Hallinto-oikeus hylkäsi Kalasataman keskuksen asemakaavamuutoksesta tehdyn valituksen

Report this content

SRV YHTIÖT OYJ             PÖRSSITIEDOTE        19.2.2013 KLO 15:15

Helsingin hallinto-oikeus hylkäsi Kalasataman keskuksen asemakaavamuutoksesta viime kesänä tehdyn valituksen. Hallinto-oikeuden päätöksen mukaan Helsingin kaupungin hallintoelinten valmistelema ja kaupunginvaltuuston viime kesäkuussa hyväksymä asemakaavamuutos ei ole valituksessa esitetyillä perusteilla lainvastainen.

SRV suunnittelee alueelle kokonaisuutta, johon sisältyy muun muassa kauppa- ja elämyskeskus, Helsingin kaupungin terveysasema, hotelli- ja toimistotornit sekä kuusi asuintornia. SRV voitti vuonna 2011 Helsingin kaupungin järjestämän suunnittelu- ja toteutuskilpailun.

Pääomien sitoutumisen jarruttamiseksi SRV sopeutti Kalasataman keskuksen työmaatoimintoja hankkeen omaperusteisten osien osalta viime syksyn aikana valitusprosessin vuoksi. Kaupungin tilaamat infratyöt, kuten koko Kalasataman alueen jäteaseman rakentaminen, ovat jatkuneet keskeytyksettä.

SRV jatkaa hankkeen omaperusteisia osia vasta, kun asemakaavamuutos saa lainvoiman. Valittajalla on oikeus 30 päivän kuluessa hakea valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta.

SRV Yhtiöt Oyj

Taneli Hassinen
Viestintäjohtaja
Puh. 040 504 3321
taneli.hassinen@srv.fi

Lisätietoja:

Juhani Katko, hankejohtaja, puh. 040 505 4587

Tilaa