SRV:n hankkeet Venäjällä menestyivät, koko vuoden tulos kasvaa selvästi

Report this content

SRV YHTIÖT OYJ     LEHDISTÖTIEDOTE     1.8.2013

SRV:n liikevaihto kasvoi alkuvuonna yhdeksän prosenttia vajaaseen 340 miljoonaan euroon. Liikevoitto kolminkertaistui 15 miljoonaan euroon. Tulos ennen veroja oli 14 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli vajaat kolme miljoonaa euroa. Koko vuoden liikevaihdon arvioidaan olevan vähintään 700 miljoonaa euroa ja liikevoiton vähintään noin 20 miljoonaa euroa, mikä on selvästi viimevuotista parempi tulos.

”SRV:n tuloskehitys kääntyi toisella neljänneksellä selvästi myönteiseen suuntaan. Keskeisenä tekijänä oli hankkeidemme menestyminen Venäjällä. Päätöksemme keskittyä kauppakeskusten kehittämiseen, rakentamiseen ja kaupallistamiseen on osoittautunut erinomaiseksi valinnaksi. Kansainvälinen liiketoimintamme on jo yli viidenneksen SRV:n liikevaihdosta”, SRV:n toimitusjohtaja Jukka Hienonen sanoo.

SRV:n ja kiinalaisen kumppanin yhteinen 140 miljoonan euron Pearl Plaza -kauppakeskushanke Pietarissa valmistuu ja avataan tässä kuussa. Kauppakeskuksen toinen vaihe on jo suunnittelun alla. Pietarin toiselle laidalle tuleva Okhta Mall -kauppakeskus lähtee rakenteille alkusyksyn aikana. Hankkeissa SRV:llä on rakentamisen lisäksi myös sijoittajan ja kehittäjän rooli. Venäjän liiketoiminnan hankekehitysluonteen vuoksi hankkeiden kannattavuus realisoituu pääosin niiden myyntihetkellä.

”Kun kohteet kypsyvät myytäviksi, myös hankkeidemme taloudellinen kokonaistulos tulee olemaan hyvä. Toiminnan kasvattaminen Venäjällä on ollut mahdollista SRV:n oman osaamisen sekä hyvien sijoittajakumppaneiden ansiosta. Toteutamme 250 miljoonan euron Okhta Mall -hanketta suomalaisen sijoittajaryhmän panostuksella. Myös paikallisen rahoituksen saatavuus kilpailukykyisin ehdoin sekä hyvä liiketilojen kysyntä ja kuluttajaluottamus tukevat menestystämme Venäjällä.”

SRV:n tilauskanta kokonaisuudessaan on lähes miljardi euroa, mikä on jälleen uusi ennätys yhtiön historiassa. SRV:n kotimaan liiketoiminnan kannattavuus ei parantunut alkuvuonna halutulla tavalla. Kotimaassa rakentamisen markkinat ovat olleet jo pidempään alavireiset. Tilaukset ovat olleet pääosin kireän kilpailun takana.

”Toimialan nihkeydestä huolimatta olemme kyenneet kasvattamaan kotimaan tilauskantaa alkuvuonna yli sadalla miljoonalla eurolla 770 miljoonaan euroon. Olemme lisänneet SRV:n kehittämän asuntotuotannon määrää ja vähentäneet urakkakilpailuihin osallistumista selvästi, mikä tulee osaltaan parantamaan kannattavuuttamme tulevaisuudessa”, Hienonen toteaa.

SRV:llä on rakenteilla runsaat 1 500 asuntoa, kun vuotta aiemmin työn alla oli yli 2 000 asuntoa.

”Poliittiset päätökset ovat rankaisseet asunnonostajaa. Maaliskuinen varainsiirtoveron korotus on jo nyt todettavissa virheeksi, mikä näkyy kuluttajien asuntokauppojen määrissä. Lisäksi kaavoitusprosessit ovat aikataulultaan ja kustannusvaikutuksiltaan vaikeasti ennakoitavia. Kustannukset siirtyvät viime kädessä asunnonostajien maksettavaksi”, Hienonen arvioi.  

SRV Yhtiöt Oyj

Viestintä

Tilaa