Hannu Lokka SRV Yhtiöt Oyj:n strategisesta hankekehityksestä vastaavaksi johtajaksi

Report this content

SRV YHTIÖT OYJ             PÖRSSITIEDOTE             20.12.2022           KLO 9.00

Hannu Lokka SRV Yhtiöt Oyj:n strategisesta hankekehityksestä vastaavaksi johtajaksi

Talonrakennusinsinööri Hannu Lokka, 59, on nimitetty SRV Yhtiöt Oyj:n strategisesta hankekehityksestä vastaavaksi johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 16.1.2023 alkaen. SRV tiedotti syyskuussa, että yhtiön nykyinen strategisen hankekehityksen johtaja, varatoimitusjohtaja Timo Nieminen jää eläkkeelle tammikuun 2023 loppuun mennessä.

Lokka on viimeksi toiminut perustajaosakkaana ja hallituksen puheenjohtajana muun muassa hanke- ja kiinteistökehitykseen sekä rakennushankkeiden suunnittelu- ja toteutusvaiheiden johtamiseen keskittyvässä konsultointiyhtiö Realidea Oy:ssä. Tätä ennen hän on työskennellyt muun muassa rakennusliike Jatke Oy:n toimitusjohtajana ja osakkaana sekä YIT Oyj:ssä erilaisissa johtotehtävissä, kuten CSF Toimialan hankekehitysjohtajana.

”Strategisen hankekehityksen rooli on merkittävä SRV:n tulevan liiketoiminnan kannattavuuden parantajana. Tavoitteenamme oli löytää Timon työn jatkajaksi valtakunnan parasta osaamista, jotta voimme jatkossakin luoda arvoa kaupunkien ja asiakkaittemme kumppanina”, SRV:n toimitusjohtaja Saku Sipola sanoo. ”Hannulla on vuosikymmenten mittainen kokemus hanke- ja kaupunkikehityksestä. Uskon, että hänellä on pitkän ja monipuolisen kokemuksensa, laajojen verkostojensa ja innovatiivisen hankekehitysnäkemyksensä ansiosta paljon annettavaa tehtävään.”

”Sanonta Vierivä kivi ei sammaloidu konkretisoituu kohdallani nyt valtakunnallisesti merkittävällä näköalapaikalla. Viiden antoisan konsulttivuoden jälkeen on hienoa palata rakennusliikkeeseen konkreettisempien hankekehitys- ja rakennusprojektien pariin. Odotan innolla tammikuuta, jolloin pääsen jatkamaan arvostamani Timo Niemisen viitoittamaa strategista hankekehitystä osana yhtiön ammattitaitoista henkilöstöä”, Hannu Lokka sanoo.
 

Lisätietoja:
Saku Sipola, toimitusjohtaja, p. 040 551 5953, saku.sipola@srv.fi

 

Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Tiedotusvälineet

www.srv.fi

 

Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta:

Facebook   LinkedIn   Twitter   Instagram
 

SRV lyhyesti

SRV on suomalainen rakennusalan kehittäjä ja uudistaja. Rakennamme kestävämpää ja vastuullisempaa, taloudellista arvoa vaalivaa sekä ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin huomioivaa kaupunkiympäristöä. Kutsumme tätä lähestymistä elinkaariviisaudeksi. Tuomme aidon innostuksen ja läsnäolon mukanamme jokaiseen kohtaamiseen, ja kuunteleminen on yksi tärkeimmistä tavoistamme toimia. Sillä uskomme siihen, että vain keskustelun kautta maailma voi muuttua.

Olemme vuonna 1987 perustettu, Helsingin pörssissä listattu yhtiö. Toimimme kasvukeskuksissa Suomessa. Liikevaihtomme vuonna 2021 oli 932,6 miljoonaa euroa. Noin 1 000 SRV:läisen lisäksi työllistämme noin 3 600 kumppanin verkoston.

SRV – Elämäsi rakentaja

Tilaa