SRV edellyttää jatkossa Suomen myöntämää oleskelulupaa kolmannen maan kansalaisilta

Report this content

SRV YHTIÖT OYJ     LEHDISTÖTIEDOTE      23.9.2021    KLO 09.00

SRV edellyttää jatkossa Suomen myöntämää oleskelulupaa kolmannen maan kansalaisilta

SRV edellyttää jatkossa Suomen myöntämää työntekoon oikeuttavaa oleskelulupaa yhtiön työmailla työskenteleviltä kolmannen maan kansalaisilta. Päätös edistää koko rakennusalan vastuullisuustyötä sekä harmaan talouden torjuntaa. Muutos astuu voimaan kaikkiin SRV:n uusiin urakka- ja aliurakkasopimuksiin 1.10.2021 lähtien.

Työnteko-oikeuden edellytyksen täsmennys koskee SRV:n Suomen työmailla työskenteleviä EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tulevia työntekijöitä eli niin sanottuja kolmannen maan kansalaisia. Työmarkkinoilla olevat kolmannen maan kansalaiset ovat alttiimpia heikommille työehdoille, työperäiselle hyväksikäytölle ja muille harmaan talouden ilmiöille. Työperäisen hyväksikäytön ehkäiseminen on tunnistettu SRV:llä tärkeäksi teemaksi ja ihmisoikeustyötä edistetään monella rintamalla niin kumppaneiden kanssa kuin itsenäisesti koko alihankintaketjun riskejä kartoittaen.

”Yhtenä Suomen suurimmista rakennusalan toimijoista olemme vuosikymmenten ajan aktiivisesti kehittäneet toimintatapoja harmaan talouden torjuntaan ja toimintaketjun hallittavuuden, läpinäkyvyyden ja laillisuuden varmistamiseen. YIT:n käynnistämä linjaus oli hyvä pelinavaus tärkeään asiaan, ja lähdemme nyt osaltamme mukaan edistämään tätä muutosta. Päätös on vahvasti linjassa vastuullisuusohjelmamme kanssa, ja edesauttaa entisestään oikeudenmukaisen työnteon edellytysten toteutumista kaikille työmaan työntekijöille”, kertoo SRV:n Sisäisten palveluiden johtaja Kimmo Kurki.

Valveutunut työmaahenkilöstö valvoo työskentelyoikeuksien määräytymistä työmailla aktiivisesti. Heillä on apunaan joukko SRV:n muita asiantuntijoita. Työmaalle saapuvilta uusilta työntekijöiltä tarkistetaan ennen kulkuluvan myöntöä työtehtävien edellyttämät luvat ja pätevyydet, työskentelyoikeuden perusteet sekä lähetettyjen työntekijöiden AVI:n lähettämisen ennakkoilmoitukset. Tiedot kirjataan SRV:n Verkostorekisteriin, mikä on kumppaneiden tilaajavastuudokumentaation sekä työoikeuden, työehtojen ja lainvaatimusten täyttämisen varmistamiseksi kehitetty järjestelmä. Lisäksi työmailla arvioidaan omaa suorituskykyä säännöllisesti turvallisuusauditoinneilla sekä neljännesvuosittain järjestettävillä harmaan talouden torjuntapäivillä, jolloin kaikilla työmailla tehdään tarkastuksia muun muassa ulkomaisen työvoiman työlupien osalta.

”Tiivis sidosryhmä- ja viranomaisyhteistyö sekä SRV:n Verkostorekisteri varmistavat jatkossakin toiminnan prosessinmukaisuuden. Olemme tunnistaneet, että työvoiman työskentelyoikeuden asianmukainen valvonta vaatii paljon yksityiskohtaista asiantuntemusta, ja tämä on pitänyt sisällään myös inhimillisen virheen vaaran. Nyt tehdyllä linjauksella helpotamme myös työmaiden perehdytys- ja kulkuluvan myöntöön liittyviä prosesseja merkittävästi”, kertoo Kimmo Kurki.

Jatkossa kolmannen maan kansalaiset voivat työskennellä lähetettyinä työntekijöinä SRV:n työmailla ilman Suomen myöntämää työntekijän oleskelulupaa tai muuta työnteko- ja oleskeluoikeutta ainoastaan tietyissä poikkeustapauksissa, kuten erikoisosaamista vaativassa tilapäisessä asiantuntijatyössä, mikäli ulkomaalaislain 79:1:4 §:n mukaiset kriteerit täyttyvät tai EU-maan myöntämällä muukalaispassilla, mikäli ulkomaalaislain 79:1:4 § kriteerit täyttyvät.

Lisätiedot:

Kimmo Kurki, johtaja, Sisäiset palvelut, SRV, puh. 040 705 7266, kimmo.kurki@srv.fi
Kristiina Sotka, henkilöstöjohtaja, SRV, puh. 0400 100 599, kristiina.sotka@srv.fi
Heidi Tetteh, viestintäpäällikkö, SRV, puh. 040 662 3220, heidi.tetteh@srv.fi

 

Tiedotteen liitteenä olevat kuvat: SRV

Jakelu:
Tiedotusvälineet

www.srv.fi

Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta:
Facebook   LinkedIn   Twitter   Instagram

SRV lyhyesti

SRV on rakennusalan kehittäjä ja uudistaja. Pyrkimyksemme on luoda uusi elinkaariviisas todellisuus, jossa rakentamisen ratkaisut turvaavat yhtä aikaa hyvinvoinnin, taloudellisen arvon sekä tilojen käyttäjien, asukkaiden ja ympäristön edun – vuosiksi ja sukupolviksi eteenpäin. Tuomme aidon yhteistyön ja innostuksen jokaiseen kohtaamiseen. Vastuullisuus näkyy kaikessa toiminnassamme.

Olemme vuonna 1987 perustettu, Helsingin pörssissä listattu yhtiö. Toimimme kasvukeskuksissa Suomessa ja Venäjällä. Liikevaihtomme vuonna 2020 oli 975,5 miljoonaa euroa. Noin 1 000 SRV:läisen lisäksi työllistämme noin 4 200 alihankkijan verkoston.

SRV - Elämäsi rakentaja

Tilaa

Multimedia

Multimedia