SRV:n kannattavuus heikkeni viime vuonna, tilauskanta historiallisen vahva

Report this content

Lehdistötiedote
13.2.2013

SRV:n liikevaihto laski vajaat viisi prosenttia edellisvuodesta 642 miljoonaan euroon. Liikevoitto puolittui seitsemään miljoonaan euroon. Tulos ennen veroja oli vajaat kolme miljoonaa euroa.

”Vuosi sitten arvioimme tuloskehityksen selvästi nyt toteutunutta myönteisemmäksi. Tulosheikennys tuli erityisesti kotimaan liiketoiminnasta. Emme näe markkinassa merkittävää muutosta aiempaan, mutta tulostamme laskivat usean urakan heikentyneet kate-ennusteet. SRV:n kokoyrityshistorian mittainen tappioton putki jatkui kuitenkin edelleen”, SRV:n toimitusjohtaja Jukka Hienonen sanoo.

Viime vuonna SRV myi 745 asuntoa kun vuonna 2011 myytiin 680 asuntoa. Asuntorakentamisen tilauskanta säilyi vuoden 2011 tasolla. Kuluttajakysyntä on säilynyt vahvana.

”Asuntokauppa kävi vilkkaana koko viime vuoden ja teimme jälleen uuden myyntiennätyksen. Asuntojen hintataso on säilynyt vakaana. Asunnonostajien jo ennestään korkeita kuluja rasittavat arvonlisäveron ja varainsiirtoveron muutokset”, Hienonen toteaa.

SRV:n tilauskanta on historiallisen korkealla, lähes 830 miljoonaa euroa. Tilauskannan vahvistuminen näkyy erityisesti toimitilarakentamisessa.

”Osallistumme selvästi valikoivammin kiinteähintaisiin urakkakilpailuihin niiden kapeamman katteen ja korkeamman riskisyyden takia. Olemme painottaneet hankkeita, joissa pystymme vaikuttamaan arvoketjuun pidemmältä matkalta, ja tuomaan siten myös asiakkaalle lisäarvoa. Muutos näkyy jo nyt tilauskannan katetason parantumisena.”

Venäjään painottuvan SRV:n kansainvälisen liiketoiminnan liikevaihto lähes kaksinkertaistui 73 miljoonaan euroon. Liiketappio pieneni kolmeen miljoonaan euroon.

”Kasvun ensisijaisena lähteenä oli Pietariin rakennettava Pearl Plaza -kauppakeskus, mutta myös Virossa on tehty toimitilaurakkaa. Viron-yhtiömme kääntyi viime vuonna pienelle plussalle. Koko kansainvälisen toiminnan pitkään jatkunut tappiotaso puolittui uudelleenjärjestelyjen ansiosta. Viimeisellä neljänneksellä teimme voitollisen tuloksen.”

Esteet Pietarin keskustassa olevan Okhta Mall -kauppakeskushankkeen tieltä ovat vähenemässä. Eilen tehdyllä kaupalla SRV hankki koko Septem City -hankkeen hallintaansa.

”Tänä vuonna otamme hankkeessa merkittäviä askelia. Myönteinen kehitys Venäjän kauppakeskusmarkkinassa sekä SRV:lle karttunut osaaminen ovat rohkaisseet meidät keskittymään kauppakeskusten kehittämiseen, rakentamiseen ja vuokraukseen”, Jukka Hienonen sanoo.

SRV Yhtiöt Oyj
Viestintä

Lisätietoja: www.srv.fi

Tilaa