolloin esimerkiksi pallopelejä pelatessa on helpompi nähdä, mitä kentällä tapahtuu. Urheillessa tarvitsee monesti kahta kättä, ja itse suoritukseen on vaivattomampi keskittyä, kun silmälasien sangat eivät valu tai paina ohimoita, listaa optikko-yrittäjä Jaana Ylätalo Forumin Specsaversilta.

”Ei sovi minulle” pitää harvoin paikkansa

Ylätalon mukaan piilolinsseihin liitetään edelleen monia myyttejä: osa kuvittelee piilolinssien voivan vaikka sulaa tai kadota silmän taakse. Moni on myös vakuuttunut siitä, ettei omille vahvuuksille ole olemassa sopivia piilolinssejä, mutta todellisuudessa se pitää vain hyvin harvoin paikkansa.

Jos silmissä on esimerkiksi voimakas karsastus, voi piilolinssien pitkäaikainen käyttö tuntua epämukavalta. Urheiluharrastuksiin sopivat piilolinssit löytyvät kuitenkin lähes kaikille – kymmenen tunnin sijaan niitä voi käyttää parin tunnin ajan ja ottaa liikunnan jälkeen pois. Kertakäyttölinssit ovat muutenkin liikkujalle paras vaihtoehto, sillä ne ovat aina puhtaat ja kirkkaat, toteaa Ylätalo.

Erilaiset aktiivisuusrannekkeet ja älykellot ovat viime vuosina kasvattaneet suosiotaan, ja kuntosaleilla näkyykin yhä enemmän sykettään seuraavia liikuntaharrastajia, jotka ovat tuoneet lukulasit mukanaan nähdäkseen rannekkeensa ilmoittamat lukemat.

Ikänäön alkaessa vaivata on linssien valinnassa hyvä huomioida myös lähinäkö. Piilolinssejä saa onneksi myös monitehoisina, joten lukulasien kanssa sähläämistä ei tarvita! Sopivien linssien kanssa myös kännykän näytön, älykellon mittarit tai vaikka suunnistuskartan näkee hyvin, sanoo Ylätalo.

Liikkuja, muista nämä!

  1. Kertakäyttölinssit ovat urheiluun varma valinta. Ne ovat aina puhtaat ja kirkkaat, eikä hyvin istuvaa piilolinssiä edes huomaa liikkuessa.
  2. Pidä varalinssit ja -lasit mukana. Kertakäyttöisten piilolinssien kanssa kannattaa muistaa, että ne ovat nimensä mukaisesti kertakäyttöiset, eikä niitä voi ottaa pois ja laittaa sitten takaisin. Uimisen tai hikoilemisen jälkeen piilolinssit on syytä vaihtaa tuoreisiin, joten vaihtolasien tai -linssien on aina hyvä kulkea mukana.
  3. Kokeile silmätippoja varsinkin, jos silmilläsi on taipumusta kuivua. Silmätipat kostuttavat silmää ja tekevät piilolinssien käytöstä mukavampaa. Silmätipoista hyötyvät varsinkin kuivasilmäiset, mutta ne ovat hyödylliset myös ulkona viimassa liikkuvalle.
  4. Hyvä käsihygienia on kaiken a ja o. Esimerkiksi puhdistusliinojen tai käsidesin kannattaa olla piilolinssejä käyttävän liikkujan vakiovaruste. Kun peset ja puhdistat kädet aina ennen piilolinssien vaihtamista, silmiin ei pääse tulehdusta aiheuttavia bakteereja.
  5. Suojaa silmät tarvittaessa myös aurinkolasein tai suojalasein. Esimerkiksi lasketellessa tai ulkona pyöräillessä kova tuuli voi saada silmät vuotamaan, ja suojalasit ovat usein tarpeen. Piilolinssit eivät vie tilaa lasien alla, eikä niitä käyttäessä tarvita erikseen voimakkuuksilla varustettuja aurinko- tai suojalaseja.
     

*Näkemisen ja silmäterveyden toimiala Näe ry:n teettämä ja Taloustutkimuksen toteuttama tutkimus marraskuulta 2019. Tutkimuksessa haastateltiin 1 005 henkilöä, ja otos on painotettu Suomen 15-75-vuotiasta väestöä vastaavaksi.

Lisätietoja:
Irene Hernberg, viestintäjohtaja, Specsavers Oy, +358 40 662 5866, irene.hernberg@specsavers.com

Specsavers Optical Group on maailman suurin yksityinen optisen alan yhtymä, jolla on yli 1 700 optikkoliikettä Iso-Britanniassa, Irlannissa, Alankomaissa, Espanjassa, Australiassa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Suomessa ja Uudessa-Seelannissa. Yhtymän kokonaisliikevaihto oli vuonna 2018 yli 3,2 miljardia euroa. Optikot Doug ja Mary Perkins perustivat Specsaversin vuonna 1984, ja se on edelleen perheyritys. Suomessa Specsavers aloitti heinäkuussa 2007, ja ketjun suomalaisten paikallisyrittäjien omistuksessa oleva liikeverkosto kattaa koko maan. Specsaversillä on alan suurin liikekohtainen liikevaihto. Specsavers on Great Place to Work -sertifioitu työpaikka.  www.specsavers.fi

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia