• news.cision.com/
  • Specsavers Finland OY/
  • Silmälasikeräys käynnistyy yhdeksättä kertaa – kotkalainen optikko matkaa Tansaniaan tekemään näöntarkastuksia ja jakamaan lahjoitettuja laseja

Silmälasikeräys käynnistyy yhdeksättä kertaa – kotkalainen optikko matkaa Tansaniaan tekemään näöntarkastuksia ja jakamaan lahjoitettuja laseja

Report this content

Merkittävä osa maailman näköongelmista olisi korjattavissa pelkillä silmälaseilla. Tähän mennessä jo yli 30 000 tansanialaista on saanut Specsaversin kampanjan kautta apua näköongelmiinsa. Anna hyvän näön kiertää -kampanjassa suomalaisten vanhoja silmä- ja aurinkolaseja viedään apua tarvitseville Tansaniaan. Tämä vuonna mukaan lähtee Kotkasta optikko Marjo Kärras.

Anna hyvän näön kiertää -kampanja käynnistyy tiistaina 19.9.2017 ja jatkuu lokakuun loppuun asti. Kampanjan aikana vanhat silmä- tai aurinkolasinsa voi käydä viemässä lähimpään Specsavers-optikkoliikkeeseen, josta ne jatkavat matkaansa Tansaniaan. Erityisesti pluslaseja ja lasten laseja tarvitaan Tansaniassa.

         Anna hyvän näön kiertää -kampanjan avulla haluamme viedä parempaa näköä Tansaniaan. Keräyskohteessa Sansibarissa on suuri tarve näönhuoltopalveluille – maaseudulla optikkopalveluita ei ole aina tarjolla, ja hintakin voi muodostua esteeksi silmälasien hankkimiselle. Heikko näkö vähentää esimerkiksi työnteko- ja koulunkäyntimahdollisuuksia. Siten silmälaseilla ja paremmalla näöllä on iso vaikutus ihmisen elämään, kertoo Irene Hernberg, Specsaversin viestintäjohtaja.

Kotkalainen optikko matkaa Tansaniaan tekemään hyvää

Kotkalainen optikko Marjo Kärras lähtee Sansibarille kuusihenkisen, pääosin Specsaversin optikoista muodostuvan vapaaehtoisryhmän kanssa tekemään näöntarkastuksia ja jakamaan silmälaseja marraskuussa 2017.

         On hienoa, miten moni suomalainen on vuosien varrella ottanut kampanjaan osaa. Moni kärsii Tansaniassa turhaan huonosta näöstä, ja koenkin tärkeäksi voida käyttää omaa osaamistani apua tarvitsevien hyväksi. Jokainen voi tehdä jotain auttaakseen: pieneltäkin tuntuva lahjoitus voi olla toiselle iso lahja. Toivon, että mahdollisimman moni kotkalainen ja lähikuntien asukas lähtee tänäkin vuonna mukaan keräykseen! Jos sinulla lojuvat vanhat silmälasit nurkassa, tuo ne meille ja lahjoita tansanialaiselle parempi näkö, Kärras rohkaisee.

Lahjoittaja saa halutessaan tietää, kenelle omat vanhat lasit lopulta päätyvät. Kampanjasivuilta osoitteesta hyvantekevaisyys.specsavers.fi voi käydä katsomassa, kenelle on lahjoittanut paremman näön.

Lastenklinikoiden Kummit mukana avaamassa kampanjaa

Specsavers on perheyritys, jonka arvoihin on alusta alkaen kuulunut myös paikallisyhteisöjen tukeminen. Siksi kampanjan lanseeraustilaisuudessa kerätyt tuotot lahjoitetaan Lastenklinikoiden Kummeille. Anna hyvän näön kiertää -kampanjan suojelija on entinen uutisankkuri Pirjo Nuotio, joka on toiminut Kummina parikymmentä vuotta ja Lastenklinikoiden Kummien hallituksessa pitkälti toistakymmentä vuotta.

        Lastenklinikoiden Kummit tekevät äärettömän tärkeää työtä, ja on hienoa, että tätä toimintaa tuetaan. Hyvän tekemisestä tulee tavattoman hyvä mieli myös itselle, Nuotio iloitsee.

Näin osallistut

Anna hyvän näön kiertää -kampanjaan voit osallistua tuomalla Specsaversin liikkeistä löytyviin keräyslaatikoihin ehjät, käytetyt silmä- tai aurinkolasisi. Erityisesti pluslaseille ja lasten laseille on suuri tarve.

Kampanjasivustollamme pääset halutessasi näkemään, kenen elämän vanhat lasisi lopulta muuttivat. Tuo silloin lasit Specsavers-liikkeeseen esimerkiksi Minigrip-pussissa, jonka sisällä on lasien lisäksi nimesi sekä sähköpostiosoitteesi paperilapulla. Pyydä liikkeen henkilökuntaa ottamaan sinusta kuva tai lähetä kuvasi osoitteeseen tansania@specsavers.com. Julkaisemme kuvat sinusta sekä lasiesi vastaanottajasta kampanjan verkkosivuilla.

Keräys on käynnissä lokakuun loppuun 2017 asti. Hyväkuntoisia, käytettyjä silmä- ja aurinkolaseja otetaan kuitenkin Specsavers-liikkeissä vastaan vuoden ympäri.

Kotkan Specsavers:
Kauppakeskus Pasaati Kirkkokatu 7, 48100 Kotka

Lisätietoja kampanjasta:
hyvantekevaisyys.specsavers.fi

Tiedustelut:
Irene Hernberg, viestintäjohtaja, Specsavers Oy, +358 40 662 5866, irene.hernberg@specsavers.com
Marjo Kärras, optometristi, Specsavers optikko Kotka, +358 40 507 9945, marjo.karras@st.fi.specsavers.com 

Specsavers Optical Group on maailman suurin yksityinen optisen alan yhtymä, jolla on yli 1 700 optikkoliikettä Iso-Britanniassa, Irlannissa, Alankomaissa, Espanjassa, Australiassa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Suomessa ja Uudessa-Seelannissa. Yhtymän kokonaisliikevaihto oli vuonna 2016 yli 2,5 miljardia euroa. Optikot Doug ja Mary Perkins perustivat Specsaversin vuonna 1984, ja se on edelleen perheyritys. Suomessa Specsavers aloitti heinäkuussa 2007, ja ketjun suomalaisten paikallisyrittäjien omistuksessa oleva liikeverkosto kattaa koko maan. Specsaversillä on alan suurin liikekohtainen liikevaihto.  www.specsavers.fi

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia