Anders Liljenstolpe nimitetty SRV:n Venäjän maajohtajaksi

SRV YHTIÖT OYJ     PÖRSSITIEDOTE     3.11.2016, KLO 08.31

 

Anders Liljenstolpe nimitetty SRV:n Venäjän maajohtajaksi

 

SRV Yhtiöt Oyj on nimittänyt Anders Liljenstolpen (45) Venäjän maajohtajaksi 1.12.2016 alkaen.

Liljenstolpe on työskennellyt SRV:n Venäjän organisaatiossa vuodesta 2011 alkaen vastaten Venäjän kauppakeskushankkeiden kehittämisestä ja operoinnista. Ennen SRV:tä Liljenstolpe on tehnyt pitkän uran IKEA:ssa vastaten useista ympäri Venäjää toteutetuista tavaratalohankkeista. Sitä ennen hän on toiminut muun muassa Ruotsin puolustusvoimien palveluksessa.

SRV:n Venäjän maajohtajana ja johtoryhmän jäsenenä aiemmin toiminut Jussi Kuutsa siirtyy toisen työnantajan palvelukseen. Kuutsa vastasi Venäjän maajohtajan tehtävästä elokuusta 2010 alkaen.

”Anders Liljenstolpe on ollut avainroolissa kehittäessämme kauppakeskusliiketoimintaamme Venäjällä. Hänellä on erittäin vahva kaupallinen tausta ja ennen kaikkea juuri oikeanlaista kokemusta ja näkemystä siirtyessämme Venäjällä entistä vahvemmin rakentajasta kauppakeskusten ja kiinteistöjen kehittäjäksi ja operoijaksi. Tehtävää aiemmin hoitaneella Jussi Kuutsalla on ollut tärkeä rooli Venäjän hankkeidemme viemisessä eteenpäin ja toivotamme Jussille kaikkea hyvää uusissa haasteissa”, SRV:n toimitusjohtaja Juha Pekka Ojala sanoo.

Lisätietoja:

Juha Pekka Ojala, toimitusjohtaja, +358 (40) 733 4173, jp.ojala@srv.fi
Päivi Kauhanen, viestintäjohtaja, +358 (50) 598 9560, paivi.kauhanen@srv.fi

 

www.srv.fi

 

Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta:

Facebook   LinkedIn   Twitter   Instagram

 

SRV - Elämäsi rakentaja

Yrityksestä

SRV lyhyestiSRV on rohkea rakennusalan kehittäjä ja uudistaja. Haluamme tarjota parhaan asiakaskokemuksen kaupunkikeskusten rakentajana ja olla alan innostavin työpaikka. Tuomme aidon yhteistyön ja innostuksen jokaiseen kohtaamiseen. Vastuullisuus näkyy kaikessa toiminnassamme. Olemme vuonna 1987 perustettu, Helsingin pörssissä vuodesta 2007 listattu yhtiö. Toimimme kasvukeskuksissa Suomessa ja Venäjällä. Liikevaihtomme vuonna 2018 oli 960 miljoonaa euroa ja meillä työskentelee yli 1 000 ihmistä. Lisäksi työllistämme hankkeissamme lähes 4 000 alihankkijan verkoston. SRV – Elämäsi rakentaja

Tilaa