SRV muuttaa sisäpiiriohjettaan ja suljetun ikkunan kestoa

Report this content

SRV YHTIÖT OYJ     PÖRSSITIEDOTE     17.6.2016, KLO 15.20

SRV muuttaa sisäpiiriohjettaan ja suljetun ikkunan kestoa

SRV muuttaa sisäpiiriohjettaan, jonka perusteella myös suljetun ikkunan kestoaika pitenee vähintään 30 kalenteripäivään. Uusi sisäpiiriohje tulee voimaan 3.7.2016.

Sisäpiiriohjeen muutos perustuu Euroopan Unionin markkinoiden väärinkäyttöasetuksen (MAR) ja ja Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen (ESMA) ja muiden tahojen MAR:n nojalla antamiin määräyksiin ja ohjeisiin, jotka tulevat voimaan 3.7.2016 alkaen.
 

SRV soveltaa suljetun ikkunan -periaatetta ennen tulosjulkistuksiaan. SRV ei anna lausuntoja yhtiön taloudellisesta kehityksestä, markkinatilanteesta tai näkymistä eikä tapaa pääomamarkkinoiden edustajia ennen vuosituloksen tai osavuosikatsausten julkistamista.

SRV:n suljettu ikkuna alkaa jatkossa aina vähintään 30 kalenteripäivää ennen osavuosikatsauksen tai tilinpäätöstiedotteen julkistamista, lukuun ottamatta tulevaa vuoden 2016 toisen vuosineljänneksen tulosjulkistusta, jolloin suljettu ikkuna alkaa vasta lakimuutoksen astuessa voimaan 3.7.2016. Suljettu ikkuna koskee myös julkistamispäivää.

 

SRV Yhtiöt Oyj julkaisee loppuvuonna vuonna 2016 seuraavat taloudelliset tiedotteet:

• Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2016: torstaina 21.7.2016
• Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2016: torstaina 3.11.2016

 

Suljettua ikkunaa koskeva muutos tarkoittaa sitä, että SRV:n suljettu ikkuna kestää loppuvuonna 2016 seuraavasti:

• Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2016 julkaistaan torstaina 21.7.2016. Suljettu ikkuna alkaa sunnuntaina 3.7.2016 ja päättyy 21.7.2016.

• Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2016 julkaistaan torstaina 3.11.2016. Suljettu ikkuna alkaa lauantaina 1.10.2016 ja päättyy torstaina 3.11.2016.
 

Lisätietoja:

 

Johanna Metsä-Tokila, lakiasiainjohtaja, 040 562 0408, johanna.metsa-tokila@srv.fi

Tiina Niemi, viestintäpäällikkö, 040 5027549, tiina.niemi@srv.fi

Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta:

Facebook   LinkedIn   Twitter   Instagram

 

SRV - Elämäsi rakentaja

 

 

Tilaa