Valtakunnallinen silmälasikeräys käynnistyy kymmenettä kertaa – lahjoita lasit Tansaniaan

Merkittävä osa maailman näköongelmista olisi korjattavissa pelkillä silmälaseilla. Specsaversin Anna hyvän näön kiertää -kampanjassa suomalaisten vanhoja silmä- ja aurinkolaseja viedään apua tarvitseville Tansaniaan. Tähän mennessä jo lähes 40 000 ihmistä on saanut kampanjan kautta apua näköongelmiinsa. Erityisen toivottuja ovat pluslasit ja lasten lasit, sillä niistä on Tansaniassa suurin pula.

Anna hyvän näön kiertää -kampanja käynnistyy tänään tiistaina 18.9.2018 ja jatkuu lokakuun puoliväliin asti. Kampanjan aikana vanhat silmä- tai aurinkolasinsa voi käydä viemässä lähimpään Specsavers-optikkoliikkeeseen, josta ne jatkavat matkaansa Tansaniaan. Keräyskohteessa on suuri tarve näönhuoltopalveluille: maaseudulla optikko- tai silmälääkäripalveluita ei aina ole tarjolla lainkaan, ja silmälasit voivat maksaa monen kuukauden palkan verran.

– Hyvällä näöllä on valtavan suuri vaikutus ihmisen elämään. Tansaniassa heikko näkö vähentää työnteko- ja koulunkäyntimahdollisuuksia, sillä ilman silmälaseja heikkonäköisen voi olla hankala nähdä esimerkiksi koulussa taululle kirjoitettua tekstiä. Olemme jo aiempien vuosien perusteella huomanneet, että suomalaisilla on suuri halu auttaa. Jos sinulla siis lojuvat vanhat silmälasit laatikon perällä, tuo ne meille ja lahjoita tansanialaiselle parempi näkö, rohkaisee Specsaversin viestintäjohtaja Irene Hernberg.

Erityisesti pluslaseja ja lasten laseja tarvitaan Tansaniassa. Lahjoitettujen lasien vahvuudet ja kunto tutkitaan Suomessa, ja marraskuun lopussa 2018 vapaaehtoinen optikkoryhmä matkaa tekemään näöntarkastuksia ja viemään laseja apua tarvitseville Sansibarille. Lahjoittaja voi halutessaan merkitä lasinsa ja päästä siten näkemään kampanjasivulla, kenelle lasit lopulta päätyvät.

Huonokuntoisetkin silmälasit saavat uuden elämän

Osa keräykseen lahjoitetuista laseista ei ole niin hyvässä kunnossa, että niitä kannattaisi viedä Tansaniaan. Myös nämä huonokuntoisemmat lasit voidaan kuitenkin hyödyntää tehokkaasti uusien tuotteiden raaka-aineena.

Kestävän kehityksen tukeminen ja muovijätteen vähentäminen on välttämätöntä. Siksi huonokuntoisten silmälasien ja myynnistä poistuneiden kehysten uudelleenkäyttö kierrätyksen kautta on meille hyvin tärkeää, tähdentää Hernberg.

Tänä vuonna Specsaversin Anna hyvän näön kiertää -kampanjan keräys-, varastointi- ja kierrätyskumppanina toimii Lassila & Tikanoja, joka toimittaa keräykseen tuodut, huonokuntoiset silmä- ja aurinkolasit kotimaisen teollisuuden raaka-aineeksi.

Kaikki keräykseen tuodut, Tansaaniaan kelpaamattomat lasit saadaan tehokkaasti kierrätettyä kiertotalouden periaatteiden mukaisesti. Sekä muovi että metalli pystytään hyödyntämään uusien tuotteiden raaka-aineina, kertoo Lassila & Tikanojan kierrätyspalveluista vastaava liiketoimintajohtaja Ville Vainio.

Silmälasien metallikehykset päätyvät kierrätykseen ja niistä tulee teollisuuden raaka-ainetta Stena Recycling Oy:n kautta. Muovikehykset ja -linssit puolestaan päätyvät Wimao Oy:lle, joka hyödyntää ne tuotantolaitoksellaan Lappeenrannassa.

Käytämme laitoksellamme patentoitua teknologiaa, jossa silmälasit murskataan, yhdistetään muihin kierrätysmateriaaleihin ja muovataan uusiksi ekologisiksi komposiittituotteiksi. Tällaisia tuotteita ovat esimerkiksi kuormalavat, terassi- ja pihalaatat ja teollisuuden komponentit, listaa Wimao Oy:n toimitusjohtaja Ville Immonen.

Näin osallistut

Anna hyvän näön kiertää -kampanjaan voit osallistua tuomalla Specsaversin liikkeistä löytyviin keräyslaatikoihin käytetyt silmä- tai aurinkolasisi. Erityisesti pluslaseille ja lasten laseille on suuri tarve.

