SRV:n kehittämä Niittykummun metrokeskus myyty OP-Vuokratuotolle

Report this content

SRV YHTIÖT OYJ     LEHDISTÖTIEDOTE     31.3.2015, KLO 12.50

SRV:n kehittämä Niittykummun metrokeskus myyty OP-Vuokratuotolle

SRV:n kehittämä Länsimetron Niittykummun-aseman yhteyteen tuleva metrokeskus on myyty OP-Vuokratuotto -erikoissijoitusrahastolle 31.3.2015. Metrokeskuksen rakennustyöt ovat käynnistyneet kevään 2015 aikana ja kaupalliset tilat ovat valmiit avattaviksi syksyllä 2016.

Metrokeskukseen tulee 5 400 kerrosneliömetriä vuokrattavaa liiketilaa, johon tulee kaksi päivittäistavarakauppaa sekä muita liikkeitä ja palveluja. Suurimmat vuokralaiset ovat Kesko ja HOK-Elanto muodostaen lähes 70 % vuokrattavasta pinta-alasta.

”Liikekeskus tuo monipuoliset palvelut nykyisten ja uusien asukkaiden ulottuville. Valtaosa liiketiloista on jo vuokrattu tai varattu, mutta pienempiä toimijoita mahtuu edelleen mukaan”, SRV:n sijoittajamyynnistä vastaava johtaja Markus Laine sanoo.

”Kaupan myötä rahastomme tukevoittaa kiinteistöomistuksiaan metroradan varrella viime viikolla julkaistun Kalasataman REDI-sijoituksen kera. Niittykummun metroaseman ympäristön asuntokanta lisääntyy tulevina vuosina runsaasti ja kohteeseen sijoittuville lähipalveluille löytyy hyvää kysyntää”, sanoo Pohjola Kiinteistösijoituksen toimitusjohtaja Markku Mäkiaho.

SRV toteuttaa Espoon Niittykumpuun metrokeskuskokonaisuuden, joka käsittää OP-Vuokratuotolle myydyn liikekeskuksen sekä 24- ja 12-kerroksiset asuintornit, joista korkeampi Niittyhuippu on valmistuessaan Espoon korkein. Niittykummun nykyinen ostoskeskus Niittytori jatkaa toimintaansa, kunnes uusi liikekeskus valmistuu syksyllä 2016. SRV:n tavoitteena on rakentaa asuntoja Niittytorin ostoskeskuksen paikalle. Myös Haukilahdenkadun itäpuolelle SRV suunnittelee asuinrakentamista yhdessä SATO:n ja Varman kanssa.

”Länsimetron tulo synnyttää asemaympäristöihin uusia asuinalueita. Metroaseman myötä liikenneyhteydet paranevat. Olemme kehittäneet metrokeskusta hyvässä yhteistyössä Espoon kaupungin, Länsimetron ja SATO:n kanssa. Hankekokonaisuus on suuruudeltaan sadan miljoonan euron luokkaa”, SRV:n Suomen liiketoiminnasta vastaava johtaja Juha Toimela sanoo.

SRV:n neuvonantajina Niittykummun metrokeskuksen kaupassa toimivat Newsec Advice Oy ja Asianajotoimisto Borenius Oy.

SRV Yhtiöt Oyj
Viestintä

Lisätietoja:

Markus Laine, 050 466 2838, johtaja, kiinteistömyynnit ja -sijoittajat, SRV
Juha Toimela, 040 594 5473, johtaja, Suomen liiketoiminta, SRV
Toni Kankare, 044 501 0210, asiakkuusjohtaja, kaupan tilat, SRV
Markku Mäkiaho, 010 252 7272, toimitusjohtaja, Pohjola Kiinteistösijoitus Oy
Katariina Tainela, 050 572 7282, senior associate, Newsec Advice Oy

www.srv.fi

Tilaa