Pääskyvuoren koulu valmistui Turussa – uutta ja saneerattua yhdistävät tilat avautuivat 360 koululaiselle

Report this content

SRV YHTIÖT OYJ     LEHDISTÖTIEDOTE      30.11.2023   KLO 10.00

Pääskyvuoren koulu valmistui Turussa – uutta ja saneerattua yhdistävät tilat avautuivat 360 koululaiselle

SRV:n toteuttama Pääskyvuoren koulun osittainen peruskorjaus ja laajennus on valmistunut syksyn aikana. 360 alakoululaista, kolme esiopetusryhmää sekä 50 työntekijän henkilöstö ovat aloittaneet syyslukukauden uusissa ja uudistetuissa tiloissa.

Rakennustyöt Turun Pääskyvuoressa alkoivat kesäkuussa 2021. Koululaiset aloittivat uusissa tiloissa elokuussa ja myös pihatyöt saatiin päätökseen syyskuussa 2023. Monimuotoisen hankkeen aikana vanhan koulurakennuksen siipi osittain peruskorjattiin ja sen yhteyteen toteutettiin uudisrakennusosa. Rakennus nivoutuu kokonaisuudeksi uudella kaksikerroksisella yhdyskäytävällä. Koko kolmikerroksisen koulukeskuksen laajuus on noin 7 050 bruttoneliömetriä. Hankkeen keskiössä on ollut turvallinen ja terveellinen rakentaminen sekä tilojen suunnittelu käyttäjiä kuunnellen.

Toimivat ja terveelliset tilat sisällä ja ulkona

”Kokonaisuuden rakentamisessa panostimme erityisesti turvallisten ja terveellisten tilojen toteuttamiseen”, kertoo SRV:n työpäällikkö Joni Kasurinen.

Uudisosan vesikaton runko toteutettiin valmiselementeillä ja uudisrakennusosan julkisivu paneloitiin kuitusementistä valmistetuilla kestävillä ja huoltovapailla Cembrit-lankuilla. Myös ulkotilat ovat uudistuneet kunnianhimoisen pihasuunnittelun myötä. Korkeatasoisissa ulkotiloissa on muun muassa japanilainen kivipuutarha, näyttäviä installaatioita, julkista taidetta sekä erityisen monikirjoinen kasvisto.

Monimuotoinen hybridihanke

Hankkeelle luonteenomaista on ollut työn monimuotoisuus ja töiden vaiheistus. Työt alkoivat vanhan välisiiven purulla ja vanhan A-osan saneerauksella, etenivät B-uudisosan rakentamiseen ja lopulta näiden kahden yhdistämiseen. Kun osa rakennuksesta on ollut hankkeen aikana käytössä, painottui hyvä ja oikea-aikainen työnsuunnittelu, työturvallisuus sekä käyttäjien kuuleminen. Kaiken kaikkiaan yhteisponnistuksin suunnittelijoiden, rakennuttajan ja urakoitsijoiden kanssa toteutettu hanke saatiin päätökseen aikataulussa.

"Hankkeen erityispiirteeksi muodostui vanhan alasiiven jääminen käyttöön rakennusajaksi. Tämä toi sekä suunnittelulle että erityisesti rakentamiselle lisähaasteita, joista kuitenkin selvittiin hankkeen osapuolten kanssa mallikkaasti. Tämän ansiosta tiloissa olleille toiminnoille ei tarvinnut hankkia väistötiloja muualta” kertoo Turun kaupungin rakennuttajainsinööri Iiro Tainio.

Pääskyvuoren koulu pitää sisällään opetus- ja hallintotilojen lisäksi uuden liikuntasalin sekä opiskelijahuollon vastaanottotilan.

Turkuun valmistuneen kouluhankkeen pääurakoitsijana toimi SRV. Hanketyypiltään jaettu urakka toteutettiin aktiivisessa yhteistyössä rakennuttajan Turun kaupungin, talotekniikan sivu-urakoitsijoiden sekä rakennuksen käyttäjien kanssa. Pääskyvuoren koulun lisäksi SRV:n toteuttamia, viime aikoina valmistuneita kouluhankkeita ovat esimerkiksi Helsingin luonnontiedelukio, Sivistyskampus Siuntion sydän sekä Lamminrahkan koulukeskus.

Lisätiedot:
Heidi Tetteh, viestintäpäällikkö, SRV, puh. 040 662 3220, heidi.tetteh@srv.fi 

Tiedotteen liitteenä olevat kuvat: SRV

Jakelu: 
Tiedotusvälineet 
www.srv.fi  

Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta: 
Facebook   LinkedInX  Instagram 

SRV lyhyesti 

SRV on suomalainen rakennusalan kehittäjä ja uudistaja. Rakennamme kestävämpää ja vastuullisempaa, taloudellista arvoa vaalivaa sekä ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin huomioivaa kaupunkiympäristöä. Kutsumme tätä lähestymistä elinkaariviisaudeksi. Tuomme aidon innostuksen ja läsnäolon mukanamme jokaiseen kohtaamiseen, ja kuunteleminen on yksi tärkeimmistä tavoistamme toimia. Sillä uskomme siihen, että vain keskustelun kautta maailma voi muuttua.

Olemme vuonna 1987 perustettu, Helsingin pörssissä listattu yhtiö. Toimimme kasvukeskuksissa Suomessa. Liikevaihtomme vuonna 2022 oli 770,1 miljoonaa euroa. Noin 1 000 SRV:läisen lisäksi työllistämme noin 3 600 kumppanin verkoston.

SRV – Elämäsi rakentaja 

Tilaa

Multimedia

Multimedia