SRV käynnistää Inkeroisten monitoimitalon toteutuksen Kouvolassa - moderni puukoulu valmistuu kesällä 2025

Report this content

SRV YHTIÖT OYJ     SIJOITTAJAUUTINEN      21.06.2023  KLO 15.30 

SRV käynnistää Inkeroisten monitoimitalon toteutuksen Kouvolassa - moderni puukoulu valmistuu kesällä 2025 

SRV ja Kouvolan kaupunki ovat allekirjoittaneet toteutusvaiheen sopimuksen Inkeroisten monitoimitalon hankkeesta. Puurakenteiseen monitoimitaloon tulee koulu- ja varhaiskasvatustilat lähes 700 lapselle. Hanke toteutetaan yhteistoiminnallisena kokonaisvastuu-urakkana aktiivisessa yhteistyössä rakennuttajan ja tulevien käyttäjien kanssa. Toteutettavan hankkeen kokonaiskustannus on noin 30 miljoonaa euroa. 

SRV valittiin hankkeen kehittäjäksi ja toteuttajaksi lokakuussa 2022. Kesäkuuhun saakka jatkuneen kehitysvaiheen aikana yhdessä tilaajan kanssa kartoitettiin huolellisesti eri ratkaisut, jotka parhaiten huomioivat tilojen tulevan toiminnan ja käyttötarpeet sekä täyttävät hankkeen laadulliset ja taloudelliset tavoitteet. Kouvolan kaupunginvaltuusto hyväksyi rakentamisvaiheen käynnistämisen ja monitoimitalon kustannusarviomuutoksen toukokuussa. Toteutusvaiheen sopimuksen myötä hanke kirjataan SRV:n tilauskantaan kesäkuulle 2023. 

”Yhteistoiminnallinen urakkamuoto sopii erityisen hyvin Inkeroisten monitoimitalon tyyppiseen kohteeseen, joka tulee palvelemaan useita eri käyttäjäryhmiä. Urakkamuoto mahdollistaa hankkeen toteuttamisen joustavasti ja asiakasta kuunnellen. Olemme kehitysvaiheen aikana tehneet tiivistä yhteistyötä rakennuttajan ja käyttäjien kanssa erilaisin työpajoin ja yhdessä päätyneet valittuun ratkaisuun. Yhteistoiminta jatkuu läpi hankkeen, ja näin varmistamme, että projekti onnistuu turvallisesti, toiminnallisesti ja taloudellisesti”, toteaa SRV:n yksikönjohtaja Kimmo Hyry. 

Rakennustyöt aloitetaan kesäkuussa 2023 ja rakennus luovutetaan kesällä 2025. Pihatyöt saatetaan loppuun heinäkuun 2025 loppuun mennessä. Uusi monitoimitalo otetaan käyttöön elokuussa 2025. 

Koulurakennuksen päämateriaalina puu 

Inkeroisten uusi monitoimitalo koostuu tontilla aiemmin sijainneesta koulurakennuksesta ja siihen luontevasti yhdistettävästä uudesta rakennuksesta. Julkisivujen päämateriaalina on puu. Hankkeelle tavoitellaan RTS-ympäristösertifiointijärjestelmän mukaista kolmen tähden RTS-luokitusta. Koulun arkkitehtisuunnitelmista vastaa Arkkitehdit AFKS Oy. 

Toteutettavan monitoimitalon ja rakennuksen yhteinen laajuus on noin 7 900 bruttoneliömetriä.  Monitoimitaloon tulee tilat 1–9-luokille sekä esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen tilat. Rakennukseen sijoittuvat myös alueen erityisen tuen osaamiskeskus pienryhmineen, kirjasto, nuorisopalvelut ja jakelukeittiö. Lisäksi monitoimitalo palvelee laajasti kuntalaisia tarjoten tilaa järjestöille, seuroille, kansalaisopistolle, musiikkiopistolle ja kuvataidekoululle.  

”Hanke on olennainen osa Kouvolan perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen palveluverkon kehittämistä, jossa koulu- ja päiväkotitoimintoja sekä kunnan palveluita tuodaan saman katon alle. Odotamme, että saamme Inkeroisiin korkeatasoisen, toimivan ja katukuvallisesti kauniin monitoimirakennuksen, joka vastaa tulevaisuuden tarpeisiin,” kertoo Kouvolan kaupungin rakennuttajapäällikkö Pia Rajala. 

Lisätiedot: 

Kimmo Hyry, yksikönjohtaja, SRV, puh. 040 015 8088, kimmo.hyry@srv.fi  
Heidi Tetteh, viestintäpäällikkö, SRV, puh. 040 662 3220, heidi.tetteh@srv.fi 
Pia Rajala, rakennuttajapäällikkö, Kouvolan kaupunki, puh. 020 615 1068, pia.rajala@kouvola.fi 

Tiedotteen liitteenä olevat kuvat: Arkkitehdit AFKS Oy, SRV 
 

Jakelu: 
Tiedotusvälineet 
www.srv.fi  

Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta: 
Facebook   LinkedIn   Twitter   Instagram 

SRV lyhyesti 

SRV on suomalainen rakennusalan kehittäjä ja uudistaja. Rakennamme kestävämpää ja vastuullisempaa, taloudellista arvoa vaalivaa sekä ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin huomioivaa kaupunkiympäristöä. Kutsumme tätä lähestymistä elinkaariviisaudeksi. Tuomme aidon innostuksen ja läsnäolon mukanamme jokaiseen kohtaamiseen, ja kuunteleminen on yksi tärkeimmistä tavoistamme toimia. Sillä uskomme siihen, että vain keskustelun kautta maailma voi muuttua. 

Olemme vuonna 1987 perustettu, Helsingin pörssissä listattu yhtiö. Toimimme kasvukeskuksissa Suomessa. Liikevaihtomme vuonna 2022 oli 770,1 miljoonaa euroa. Noin 1 000 SRV:läisen lisäksi työllistämme noin 3 800 kumppanin verkoston. 

SRV – Elämäsi rakentaja 

Tilaa

Multimedia

Multimedia