Kalasataman jäteasema ja metrosilta valmiita

Report this content

Lehdistötiedote
29.8.2013

SRV on saanut valmiiksi kaksi keskeistä Helsingin kaupungin tilaamaa rakennusurakkaa Kalasataman keskuksessa. Kalasataman jäteaseman SRV on luovuttanut Kalasataman jätteen putkikeräys Oy:lle ja metrosillan Helsingin kaupungin rakennusvirastolle virheettöminä.

Valmistunut maanalainen jäteasema palvelee koko Kalasatamaa. Putkikuljetusjärjestelmällä toimiva jätehuolto tyhjentää tulevaisuudessa alueen roska-autoista ja  pitää jätteenkeräyksen käyttökustannukset pienempinä kuin perinteisellä roskien keruutavalla. Järjestelmä otetaan käyttöön vuodenvaihteessa.

Edelliskesänä uusittu metrorata on ollut yksi vaativimmista teknisistä vaiheista Kalasataman keskuksen rakentamisessa ja massiivisin vastaava sillansiirto Suomessa.

”Vanha metrosilta siirrettiin 17 metriä uudelle paikalle ja sillan alle tehtiin pysyvät siltapilarit”, kertoo Kalasataman keskuksen projektijohtaja Markku Muhonen SRV:ltä. ”Uuden metroradan alle rakennetaan pysäköinti- ja liiketilaa, ja metroradan yläpuolella on tulevaisuudessa viherkansi, joka palvelee rakennettavien tornitalojen piha-alueena.”

Kalasataman keskuksen asemakaava sai lainvoiman kesäkuussa. Asemakaavan voimaantulon myötä on käynnistetty uudestaan valitusprosessin keskeyttämät vuokralais-, rahoitus- ja sijoittajaneuvottelut, joiden ratkeamisen myötä alas ajettuja työmaatoimintoja voidaan käynnistää uudelleen. Työmaan arvioidaan olevan toiminnassa laajamittaisesti vuonna 2014.

Kalasataman keskuksessa aloitetaan ensimmäisenä kauppa- ja elämyskeskus REDIn rakentaminen, jonka ensimmäisen vaiheen sekä ensimmäisten asuintornien arvioidaan valmistuvan 2017. Koko keskuksen arvioidaan valmistuvan 2022. Kauppa- ja elämyskeskus REDIn lisäksi keskukseen sisältyy muun muassa hotelli- ja toimistotornit sekä kuusi asuintornia. SRV voitti vuonna 2011 Helsingin kaupungin järjestämän suunnittelu- ja toteutuskilpailun.

Lisätietoja
Juhani Katko, hankejohtaja, puh. 040 505 4587

Tilaa