Vietätkö vapaa-aikaasi kokaten tai golfaten? Lifestyle-linssit tukevat monipuolista elämää

Report this content

Koronakriisin myötä monen ihmisen koko elämäntyyli on muuttunut, kun harrastusten ja ulkoilun merkitys osana arkea on korostunut entisestään. Näkö voi kuitenkin olla koetuksella, jos sisällä vietetyn työpäivän jälkeen siirtyy harrastamaan kirkkaaseen ulkovaloon. Lue optikon vinkit oikeanlaisten silmälasien valintaan aktiivisen elämäntavan tueksi.

Käytämme paljon aikaa valitessamme harrastuksiimme sopivia välineitä, mutta monipuolista elämää tukevat linssit ovat monelle uusi tuttavuus. Lifestyle-linssit on suunniteltu sekä ulko- että sisätilojen harrastuksiin ja niiden tarve kartoitetaan optikkovierailulla elämäntapa- ja näönkartoituksen yhteydessä.

– Tärkeintä on kartoittaa ja tunnistaa tilanteet, joissa erikoislinssit voisivat helpottaa käyttäjänsä arkea. Esimerkiksi golfin tai frisbeegolfin pelaajille tarjolla on moniteholinssejä, joissa painottuu kaukokatselu. Urheilu ei ole kuitenkaan kaikkien intohimo, siksi esimerkiksi kotikokeille ja käsitöiden tekijöille on tarjolla moniteholinssejä, joissa on painotus lähinäölle, kertoo Specsaversin tuotejohtaja ja optikko Tanja Korteniemi.


Erikoislinssit helpottavat silmien työtä

Silmien hyvinvoinnin ja näön vaaliminen kannattaa, sillä moni kärsii silmien väsymisestä, päänsärystä ja näöntarkkuuden huonontumisesta tietokoneen ruudun tapittamisen seurauksena. Nämä vaivat voivat haitata myös vapaa-ajan elämää.

– Monet lukevat vapaa-ajallaan tällä hetkellä paljon kirjoja tai pelaavat pelejä mobiililaitteilla, joiden katselu tapahtuu lähietäisyydeltä. Uudet SuperDigital -linssit luovat paremman ja leveämmän näköalueen. Näin silmätkään eivät rasitu samalla tavalla, Korteniemi kertoo.

– Koska elämämme on monimuotoista, tulisi myös silmälasiemme tukea sitä. Suosittelemme, että silmälaseja tarvitsevilla olisi käytössään kahdet tai useammat lasit. Emmehän käytä esimerkiksi samoja kenkiä juhlissa ja lenkkipoluilla – miksi siis yrittäisimme pärjätä suosikkiharrastuksessamme aivan eri tarkoitukseen suunnitelluilla linsseillä, lisää Korteniemi.


Optikon vinkit: näin valitse elämäntyyliisi parhaiten sopivat linssit

1) Tunnista oman näkösi kannalta tärkeät hetket. Toisille aktiivinen ulkoiluharrastus on kaikista rakkain harrastus, toisille sopii puolestaan rauhallisemmat harrastukset kotona. Elämäntapakartoitus auttaa tunnistamaan ne tilanteet, joissa oma katse saattaa tarvita erityistä tukea.

2) Kokeile rohkeasti erikoislinssejä. Kaikkiin tilanteisiin eivät sovellu samanlaiset linssit. Asiantuntijat suosittelevat käyttämään useampia erilaisia silmälaseja. Näontutkimus auttaa tunnistamaan yksilölliset tarpeet linssien suhteen.

3) Vaihtele lasejasi tarpeen mukaan. Huomaat eron kokeiltuasi lifestyle-linssejä harrastuksiesi tukena. Vaihtelu virkistää katsettasi ja ärsyttävät näköön liittyvät vaivat kuten päänsärky ja silmien väsyminen vähenevät.

 

Lisätietoja: 

Tanja Korteniemi, tuotejohtaja ja optikko, 
p. 040 670 6240, tanja.korteniemi@specsavers.com 

Lotta Holmaheikki, Senior Marketing & PR Manager,
p. 050 520 3151, lotta.holmaheikki@specsavers.com

Tilaa

Multimedia

Multimedia