Suomalaisten silmälasit toivat kaivattua apua Tansaniaan

Report this content

Specsaversin järjestämän Anna hyvän näön kiertää -kampanjan päätteeksi vapaaehtoinen optikkoryhmä vei joulukuussa Tansanian Bagamoyoon laatikoittain suomalaisten lahjoittamia silmä- ja aurinkolaseja. Moni tansanialainen sai lahjoitetuista laseista korvaamattoman avun.

Specsavers vie suomalaisten tarpeettomaksi käyneitä silmä- ja aurinkolaseja apua tarvitseville vuosittain. Vuoden 2016 Anna hyvän näön kiertää -kampanja sai huipennuksensa, kun vapaaehtoinen optikkoryhmä matkasi joulukuun alussa Tansaniaan tekemään näöntarkastuksia ja jakamaan lahjoitettuja laseja niitä tarvitseville tansanialaisille.

Tänä vuonna Specsaversin silmäklinikka pystytettiin Bagamoyon vanhaan satamakaupunkiin, noin 75 kilometriä Tansanian suurimmasta kaupungista Dar es Dalaamista pohjoiseen.

-        Tansaniassa silmälasit saattavat maksaa monen kuukauden palkan verran, eikä monella paikallisella ole niihin varaa. Lasit ja näöntarkastukset ovatkin erittäin toivottuja, ja tutkimukseen pääsyä odottavien jono oli joka päivä pitkä. Tansanialaisten ystävällisyys ja maltti tekivät koko vapaaehtoisryhmään suuren vaikutuksen, kuvailee matkalla mukana ollut Specsaversin viestintäjohtaja Irene Hernberg.

Lasit tekevät lukemisesta mahdollista

Tänä vuonna yli tuhat tansanialaista sai suomalaisen lahjoittamat silmälasit Specsaversin kampanjan kautta.

         Hienointa on ollut saada auttaa lähinäkövaivoista kärsiviä nuoria, joiden opiskelu on oikeasti kiinni siitä, etteivät he näe lukea kunnolla. Tansanian klinikalla näitä tapauksia tuli eteen useita, kertoo ensimmäistä kertaa avustusmatkalla mukana ollut rovaniemeläinen optikko Päivi Tervaniemi.

Lahjoitettujen silmä- ja aurinkolasien kunto ja vahvuudet tutkitaan Suomessa – esimerkiksi naarmuuntuneita tai muuten vahingoittuneita laseja ei voida lahjoittaa, joten lasien tutkiminen jo ennen matkaa on tärkeää.

-        Taustalla tehdään paljon töitä, jotta lahjoitettavista laseista olisi tansanialaisille todellista hyötyä. Sopivan lasiparin löytyminen ei aina ole helppoa: Tansaniassa tarvitaan paljon pieniä pluslaseja, jotka hupenevat lahjoituslaatikosta nopeasti. Suomalaisten lahjoittamista silmä- ja aurinkolaseista on monelle paikalliselle kuitenkin valtavan iso apu, sanoo Hernberg.

Silmälasikeräys järjestettiin nyt kahdeksatta kertaa, ja tähän mennessä jo yli 30 000 tansanialaista on saanut kampanjan kautta apua näköongelmiinsa.

Kuvat: Veikko Kähkönen

Tietoa Tansaniasta:

Tansania on Itä-Afrikassa sijaitseva valtio, jossa asuu noin 48 miljoonaa ihmistä. Tansanian talous on kasvanut huomattavasti viime vuosina, mutta vahvan väestönkasvun takia köyhyydessä elävien määrää on vaikea vähentää. Talouskasvusta huolimatta Tansania kuuluukin maailman vähiten kehittyneisiin maihin, ja noin 30 prosenttia maan ihmisistä elää äärimmäisessä köyhyydessä.

Lisätietoja kampanjasta:
tansania.specsavers.fi

Tiedustelut:
Irene Hernberg, viestintäjohtaja, Specsavers Oy, +358 40 6625866, irene.hernberg@specsavers.com

Specsavers Optical Group on maailman suurin yksityinen optisen alan yhtymä, jolla on yli 1 700 optikkoliikettä Iso-Britanniassa, Irlannissa, Alankomaissa, Espanjassa, Australiassa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Suomessa ja Uudessa-Seelannissa. Yhtymän kokonaisliikevaihto oli vuonna 2015 yli 2,8 miljardia euroa. Optikot Doug ja Mary Perkins perustivat Specsaversin vuonna 1984, ja se on edelleen perheyritys. Suomessa Specsavers aloitti heinäkuussa 2007, ja ketjun suomalaisten paikallisyrittäjien omistuksessa oleva liikeverkosto kattaa koko maan. Specsaversillä on alan suurin liikekohtainen liikevaihto.  www.specsavers.fi

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia