Keravan vanhan kirjaston tontille rakennettu kortteli valmis

Report this content

SRV YHTIÖT OYJ     LEHDISTÖTIEDOTE     30.9.2013

Keravan vanhan kirjaston tontille rakennettu asunto- ja liikekortteli Keravan Akatemia on valmistunut ja ensimmäiset asukkaat muuttavat uusiin koteihin tänään. SRV:n rakentama kortteli muodostuu kahdesta rakennuksesta, joissa on 76 asuntoa. Runsas kymmenen erikokoista asuntoa on vielä myymättä. Lisäksi katutasossa on liiketiloja, jotka on kokonaisuudessaan jo vuokrattu.

”Uusi kortteli tuo merkittävän lisän Keravan keskustan uudistamiseen. Asuntojen myynti on sujunut hyvin. Merkittävä osa asukkaista on muuttanut Keravan keskustaa ympäröivistä kaupunginosista. Korttelin sijainti on ihanteellinen, ajatellaanpa sitten liikenneyhteyksiä tai palvelujen saatavuutta. Lähimmät palvelut löytyvät Keravan Akatemian katutason tiloista”, sanoo SRV:n asuntoliiketoiminnasta vastaava Antero Nuutinen, itsekin keravalainen.

Keravan Akatemian liiketiloihin sijoittuvat Handelsbanken ja apteekki. Lisäksi keskustan muut palvelut sekä rautatie- ja bussiasema ovat kävelyetäisyydellä.

”Keravan keskusta uudistuu tulevina vuosina merkittävästi useiden kortteleiden osalta. Keravan Akatemia edustaa keskusta-asumisessa modernia 2010-lukua. Kerava on yksi pääkaupunkiseudun vetovoimaisimmista kehyskunnista. Kaupungilla on kaikki mahdollisuudet menestyä kilpailussa asukkaista, kun keskustan rakennuskanta uudistetaan vastaamaan vaativaa asukasmakua”, Nuutinen määrittelee.

SRV Yhtiöt Oyj
Viestintä

Lisätietoja:

Antero Nuutinen, johtaja, asunnot, 040 531 4918, antero.nuutinen@srv.fi
Marja Kuosma, myyntijohtaja, asunnot, 040 844 8630, marja.kuosma@srv.fi

Tilaa