SRV korjaa tulosnäkymiään

Report this content

SRV YHTIÖT OYJ                         PÖRSSITIEDOTE                          10.9.2012  KLO 14.20

SRV on alentanut katearvioitaan kolmesta yksittäisestä kiinteähintaisesta urakasta yhteensä noin kolme miljoonaa euroa ja korjaa sen vuoksi koko vuoden tulosohjaustaan.

Konsernin tuloksen ennen veroja arvioidaan olevan voitollinen. Aiemman ohjauksen mukaan koko vuoden tuloksen ennen veroja arvioitiin ylittävän edellisvuoden tason (10,8 M€). Konsernin koko vuoden liikevaihdon arvioidaan kuitenkin aiemman tulosohjauksen tavoin olevan vähintään edellisen vuoden tasolla (672,2 M€ 1-12/2011).

SRV:n koko vuoden tulokseen saattavat vaikuttaa merkittävästi moskovalaisen Etmia II -toimistokiinteistön sekä Espoossa sijaitsevan Derby Business Parkin myynnin ajoittuminen. Rahoitusmarkkinoiden yleinen epävarmuus on heijastunut kielteisesti myös kiinteistösijoitusmarkkinoihin. Vaikka kiinteistömyynnit eivät ajoittuisikaan tälle vuodelle, koko vuoden 2012 tuloksen ennen veroja arvioidaan olevan positiivinen.

SRV ei muuta toisen vuosineljänneksen osavuosikatsauksessaan antamiaan arvioita asunto- ja toimitilamarkkinoiden kehityksestä.

SRV Yhtiöt Oyj

Taneli Hassinen
viestintäjohtaja
puh. 040 504 3321
taneli.hassinen@srv.fi

Tilaa