SRV hankki Pietarin Septem City -projektin kokonaisuudessaan hallintaansa

Report this content

SRV YHTIÖT OYJ           PÖRSSITIEDOTE           12.2.2013  KLO 12:00

SRV on tänään tehdyllä kaupalla hankkinut itselleen venäläisen partnerin 12,5 prosentin omistusosuuden Septem City -projektista. Kaupan myötä SRV omistaa sataprosenttisesti koko hankkeen. Aloituspäätös projektin I-vaiheen Okhta Mall -kauppakeskuksen käynnistämisestä arvioidaan tehtävän vielä tämän vuoden aikana. SRV vahvisti joulukuussa 2012 pääomarakennettaan 45 miljoonan euron hybridilainalla, mikä myös osaltaan edesauttaa Okhta Mall -hankkeen liikkeellelähtöä.

Okhta Mall on noin 140 000 m2:n kauppakeskus, johon tulee vuokrattavaa kaupan tilaa noin 75 000 m2 ja kaksi maanalaista parkkikerrosta. Ankkurivuokralaisten kanssa on jo sovittu alustavat vuokrasopimukset, mikä kattaa yhteensä yli 25 prosenttia vuokrattavasta pinta-alasta.

”Mielenkiinto Venäjän vähittäiskaupan kehittämiseen on vahvaa. Vuokrausmarkkina toimii selvästi läntistä Eurooppaa korkeammilla hintatasoilla, ja valmiita kauppakeskuksia kohtaan on hyvä sijoittajakysyntä”, SRV:n Venäjän-hankekehityksestä vastaava johtaja Veli-Matti Kullas sanoo.

SRV rakentaa parhaillaan Pietarissa Pearl Plaza -kauppakeskusta, joka avataan elokuussa 2013.  SRV vastaa kohteen kehittämisestä, vuokrauksesta ja rakentamisesta. SRV omistaa kohteen yhdessä Shanghai Industrial Investment Corporation kanssa suhteessa 50/50 ja on sijoittanut kohteeseen noin 20 miljoonaa euroa. Pearl Plaza -kauppakeskuksen vuokrausaste on jo lähes 70 prosenttia.

SRV on strategiassaan päättänyt Venäjän-liiketoiminnoissaan keskittyä kauppakeskusten kehittämiseen, rakentamiseen ja vuokraukseen.

SRV Yhtiöt Oyj

Taneli Hassinen
Viestintäjohtaja
Puh. 040 504 3321
taneli.hassinen@srv.fi

Lisätietoja:

Veli-Matti Kullas, johtaja, hankekehitys, Venäjä, puh. 040 501 5280

Tilaa