SRV ja Turun Ratapihan Kehitys tehneet esisopimuksen monitoimiareenan rakentamisesta Turun keskustaan

Report this content

SRV YHTIÖT OYJ     LEHDISTÖTIEDOTE      3.11.2023   KLO 9.00

SRV ja Turun Ratapihan Kehitys tehneet esisopimuksen monitoimiareenan rakentamisesta Turun keskustaan

SRV ja Turun Ratapihan Kehitys Oy ovat allekirjoittaneet kehitysvaiheen yhteistoimintasopimuksen monitoimiareenan ja siihen liittyvien hotellin, toimiston ja pysäköintilaitoksen kehittämisestä ja rakentamisesta Turun Ratapihan uuteen kaupunginosaan. Hanke toteutetaan yhteistoiminnallisena projektinjohtourakkana kaksivaiheisesti jakautuen kehitys- ja toteutusvaiheisiin. SRV on aiemmin toteuttanut Tampereen Kannelle maailmanluokan Nokia Arena -elämysareenan.

Ratapihan areenakokonaisuuden rakennustyöt on tarkoitus aloittaa vuoden 2025 aikana, kun ratapihan esirakentaminen on saatu päätökseen. Tämän hetken suunnitelmien mukaan areena valmistuu vuonna 2027.

”Turun Ratapihan hanke on hieno esimerkki siitä, että markkinaympäristön haastavasta tilanteesta huolimatta Suomessa kehitetään edelleen aktiivisesti monitoimiareenan kaltaisia ainutlaatuisia toimitilarakentamisen konsepteja. Lähdemme ilolla kehittämään Turkuun uutta tapahtumakeskittymää. Tuomme hankkeeseen laajan yhteistoiminnallisen urakoinnin osaamisemme ja kokemuksemme Tampereen vastaavasta areenahankkeesta”, kertoo SRV:n alueyksiköistä sekä strategisesta hankekehityksestä vastaava johtaja Hannu Lokka.

Turun Ratapihan uusi kaupunginosa rakentuu aivan keskustan tuntumaan päärautatieaseman ja Logomon väliselle konepajan alueelle. Alueelle suunnitellaan monipuolista elämys- ja tapahtumakeskittymää sekä elämyksellisyyttä tukevia palveluita ja asumista. Kokonaisuuden toteuttamisesta vastaa Turun Ratapihan Kehitys Oy yhteistyössä Turun kaupungin kanssa. Ratapihan alueen suunnittelu perustuu arkkitehtikilpailun voittaneeseen Luoto-ehdotukseen.

”Käynnistämme sopimuksen myötä nyt Ratapihan ensimmäisen vaiheen, mikä on koko hankkeen kannalta erittäin merkittävä kokonaisuus. Olemme erittäin tyytyväisiä sopimukseen, koska SRV:llä on tuoretta kokemusta areenarakentamisesta, sen haasteista sekä mahdollisuuksista. Odotamme SRV:ltä poikkeuksellisen ammattitaitoista näkemystä ja otetta suunnittelun ohjaukseen sekä keskeisten, samanaikaisesti kustannuksiin ja asiakaskokemukseen vaikuttavien valintojen tekemiseen. Luotamme, että hankkeen myötä tulevaisuudessa tapahtumavirta kääntyy voimakkaasti Turun suuntaan”, kertoo Turun Ratapihan Kehitys Oy:n hallituksen puheenjohtaja Ilkka Kilpimaa.

Uusi monitoimiareena ja mittavat tapahtumatilat mahdollistavat erilaisten tapahtumien järjestämisen ympärivuotisesti. Tavoitteena on saada tilat noin 9000-10 000 katsojalle. Tilat mahdollistavat niin yritystilaisuudet, konferenssit, jääkiekko-ottelut, e-urheilun ja muut urheilun tapahtumat, gaalat, konsertit ja perhetapahtumat. Areenasta suunnitellaan myös HC TPS:n kotikenttää. Areenan laajuus on 27 000 kerrosneliömetriä.

Lisätiedot:
Hannu Lokka, johtaja, Alueyksiköt ja Strateginen hankekehitys, SRV, puh. 0400 454 342, hannu.lokka@srv.fi
Heidi Tetteh, viestintäpäällikkö, SRV, puh. 040 662 3220, heidi.tetteh@srv.fi  
Ilkka Kilpimaa, hallituksen puheenjohtaja, Turun Ratapihan Kehitys Oy, puh. 040 743 5223, Ilkka.kilpimaa@sepos.fi

Tiedotteen liitteenä oleva kuva: Turun Ratapihan Kehitys Oy / PES-Arkkitehdit Oy

Jakelu:
Tiedotusvälineet
www.srv.fi

Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta:
Facebook   LinkedIn   X   Instagram


Turun Ratapiha lyhyesti
Turun Ratapiha on uusi kaupunginosa, jota suunnitellaan VR:n konepajan alueelle. Kokonaisuuden toteuttamisesta vastaa Turun Ratapihan Kehitys Oy yhteistyössä Turun kaupungin kanssa. Uuteen kaupunginosaan on tulossa asuinrakennusten ja toimitilojen lisäksi kansainvälinen elämys- ja tapahtumakeskittymä. www.turkuratapiha.fi


SRV lyhyesti
SRV on suomalainen rakennusalan kehittäjä ja uudistaja. Rakennamme kestävämpää ja vastuullisempaa, taloudellista arvoa vaalivaa sekä ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin huomioivaa kaupunkiympäristöä. Kutsumme tätä lähestymistä elinkaariviisaudeksi. Tuomme aidon innostuksen ja läsnäolon mukanamme jokaiseen kohtaamiseen, ja kuunteleminen on yksi tärkeimmistä tavoistamme toimia. Sillä uskomme siihen, että vain keskustelun kautta maailma voi muuttua.

Olemme vuonna 1987 perustettu, Helsingin pörssissä listattu yhtiö. Toimimme kasvukeskuksissa Suomessa. Liikevaihtomme vuonna 2022 oli 770,1 miljoonaa euroa. Noin 1 000 SRV:läisen lisäksi työllistämme noin 3 800 kumppanin verkoston.

SRV – Elämäsi rakentaja

Tilaa

Multimedia

Multimedia