Pirkanmaan suurimman rakennushankkeen peruskivi muurataan

Report this content

SRV YHTIÖT OYJ     LEHDISTÖTIEDOTE     18.5.2016, KLO 11.00


Pirkanmaan suurimman rakennushankkeen peruskivi muurataan

Pirkanmaan tämän hetken suurimman rakennushankkeen eli Taysin etupihan rakentaminen on edennyt myötätuulessa ja 24. toukokuuta muurataan etupihan peruskivi. Vuoden 2015 elokuussa alkanut hanke on Pirkanmaan sairaanhoitopiirin historian suurin rakennushanke sekä SRV:n kaikkien aikojen suurin rakenteilla oleva projektinjohtourakointihanke, jossa yhtiö ei itse toimi rahoittajana. Hanke tuo työtä Pirkanmaalle suoraan ja välillisesti yli 3000 henkilötyövuoden verran.

”Tays etupiha edustaa vaativaa erikoisrakentamista. Hankkeessa on tavallista laajempi urakkasisältö, sillä vastaamme rakennustekniikan lisäksi myös talotekniikasta, mikä edellyttää laajaa sairaalarakentamisen ja sairaalatekniikan osaamista myös SRV:n projektihenkilöstöltä. Tärkeä seikka rakentamisessa on myös työturvallisuuden ja ympäristövaikutusten huomioiminen. Työt työmaalla ovat sujuneet turvallisesti ja turvallisuuteen sekä ympäristövaikutuksiin kiinnitetään jatkossakin jatkuvasti huomiota. Hyvänä kanavana ja apuvälineenä ympäristövaikutusten huomioinnissa ovat toimineet työmaan omat www-sivut”, sanoo projektijohtaja Saku Kosonen SRV:ltä.

Etupihan rakentaminen poikkeaa monista rakennushankkeista erityisesti suunnittelun osalta. Rakentamista edelsi vuosien huolellinen suunnittelu, jonka yhteydessä mietittiin tiloihin sijoittuvia toimintoja, potilaiden tarpeita ja terveydenhuollon tulevaisuuden kehityssuuntia. Potilashoitoa tekevä henkilökunta on osallistunut suunnitteluun alkumetreiltä asti. Apuna on käytetty esimerkiksi virtuaalitodellisuuslaitteistoa, jonka avulla henkilöstö on päässyt tutustumaan pohjapiirrosten kolmiulotteisiin mallinnuksiin.

“Näin laajamittaista toiminnallista suunnittelua ei muissa vastaavissa hankkeissa ole aiemmin tehty”, sanoo Taysin kehitysjohtaja Isto Nordback.

Uuden elämän keskus ja huipputeknologiaa

Taysin etupihalle rakennetaan kolme uutta rakennusta ja maanalainen pysäköintihalli. Kahden vuoden kuluttua valmistuvasta N-rakennuksesta löytyvät lähes kaikki sydänpotilaan palvelut ja hoito sekä viimeisin lääketieteellinen osaaminen.

Useita yksiköitä sisältävä D-rakennus otetaan käyttöön vuoden 2020 alussa. Rakennus tietää parannuksia esimerkiksi perheiden viihtyvyyteen, sillä raskauden, synnytysten ja vastasyntyneiden hoito sijaitsevat lähekkäin uuden elämän keskuksessa. D-rakennuksen katon alla yhdistyvät myös verisuonikirurgian ja toimenpideradiologian osaaminen muodostaen ainutlaatuisen uuden toimintamallin ja yksikön Pohjoismaissa.

Tulevaan L-rakennukseen keskittyvät lähes kaikki lasten ja nuorten palvelut, ja siellä voidaan hoitaa sekä fyysiset sairaudet että psyykkiset ongelmat niin avohoitona kuin tarvittaessa osastollakin. Uudet tilat antavat perheille mahdollisuuden osallistua entistä kokonaisvaltaisemmin lapsen ja nuoren hoitoon, kun läheisille on enemmän tilaa.
  

Lisätietoja:
Saku Kosonen, SRV, projektijohtaja, 040 549 1221, saku.kosonen@srv.fi
Päivi Kauhanen, SRV, viestintäjohtaja, 050 598 9560, paivi.kauhanen@srv.fi
Isto Nordback, PSHP, kehitysjohtaja, 050 591 1458, isto.nordback@pshp.fi

Median edustaja, haluatko tutustua työmaahan tai uudistuvaan sairaalaan?
Tervetuloa peruskiven muuraustilaisuuteen tiistaina 24.5. klo 14. Opastus juhlapaikalle on Taysin B-rakennuksen 00-kerroksen hissiaulasta klo 13.30 alkaen. Työmaahan ja täydessä vauhdissa olevaan sairaalarakentamiseen pääsee tutustumaan sovittaessa.
Työmaavierailut ja ilmoittautuminen muuraustilaisuuteen:
Tiina Tanni, PSHP, viestintäjohtaja, 050 360 5605, tiina.tanni@pshp.fi
Anni Vähälä, PSHP, tiedottaja, 046 921 6225, anni.vahala@pshp.fi

Tays etupihahanke
- Tays Keskussairaalan etupihalle rakennetaan kolme uudisrakennusta N, D ja L sekä maanalainen pysäköintihalli.
- Pääurakoitsijana toimii SRV Rakennus Oy ja rakennuttajakonsulttina Rakennuttajatoimisto HTJ Oy. Rakennustyöt alkoivat 17. elokuuta 2015. Rakennukset valmistuvat ja otetaan käyttöön vaiheittain vuosien 2018 - 2020 aikana.
- Työmaalla työskentelee tällä hetkellä noin sata henkeä. Työmaa laajenee ja työntekijämäärä kasvaa vuoden 2016 edetessä.
- Uudisrakennusten D ja L sekä niihin välittömästi liittyvän yleisen infrastruktuurin kustannusarvio on noin 170 miljoonaa euroa, ja sen rahoittaa Pirkanmaan sairaanhoitopiiri. N-rakennuksen kustannusarvio on runsaat 30 miljoonaa euroa, ja sen rahoittaa Tays Sydänkeskus Oy. Pysäköintihallin kustannusarvio on noin 25 miljoonaa euroa. Sen rahoittavat Tays Pysäköinti Oy ja pysäköitsijät.

 www.srv.fi

 Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta:
Facebook   LinkedIn   Twitter   Instagram

SRV - Elämäsi rakentaja

 

 

Tilaa