Viisi oiretta, jotka kielivät siitä, että olet silmälasien tarpeessa

Report this content

Muutokset näössä tapahtuvat usein pikkuhiljaa, ja huonoon näköön voi tottua. Jos kuitenkin kärsii usein päänsärystä tai huomaa siristävänsä silmiä televisiota katsoessa, kannattaa ottaa suunta optikkoliikkeeseen.

Specsaversin kliinisen työn kehittämisestä vastaava johtava optikko Oskari Lehvonen muistuttaa, että silmistä huolehtiminen on tärkeää, sillä näkeminen vaikuttaa arjen sujuvuuteen ja elämänlaatuun.

– Näkö ja silmien terveys olisi hyvä tutkia joka toinen vuosi. Mikäli kuitenkin näössä ilmenee muutoksia, tutkimuksessa on hyvä käydä useammin.

Näköongelmia voi toki tulla kenelle vain, mutta tiettyjen ihmisten ja ikäryhmien kohdalla riski on suurempi. Näin on esimerkiksi yli 40-vuotiailla, joiden lähisuvussa on ollut diabetesta, silmänpohjanrappeumaa tai glaukoomaa. Ikään liittyviä näköongelmia Lehvonen listaa neljä: kauko- ja etenkin lähinäön heikkeneminen, silmien kuivuminen sekä hämäränäön ongelmat.

Kun silmät tarkastutetaan säännöllisesti, voidaan sairauksiin puuttua varhaisessa vaiheessa.

– Specsaversilla tehdään kokonaisvaltainen näöntutkimus, jossa lasivahvuuksien määrittämisen lisäksi tehdään aina myös digitaalinen silmänpohjakuvaus sekä silmänpaineenmittaus. Lisätutkimusten ansiosta optikko voi arvioida monipuolisemmin silmien terveydentilaa ja havaita varhaisia merkkejä mahdollisista vakavista sairauksista, kuten glaukoomasta ja diabeteksesta. Jos tutkimuksessa havaitaan silmäsairauteen viittaavia muutoksia, ohjaa optikko silmälääkäriin jatkotutkimuksiin, Lehvonen kertoo.

Näöntutkimuksen alussa kartoitetaan näkemiseen liittyviä ongelmia sekä keskustellaan yleisestä terveydentilasta ja elämäntavoista.

– Monet yleisterveyttä edistävät elämäntavat ovat hyväksi myös silmien hyvinvoinnille, Lehvonen painottaa.


Viisi merkkiä siitä, että tarvitset uudet silmälasit:

Siristät silmiäsi kauas katsoessa
Näetkö tienviitan tekstit myöhemmin kuin kanssamatkustajat tai huomaatko siristäväsi silmiä televisiota katsoessa? Tämä voi johtua likitaitteisuudesta, jolloin tarvitset silmälasit avustamaan katsomista kauas. Jos kaukonäön terävyys vaihtelee vireystilan mukaan, voi ratkaisu löytyäkin lähinäön ja näköergonomian parantamisesta.

Päätäsi särkee usein
Useimmat taittovirheet voivat aiheuttaa päänsärkyä, mutta erityisesti sitä esiintyy kaukotaitteisuudessa, jolloin kauas näkee melko hyvin, mutta lähelle taas huonommin. Kaukotaitteiset silmät joutuvat pinnistelemään normaalia enemmän lähelle nähdäkseen, mikä voi aiheuttaa erinäisiä rasittumisoireita.

Huomaat olosi aiempaa väsyneemmäksi
Näön huonontuessa silmät joutuvat tekemään tavallista enemmän töitä, mikä rasittaa silmiä ja saa monet tuntemaan itsensä väsyneeksi.

Joudut pitämään lukemaasi tekstiä kauempana
Monilla huonontunut lähinäkö on seurausta ikääntymisestä. Näön heikentymisen huomaa usein, kun ruokalistaa tai puhelimen näyttöä joutuu lukemaan kädenvarren etäisyydeltä tai kun likinäköisen pitää ottaa kaukolasit pois nähdäkseen paremmin lähelle.

Silmälasit eivät tunnu puhdistuvan millään
Usein myös silmälasien käyttäjät eivät huomaa näön heikentymistä vaan ajattelevat silmälasien olevan vain likaiset. Jos kuitenkin näkö tuntuu sumealta linssien puhdistamisen jälkeen, kannattaa käydä päivittämässä silmälasiresepti. Vaurioituneet linssipinnoitteet ja naarmut heikentävät myös näöntarkkuutta yllättävän paljon. Ongelma korostuu näyttöjä tai muita valolähteitä katsoessa sekä hämärällä.

Tilaa