Kampanjasivustollamme pääset halutessasi näkemään, kenen elämän vanhat lasisi lopulta muuttivat. Tuo silloin lasit Specsavers-liikkeeseen esimerkiksi Minigrip-pussissa, jonka sisällä on lasien lisäksi nimesi sekä sähköpostiosoitteesi paperilapulla. Pyydä liikkeen henkilökuntaa ottamaan sinusta kuva tai lähetä kuvasi osoitteeseen tansania@specsavers.com. Julkaisemme kuvat sinusta sekä lasiesi vastaanottajasta kampanjan verkkosivuilla.

Keräys on käynnissä 15.10.2018 asti. Käytettyjä silmä- ja aurinkolaseja otetaan kuitenkin Specsavers-liikkeissä vastaan vuoden ympäri.


Lisätietoja kampanjasta:
hyvantekevaisyys.specsavers.fi

Tiedustelut:
Irene Hernberg, viestintäjohtaja, Specsavers Oy, +358 40 6625866, irene.hernberg@specsavers.com
Ville Vainio, liiketoimintajajohtaja, kierrätyspalvelut, Lassila & Tikanoja Oyj, +358 50 3856226, ville.vainio@lassila-tikanoja.fi
Ville Immonen, toimitusjohtaja, Wimao Oy, ville.immonen@wimao.fi, 050 309 6333

Specsavers Optical Group on maailman suurin yksityinen optisen alan yhtymä, jolla on yli 1 700 optikkoliikettä Iso-Britanniassa, Irlannissa, Alankomaissa, Espanjassa, Australiassa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Suomessa ja Uudessa-Seelannissa. Yhtymän kokonaisliikevaihto oli vuonna 2017 yli 2,9 miljardia euroa. Optikot Doug ja Mary Perkins perustivat Specsaversin vuonna 1984, ja se on edelleen perheyritys. Suomessa Specsavers aloitti heinäkuussa 2007, ja ketjun suomalaisten paikallisyrittäjien omistuksessa oleva liikeverkosto kattaa koko maan. Specsaversillä on alan suurin liikekohtainen liikevaihto.  www.specsavers.fi

Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka toteuttaa kiertotaloutta käytännössä. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa pidämme materiaalit, kiinteistöt ja tehtaat mahdollisimman pitkään tuottavassa käytössä sekä tehostamme raaka-aineiden ja energian käyttöä. Autamme asiakkaitamme säilyttämään kiinteistöjen ja materiaalien arvon sekä säästämään ympäristöä. Teemme tämän tarjoamalla vastuullisia ja kestäviä palveluratkaisuja, jotka helpottavat asiakkaidemme arkea. L&T toimii Suomessa, Ruotsissa ja Venäjällä. Yhtiön liikevaihto vuonna 2017 oli 712,1 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää noin 8 700 henkilöä. L&T on listattu Nasdaq Helsingissä.

Wimao Oy on ekologisiin komposiitteihin keskittynyt yhtiö. Yhtiö on perustettu vuonna 2015 kehittämään ja kaupallistamaan patentoitua ekstruusiopuristusteknologiaa. Wimaon toimintaan kuuluu kierrätysmateriaaleista valmistettujen biokomposiittituotteiden suunnittelu ja valmistus sekä patentoidun valmistusteknologian projektitoimitukset. Teknologian monipuolisten muodonantomahdollisuuksien ansiosta sovelluskohteita on lukuisilla eri toimialoilla, kuten esimerkiksi rakennus-, pakkaus-, auto- ja sähköteknisessä teollisuudessa. Ekologisilla komposiittituotteilla voidaan korvata nykyisiä muovista, puusta, lasikuidusta tai metallista, jopa kivestä ja betonista, valmistettuja tuotteita tai komponentteja.

Avainsanat:

Yrityksestä

Specsavers on maailman suurin yksityisomisteinen optikkoketju, joka rantautui Suomeen heinäkuussa 2007 tavoitteenaan tarjota suomalaisille kuluttajille laadukkaita silmälaseja ja näönhuoltopalveluita pysyvästi edullisin hinnoin. Suomessa on 48 yrittäjävetoista Specsavers Optikko -liikettä, ja kasvu jatkuu. Kaikki Specsavers Optikko -liikkeet tarjoavat korkeatasoisia optikkopalveluita, ja silmälääkäripalveluita on tarjolla useammassa liikkeessä. Optikon tekemään Kokonaisvaltaiseen näöntutkimukseen sisältyvät aina silmänpaineen mittaus sekä silmänpohjakuvaus. Specsavers on tuonut 'valitse 2, maksa 1' - konseptillaan uutta ajattelua silmälasien käyttöön asusteena ja tyylikeinona. Specsaversin laajaan merkkikehysvalikoimaan kuuluvat mm. Tommy Hilfiger, Karl Lagerfeld, Lyle&Scott, Balmain, Gant, Tiger of Sweden, Converse, Hugo, DAY, Will.i.am, Karen Millen, Kylie sekä Ivana Helsinki. Kehysvalikoimaan pääsee tutustumaan täällä: https://www.specsavers.fi/silmalasit/design-kehykset

Tilaa

Multimedia

Multimedia