Muutoksia Spinnova Oyj:n johtoryhmässä

Report this content

SPINNOVA OYJ, YHTIÖTIEDOTE 14.3.2024, klo 08.05

Muutoksia Spinnova Oyj:n johtoryhmässä

Spinnova tekee muutoksia johtoryhmässä linjatakseen roolit päivitetyn strategian mukaisiksi. 1.5.2024 alkaen johtoryhmän muodostavat seuraavat jäsenet ja roolit:

Tuomas Oijala, toimitusjohtaja
Ben Selby, talousjohtaja ja varatoimitusjohtaja
Santeri Heinonen, operatiivinen johtaja
Lasse Holopainen, liiketoimintajohtaja
Shahriare Mahmood, tuote- ja vastuullisuusjohtaja
Juha Salmela, teknologiajohtaja   

Myyntijohtaja Allan Andersen ja tuotannon skaalauksesta vastaava johtaja Teemu Lindberg jättävät johtoryhmän. Molemmat ovat työskennelleet Spinnovassa ja ovat olleet johtoryhmän jäseniä vuodesta 2022. Allan ja Teemu jatkavat siirtymävaiheessa tukemista huhtikuun 2024 loppuun.  

Lisäksi Operatiivinen johtaja Petri Poranen on päättänyt jättää johtoryhmän terveydellisistä syistä. Petri on työskennellyt Spinnovassa ja ollut johtoryhmän jäsen vuodesta 2018.

“Haluaisin kiittää Allania, Teemua ja Petriä heidän omistautumisestaan ja ponnisteluistaan Spinnovan skaalaamisen ja kaupallistamisen edistämiseksi. Olemme myös hyvin iloisia, että Allan ja Teemu molemmat jatkavat seuraavien kuukausien ajan asiakkaiden, työntekijöiden ja muiden sidosryhmien tukemista mahdollistaen sujuvan siirtymän ja liiketoiminnan kehityksen jatkuvuuden,” sanoo toimitusjohtaja Tuomas Oijala. 

Spinnova Oyj

Lisätiedot:
Tuomas Oijala, toimitusjohtaja
Puh. 020 703 2430
ir@spinnova.fi

Hyväksytty neuvonantaja:
Aktia Alexander Corporate Finance Oy
Puh. 050 520 4098

Jakelu: 
Nasdaq Helsinki
Päämediat

Spinnova – Vastuullisia tekstiilimateriaaleja, luonnollisesti

Spinnova mullistaa tekstiilien valmistustavan globaalisti. Spinnova on kehittänyt uudenlaisen patentoidun teknologian tekstiilien valmistamiseen puusta ja jätevirroista kuten nahka-, tekstiili- tai ruokajäte, ilman haitallisia kemikaaleja.

SPINNOVA®-kuitu ei tuota lainkaan jäte- tai sivuvirtoja tai mikromuovia, ja sen CO2-päästöt ja vedenkäyttö ovat minimaaliset. SPINNOVA®-materiaalit ovat nopeasti maatuvia ja kierrätettäviä. Spinnova on sitoutunut käyttämään vain vastuullisia raaka-aineita kuten FSC-sertifioitu puu ja jätevirrat. SPINNOVA®-kuitu tuotetaan ilman haitallisia tai monimutkaisia kemiallisia prosesseja, ja se tuntuu luonnollisilta kuiduilta kuten puuvilla ja pellava.

Spinnova on palkittu mm. Fast Company -lehden, ISPO:n, Scandinavian Outdoorin, ANDAMin, Monoclen ja Marie Claire UK:n vastuullisiin innovaatioihin liittyvissä kilpailuissa.

Spinnovan osakkeet (SPINN) noteerataan Nasdaq First North Growth Market Finland-kasvumarkkinapaikalla.

SPINNOVA®-kuidun verkkopalvelu: www.spinnova.com
Spinnova-konsernin verkkopalvelu: www.spinnovagroup.com

Tilaa