SRV laskee liikkeeseen 45 miljoonan euron hybridilainan

Report this content

SRV YHTIÖT OYJ                         PÖRSSITIEDOTE                          18.12.2012 KLO 12.50

EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, YHDYSVALLOISSA, KANADASSA, AUSTRALIASSA, HONGKONGISSA, ETELÄ-AFRIKASSA TAI JAPANISSA TAI MISSÄÄN MUUSSA VALTIOSSA, JOSSA LEVITTÄMINEN TAI JULKISTAMINEN OLISI LAINVASTAISTA.

SRV Yhtiöt Oyj laskee liikkeeseen 45 miljoonan euron kotimaisen hybridilainan (omanpääomanehtoinen joukkovelkakirjalaina). Lainan vuotuinen kuponkikorko on 9,5 %. Lainalla ei ole eräpäivää, mutta yhtiöllä on oikeus lunastaa se takaisin neljän vuoden kuluttua. Lainan liikkeeseenlaskupäivä on 28.12.2012. Liikkeeseen laskettava hybridilaina vahvistaa yhtiön vakavaraisuutta ja rahoitusasemaa. Lainaa tarjottiin valikoiduille institutionaalisille sijoittajille suunnattuna tarjouksena (private placement) Suomessa.

”Olemme erittäin tyytyväisiä hybridilainan pääomamarkkinoilla herättämään suureen kiinnostukseen, mikä rohkaisi meitä kasvattamaan lainan kokoa alkuperäisestä. Hybridilaina soveltuu hyvin määräaikaiseen pääoman tarpeeseen SRV:n omaperusteisissa asumisen ja liikerakentamisen hankkeissa. Työstämme parhaillamme Suomessa ja Venäjällä mittavia hankkeita, joiden toteutumista hybridilaina vauhdittaa”, SRV:n toimitusjohtaja Jukka Hienonen sanoo.

Hybridilaina on laina, joka on muita velkasitoumuksia heikommassa asemassa. Sitä käsitellään konsernin IFRS-tilinpäätöksessä omana pääomana. Hybridilainan velkakirjanhaltijalla ei ole osakkeenomistajalle kuuluvia oikeuksia, eikä se laimenna nykyisten osakkeenomistajien omistuksia.

Koordinaattorina transaktiossa toimi Nordea Markets ja järjestäjinä Nordea Markets ja Pohjola Markets.

SRV YHTIÖT OYJ

Taneli Hassinen
Viestintäjohtaja
040 504 3321
taneli.hassinen@srv.fi

Lisätietoja:

Hannu Linnoinen, varatoimitusjohtaja, CFO, puh. 050 523 5850

Tämä tiedote on laadittu ainoastaan taustatiedoksi eikä se ole tarjous ostaa tai myydä hybridilainaa missään maassa. Tämän tiedotteen sekä uuden hybridilainan liikkeeseenlaskua koskevan dokumentaation jakelu tietyissä maissa on lain mukaan kiellettyä. Hybridilainaa ei tarjota yleisölle Suomessa tai Suomen ulkopuolella. Suomen ulkopuolella asuvat henkilöt saavat ottaa vastaan tämän tiedotteen ja tässä tiedotteessa mainittua hybridilainaa koskevia asiakirjoja ainoastaan soveltuvien poikkeussäännösten tai rajoitusten puitteissa. Tämän tiedotteen ja tässä tiedotteessa mainittua hybridilainaa koskevia asiakirjoja haltuunsa saavien henkilöiden odotetaan hankkivan asianmukaiset tiedot näistä rajoituksista ja noudattavan niitä. Tätä tiedotetta ja tässä tiedotteessa mainittua hybridilainaa koskevia asiakirjoja ei saa levittää tai julkaista sellaisissa valtioissa tai hallintoalueilla tai muutoin olosuhteissa, joissa se olisi lainvastaista tai edellyttäisi muun kuin Suomen lain mukaisia toimia, mukaan lukien Yhdysvallat, Kanada, Australia, Hongkong, Etelä-Afrikka ja Japani. Tämä tiedote ei muodosta tarjousta myydä tai tarjousta ostaa SRV:n hybridilainaa sellaisessa valtiossa sellaiselle henkilölle, jonka osalta tarjous laskea liikkeeseen tai ostaa olisi lainvastainen. SRV:llä tai sen edustajilla ei ole minkäänlaista oikeudellista vastuuta tällaisista rikkomuksista riippumatta siitä, ovatko tällaiset rajoitukset hybridilainaan sijoittamista harkitsevien tiedossa vai eivät. SRV:n liikkeeseenlaskemaa hybridilainaa ei ole rekisteröity eikä tulla rekisteröimään Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (Securities Act of 1933) eikä minkään Yhdysvaltain osavaltion arvopaperilakien mukaisesti eikä sitä saa tarjota, myydä, jälleenmyydä, lahjoittaa, luovuttaa, jakaa, ostaa tai siirtää Yhdysvalloissa tai yhdysvaltalaisille henkilöille tai tällaisten henkilöiden lukuun, paitsi Yhdysvaltain ja sen osavaltioiden arvopaperilakien sallimissa poikkeustapauksissa rekisteröintivelvollisuudesta.

Tilaa