Päivi Kauhanen SRV:n viestintäjohtajaksi

Report this content

SRV YHTIÖT OYJ     PÖRSSITIEDOTE      23.4.2015 KLO 12.10

Päivi Kauhanen SRV:n viestintäjohtajaksi

Päivi Kauhanen, 39, on nimitetty SRV Yhtiöt Oyj:n viestintäjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 4.5.2015 alkaen. Hän siirtyy tehtävään Stora Enso Oyj:stä, jossa hän on toiminut viestinnän johtotehtävissä, muun muassa Suomen viestintäjohtajana.

”Päivi Kauhanen on kokenut viestinnän ammattilainen, jolla on monipuolinen työkokemus liiketoimintaa tukevasta viestinnästä ja markkinoinnista. SRV:llä on käsissä suurten aloitusten vuosi ja tarvitsemme viestinnän johtoon monipuolisen osaajan”, SRV:n toimitusjohtaja Juha Pekka Ojala sanoo.

SRV on aloittanut muun muassa Suomen historian suurimman kaupunkirakentamisen hankkeen REDI:n toteuttamisen Helsingin Kalasatamaan. Hankkeen arvioitu liikevaihto ylittää miljardi euroa. Lisäksi SRV toteuttaa muun muassa myös Uutta Lastensairaalaa ja Niittykummun metrokeskusta.

”SRV yhtiönä ja sen suuret hankkeet ovat erittäin mielenkiintoisia ja olen innoissani saadessani olla mukana SRV:n muiden ammattilaisten kanssa viemässä niin yhtiötä kuin REDI:ä ja muita hankkeita eteenpäin”, Päivi Kauhanen toteaa.

Nykyinen viestintäjohtaja Taneli Hassinen siirtyy pois yhtiön palveluksesta kesäkuun lopussa.

SRV Yhtiöt Oyj

Taneli Hassinen
Viestintäjohtaja
Puh. 040 504 3321
taneli.hassinen@srv.fi

www.srv.fi

Tilaa