Henri Sulankivi SRV Pirkanmaan aluejohtajaksi

Report this content

SRV YHTIÖT OYJ     LEHDISTÖTIEDOTE     14.1.2015, KLO 9.00

Henri Sulankivi SRV Pirkanmaan aluejohtajaksi

SRV Pirkanmaan uutena aluejohtajana on aloittanut DI Henri Sulankivi. Sulankiven tärkeimpinä tehtävinä ovat asiakas- ja yhteistyöverkoston suhteiden ylläpito, uusien liiketoimintamahdollisuuksien tunnistaminen sekä tuloksellinen operatiivinen toiminta.

”Pirkanmaa on Suomen toiseksi suurin kasvukeskus ja markkinapotentiaalia riittää sekä liike- että asuntorakentamisessa”, Sulankivi selostaa. ”Tulevaisuudessa Pirkanmaan alueyksikön tavoitteena on kasvaa entistä merkittävämmäksi asuntotuottajaksi. Tämä tarkoittaa voimakkaampaa panostusta kiinteistö- ja hankekehitykseen ja sitä kautta myyvempien ja kannattavampien hankkeiden etsimiseen.”

Työssään Sulankivellä on tukena SRV:n hyvä maine alueella ja osaava organisaatio. ”Pirkanmaan yksikössä on tehty hyvää työtä urakoinnin ja omaperusteisten asuntohankkeiden kehittämisessä, ja tältä pohjalta on hyvä jatkaa”, Sulankivi kertoo.

Viimeiset kymmenen vuotta Sulankivi on toiminut Pohjola Rakennus Oy Sisä-Suomessa eri tehtävissä, näistä kolme viimeistä vuotta varatoimitusjohtajana.

SRV Pirkanmaa on noin 50 henkilön organisaatio. Toiminta keskittyy Pirkanmaan talousalueelle eli Tampereelle ja sen ympäryskuntiin. SRV Pirkanmaa on vahva asuntorakentaja. Se myös urakoi hankkeita neuvottelu-urakointina sekä osallistuu valikoidusti urakkakilpailuihin.

Tärkeitä käynnissä olevia hankkeita ovat Suomen Yliopistokiinteistöille rakennettava TTY Kampusareena, Finnish International School of Tampere sekä Tampereen yliopistollisen sairaalan merkittävin rakennushanke, jossa Taysin etupihalle rakennetaan kolme uudisrakennusta ja maanalainen pysäköintihalli. Asuntohankkeita on käynnissä Tampereen Pohjolankadulla ja Vuoreksessa sekä Pirkkalan Pähkinäkujalla.

Sulankivi raportoi asunnoista ja alueyksiköistä vastaavalle johtajalle Antero Nuutiselle.

www.srv.fi

 

Tilaa