REDIn kuudesta asuintornitalotontista 94 miljoonan kaupat Helsingin kaupungin kanssa

Report this content

SRV YHTIÖT OYJ     LEHDISTÖTIEDOTE      31.05.2016, KLO 14.30

SRV:n Helsingin Kalasatamaan toteuttaman REDI-hankkeen kuudesta asuintornitalotontista solmittiin tiistaina 31. toukokuuta määräosaiset maakaupat. Kaupan osapuolina ovat SRV ja SRV:n nimeämät yhtiöt Suomen Osatontti Ky, Suomen Asunnot ja Tontit I Ky, LähiTapiola Tontit I Ky ja Kiinteistöosakeyhtiö Kalasataman Hauki (Keskinäisen Eläkevakuutusyhtiön Eteran täysin omistama yhtiö) ja toisena osapuolena Helsingin kaupunki. Nyt solmitut maakaupat perustuvat REDI-hankkeen toteutukseen ja Helsingin kiinteistölautakunnan toukokuussa tekemään päätökseen myydä asuintornitontit SRV:n nimeämille yhtiöille. Kaupat kahdesta jäljellä olevasta tornitontista toteutuvat myöhemmin.

”Rakennustyöt Suomen suurimmassa rakennushankkeessa eli REDIssä ovat edenneet jo pitkälle.  Kohteen perustustyöt ovat lopuillaan ja runkotyöt hyvässä vauhdissa. Runko nousee 17 metriä syvästä työmaakaivannosta ylimmiltä osiltaan jo Itäväylän tasolle. Myös pysäköintilaitoksen louhintatyöt ovat loppusuoralla. Ensimmäisenä valmistuvan asuintornin, Majakan, asunnoista jo lähes 80 prosenttia on varattu ja kiinnostus asuntoja kohtaan on ollut todella suuri. Myös kauppakeskuksen tilojen vuokraus etenee samaan aikaan suunnitellusti, sillä liiketiloista oli huhtikuuhun 2016 mennessä vuokrattu jo 40 prosenttia”, hankekehityksestä vastaava varatoimitusjohtaja Timo Nieminen toteaa.

Kalasatamaan kohoaa REDI-hankkeen edetessä lopulta yhteensä kahdeksan tornia, joista kuusi on asuintorneja. Tornien juuressa, puistojen ja rantapromenadin ympäröimänä on kauppakeskus, joka avataan vuonna 2018.

Kokonaisuudessaan REDIn arvioidaan valmistuvan vuoden 2023 aikana markkinatilanteesta riippuen. Kauppakeskuksen, pysäköintilaitoksen ja tornien yhteenlasketun liikevaihdon arvioidaan nousevan yli miljardin euron.


Lisätietoja:
Timo Nieminen, varatoimitusjohtaja, p. 0400 424 552, timo.nieminen@srv.fi
Juhani Katko, REDI hankejohtaja, 040 505 4587, juhani.katko@srv.fi
Heli Pulkkinen, REDI tiedottaja, 050 411 0787, heli.pulkkinen@srv.fi

www.srv.fi

Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta:
Facebook   LinkedIn   Twitter   Instagram


SRV - Elämäsi rakentaja

 

Tilaa