Ennakkoseuraa (”pre-add”) Aviciin levynjulkistusta Spotifyssä

Report this content

Ruotsalainen DJ-supertähti Avicii julkaisi perjantaina Spotifyssä toisen singlensä syyskuussa julkaistavalta, odotetulta TRUE-albumilta. Uusi single kantaa nimeä “You Make Me”.

Aviciin ensimmäinen albumin single “Wake Me Up” nousi listaykköseksi Spotifyssä peräti 26 maassa ja kappaletta on kuunneltu yli 72 miljoonaa kertaa. Pian julkaistava TRUE-albumi on yksi tämän vuoden odotetuimmista levyistä. Syyskuussa ilmestyvän albumin julkaisee PRMD Records, Ash Pournourin perustama tanssilevy-yhtiö.

Spotifyn käyttäjät pystyvät nyt ensimmäistä kertaa Pre-addin avulla saamaan Aviciin tulevan albumin kappaleet kuunneltavaksi välittömästi kun levy on ilmestynyt. Seuraamalla Aviciin soittolistaa, jonne levyn kappaleet ilmestyvät heti julkaisuhetkellä, fanit pääsevät myös kuuntelemaan erityistä promo-mixiä ennen albumin julkaisua.

”Uusi albumini ilmestyy syyskuun puolivälissä Spotifysä, olen siitä hyvin innoissani”, Avicii sanoo. ”Seuraamalla minua Spotifyssä pääset kuuntelemaan uutta singleäni ja myös aivan erityisen promo-mixin ennen albumin julkaisua.”

TRUE-albumia voi seurata täällä: TRUE

Spotify on myös toteuttanut haastattelun Aviciin kanssa. Sen voi lukea täältä.

Aviciin pressikuvia löytyy täältä.

Lisätietoja: press-fi@spotify.com

Voit upottaa minkä tahansa yllämainituista soittolistoista nettisivuillesi tai blogiisi Spotify Play Button -painikkeen avulla (ohjeet englanniksi). Jos tarvitset apua kappaleiden, albumeiden tai soittolistojen upottamiseen, seuraa Spotifyn blogin helppoja, vaihe vaiheelta eteneviä ohjeita (englanniksi).

Avainsanat: